torstai 31. toukokuuta 2018

Umbrella Beauty

Yksi mielenkiintoisista paikallisista merkeistä Bulgariassa on Umbrella Beauty. Ostin Dm:stä (saksalainen kemppariketju) yhden Umbrellan kynsilakan, joka oli hinnaltaan noin viidenkymmenen sentin luokkaa, mutta ihan huippulaatua. Minulle siis laatu merkitsee hyvää kiiltoa ja pysyvyyttä (murtumattomuutta ja pitkää kestoa) kynsissä.


Kunpa olisin kokeillut sitä jo Varnassa kynsiini, niin olisin taatusti rynnännyt tsekkaamaan hyllyn muutkin tuotteet!


On harmillista, ettei metallinhohtoisista kynsilakoista saa missään olosuhteissa kunnollista valokuvaa! Joka tapauksessa tämä lakka on ihana metallibeige, sanoisinpa että ruusukultaa jopa. Kyseinen lakkaus on jo koristanut kynsiänä tässä kuvassa parisen viikkoa. Sävyn nimi on valitettavasti pullossa vain kyrillisin kirjaimin, eli bulgariaksi.

Ihanaa, kun jostakin vielä löytää brändejä, joihin ei globalisaatio ole iskenyt. Samalla suren, ettei merkkiä löydy esimerkiksi Suomesta. Jos nyt kuitenkin Itä-Euroopassa reissaa, kannattaa pitää silmänsä auki, jos Umbrellaan törmäisi. Lähin paikka, mistä näitä kynsilakkoja saa, on UK:ssa (KLIKS), mutta sieltäkin vain bulkkina, joskaan 18 kynsilakan osto ei sekään kaada pankkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!