perjantai 17. maaliskuuta 2023

Kaksi kasvosuihketta

Minä en ole oikein ikinä ymmärtänyt kasvovesien tarkoitusta, mutta nyt olen havainnut, että kuiva iho tarvitsee jotakin vesipohjaista kosteuttajaa jopa seeruminkin alle.

Käytän mielelläni suihkemuotoisia tuotteita, koska joskus vuosia sitten huomasin, että kaikki "vanu", oli se bulkkina, palloina tai lappuina myytävää, ei ole luonnonkuitua. Sitä suuremmalla syyllä jätän sellaisten käytön välistä, joskaan puuvillantuotantokaan ei nykyään ole aina niin eettistä.


Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa Laveran Hydro Sensation -kasvosuihketta. Tässä suihkeessa on mm. glyseriiniä, hyaluronihappoa, leväuutetta ja antioksidanttisia rypäle- ja kurkku-uutteita.

Tuoksu on hiukan outo, ihan kuin joku olisi yrittänyt hajustaa pahantuoksuisesta pesuaineesta nenälle sopivampaa.

Minulla tätä saa suihkutella iholle massiviset määrät, jopa meikin päälle, ja ihoa kiristelee silti pahasti. Suihketta tosin suositellaankin paremmin normaalille, sekaiholle ja rasvaiselle iholle, ja minun nahkani ei taida enää olla mitään näistä.

Andalou Naturalsin Clementine + C Illuminating Toner on ollut jo kauan suosikkejani ja kyllä sitä on kulunutkin vuosien varrella. Palaan siihen aina uudelleen. Tässä on muuten aivan ihana klementiinin tuoksu, ihan kuin joisi aamuisin lasillisen vastapuristettua sitrusmehua kun tätä suihkuttelee kasvoilleen.

INCI:ssä on mm. glyseriiniä, aaloeta, pantenolia, C- ja E-vitamiinia, antioksidanttisia hedelmä- ja teeuutteita ja omenan kantasolu-uutetta, jonka ainakin väitetään toimivan antioksidanttisesti. Pitäisi tutustua tähän(kin) asiaan hiukan paremmin - siis että onko asiasta mitään kunnon tutkimusta.

Tätä suihketta saa ainakin iHerbistä ja sitäkin suositellaan normaalille ja sekaiholle, mutta minulla se toimii paremmin kuin tuo Lavera.

*****

Vatsatauti alkaa taittua täällä! Kuumeessa olen edelleen, mutta kaksi ja puoli päivää petissä alkaa tuntua jo pitkäpiimäiseltä.


Parasetamolilla saa tämän kuumeenkin alas, mutta eihän niitäkään voi syödä kuin leipää kovin montaa päivää.

Taidan yrittää juoda mukillisen teetä nyt ja syödä sen kanssa yhden minimuffinin, josko sillä saisi verensokeria vähän nousemaan (jos ne pysyvät sisällä ilman ongenkoukkuja). 

Kunhan kuume tuosta laskee, sitä voisi ehkä vaikka "lenkkeillä" tuohon lähimarkettiin ostamaan jotakin sokeripitoista juomaa. En usko oikein pystyväni vielä syömään mitään kunnollista ruokaa.

Mukavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Kunhan pystyt syömään jotakin, voit vaikka mennä Deutsch-Finnische Gesellschaft´in (DFG) kantapöytään syömään ja rupattelemaan. Aachenissa on näköjään kantapöytä. Tietoa siitä ja muista aktiviteeteistä löytyy netistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sellainenkin on? Pitääpä Googlailla, en ole kuullutkaan.

      Poista
    2. Nyt täytyy sanoa, etten hakemalla löytänyt mitään infoa asiasta, ehkä DFG:n sivuilla on tietoa rekisteröityneille, mutta se on kirjautumisen takana? Yritin rekkautua, mutta se ei lukuisista yrityksistä huolimatta onnistunut...

      Löysin erilliset DFG NRW:n sivut, mutta ei sielläkään mitään ollut :( Tai sitten olen ihan sokea.

      Poista
    3. Joo, sokea olen, nyt löytyi: https://dfgnrw.de/event/stammtisch-aachen/2023-04-07/

      Poista
  2. Laveran suihke on mua kiinnostanut, mutta tää sun arvio ei kyllä saanut mua vakuuttumaan siitä, että toi olisi riittävä omallekaan kuivalle iholleni :D Klementiinin tuoksuinen kasvosuihke kuulostaa sen sijaan ihanalta jo tuoksunsa puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla aina menee tuon Andaloun pullo aika nopeaankin, koska sitä on niin miellyttävä käyttää jo tuoksunkin takia.

      Tuon Andaloun hinta on muistaakseni noin 16 euroa iHerbissä ja pullo on paljon suurempi (178 ml) kuin Laveran, jonka pullokoko on 100 ml ja hinta siellä Suomessa lienee 12-13 euroa (täällä Saksassa sen saa muuten vitosen pintaan).

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!