torstai 17. heinäkuuta 2014

GOSH! - osa 2

Nyt kun jokunen aika sitten kirjoittelin Gosh-merkin silmienympärysten kirkastusvoiteesta, vai miten sitä kutsuisi  - kiinnostuin merkistä muutenkin. Selattuani ulkomaisia blogeja tulin siihen tulokseen, että ripsienkasvatusseerumi, joka maksaa alle kaksikymppiä Suomessa, ei olisi pöllömpi sijoituskohde. Sepä sitten hankittiin, ja näyttäisi, että se myös toimii!

Ei ihme, että tämä on loppuunmyyty monissa Sokoksissa ja Emotion-myymälöissä. Kotiuttakaa ihmeessä omanne, jos jostakin vielä löytyy, itsekin metsästän toista tuubillista vaikkei tämä nyt käytössä oleva vielä todellakaan näytä loppumisen merkkejä!

Nyt olen käyttänyt sitä kolme viikkoa ja uutta kasvua on näkyvissä. Laittelen kuvia vasta sitten kun tuuhentunut tulos näkyy kunnolla.

Seerumin kanssa käytettäväksi suositeltua ripsiväriä en ole kokeillut, mutta monista muista blogeista lukemani perusteella sekin on todella hyvä, eli kaiketi tällaisen ripsivärifriikin (jolla on laatikollinen avaamattomia maskaroita jo ennestään....kaiketi loppuelämän varasto...) pitää vielä sekin hankkia. Niitäkin näkyy hyllyjen tyhjyyden nähtyäni menneen ihan hyvin kaupan.


EDIT:

Tässä INCI :

Aqua\Water\Eau. Myristoyl Pentapeptide-17. Milk Protein\Lactis Proteinum Extract. Inositol. Panthenyl Ethyl Ether. Ethylhexylglycerin. Acetyl Cysteine. Acetyl Methionine. Glycerin. Lactose. Lactic Acid. Alcohol Denat.. Sodium Citrate. Citric Acid. Hydroxyethylcellulose. Sodium Chloride. Phenoxyethano

Eli tässä luotetaan paikalliseen pentapeptidiin, mukana kysteiiniä ja metioniinia (näistä aiemmin kirjoituksia blogissani. Jos haluatte tarkempaa analyysia niin kysykää sitä kommenttikentässä!

Metioniinia muuten käytetään joissain myrykytystapauksissa, koska se puhdistaa maksaa. Muusta käytöstä mainitsinkin jo aiemmin "entisen työpaikan naisten työpöydän vakkarina".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!