torstai 31. heinäkuuta 2014

Silikonit kosmetiikassa - hyvä vai huono?

Blogiini tuli hyvä kommentti ja kysymys, kopioin sen tähän ja yritän vastata  - kemiantuntemukseni on peräisin parinkymmenen vuoden farmasian tutkimuksesta, eli ei niin hyvä, mutta jotakin sentään.

"Silikonista. Ihmettelin kun Dermalogican verkkosivulla Multivitamin power firm -silmänympärysvoiteen esittelyssä lukee, että silikonit sulavat ihoon häivyttäen ja tasoittaen juonteita. Olisikohan se silikoni tuo tuoteselosteena ensimmäisenä oleva aines: cyclopentasiloxane … ja on siellä polyeteeniäkin. Tuntuvat oudoilta muovit silmänympärysvoiteessa. Näköjään siis silikonia on muillakin merkeillä. Sinä tunnet kemikaaleja, sanopa vielä lisäsananen asiasta."

INCI-listassa luetellaan aineet suurimmasta  pitoisuudesta lähtien. Syklopentasiloksaani on todellakin  silikonia, kuten arvasitkin.

Syklopentasiloksaania käytetään kosmetiikkatuotteissa lähinnä "hoitavana" aineena, liuottimena ja liukastimena. Se voi myös toimia vettä hylkivänä ainesosana esimerkiksi hiustuotteissa. Hiuksille ja iholle se tuo tasoittavan ja silkkisen tunteen ja voi myös siloittaa ryppyjä. Hoitavuuden laitoin lainausmerkkeihin, koska en ole niin varma siitä ominaisuudesta. Lue lisää alla.

Silikonit ovat jänniä aineita, jotka voivat olla orgaanisia tai epäorgaanisia polymeerejä. Näillä molekyyleillä voi olla monenlaisiakin ominaisuuksia. Tuossa aiemmassa linkissäni on asia esitetty aika kattavasti, kiitos kirjoittajan.


Kuva: Anniina Nyholm.
 
 Huonoa noissa aineissa on se, että ne todennäköisesti ovat hormonihäiritsijöitä. Ne myös ovat kumulatiivisesti ekotoksisia, mikä on vielä huonompi juttu, IMHO.  Lähde täällä. Silikonit ovat erityisen haitallisia merieläville. Esimerkiksi Kanadassa hallitus on pyytänyt lisätutkimuksia kosmetiikassa käytettävistä silikoneista ja niiden turvallisuudesta.

Etenkin syklopentasiloksaani aiheuttaa usein iho- ja silmä-ärsytystä. Osa aineesta pääsee myös systeemiseen jakeluun ihmisen elimistössä, ihon kautta ja sen vaikutuksista ei vielä ole tarkkaa tietoa.

The Journal of Toxicology on muuten raportoinut tapauksista, joissa silikoni-injektiot (ns. fillerit, joilla täytetään  esim. ryppyjä) ovat aiheuttaneet monien elinten toiminnan häiriöitä (multi-organ failure). Esimerkiksi silikonista tehtyjen rinta-implanttien on todettu haittaavan lisämunuaisten ja maksan toimintaa, aiheuttaen kroonista tulehdusta aineen muuttuessa pienemmiksi partikkeleiksi. Eläinkokeissa aine on tuhonnut munuaisia ja haimoja (Stanford Medical Bulletin, 10:1 [1952], 23-26.) "That silicone is toxic in both animals and man is well proven", stated John S. Sergent, M.D., and colleagues in Textbook of Rheumatology(W.B. Saunders Company, 1993).

Tästä syystä liiallinen silikonien käyttö kosmetiikassa hirvittää minua, eikä se ole edes miellyttävää iholla, jos voide muuttuu paksuksi pastaksi. Polyeteenistä laitan erillisen postauksen, jotta kysymykseen tulisi vastattua kunnolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!