sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Liikuntapäiväkirja kahdelta viikolta - 47 viikkoa takana

Jotenkin viimeistä edelliseltä viikolta jäi katsaus tekemättä. Eipä nyt niin hirveästi raportoitavaa oikeasti ollutkaan, vaivaiset kolme tunnin aerobista tein  - kuntopyörällä nekin.

Viime viikko olikin sitten parempi. Kolme salillakäyntiä, joista kaikilla tunti aerobista ja kahdella puntti- ja laitesarjoja. Ei kuitenkaan ihan koko ohjelmaa läpi.

Miten se onkin näin vaikea käynnistää rutiineja laiskottelun jälkeen?

Olen tullut siihen tulokseen, että kyse on epämukavuuden sietämisestä. Joskus jopa kivun. Liikunta on epämukavaa, mutta siihenkin voi itsensä totuttaa. Sitten taas huomaa laiskottelun jälkeen, ettei muka millään sietäisi sitä epämukavuutta. Minullakin tuo kuntopyöräaerobinen alkoi vasta nyt tuntua siltä, etten koko ajan ole tuijottamassa aikaa vaan siedän sen tunnin ajan jatkuvan, kovalla vastuksella polkemisen aiheuttaman epämukavuuden tunteen. Ja myös sen pienen kivuntunteen, mitä kunnon puntti- tai laitesarjat tuovat ennenkuin ne on saatettu loppuun.

 Huomaa kyllä taas, ettei noin pitkäksi aikaa olisi kannattanut pysyä poissa salilta. Reisiprässissäkin aloitin pariakymmentä kiloa alemmalla punnusnipulla kuin normaalisti olisin sarjat tehnyt, ja hyvin silläkin sai reisilihaksensa siihen kuntoon, että tuntui.

Pystypunnerruksissa tosin otin normaalit painot, joilla olin ennemminkin harjoitellut ja rintalihaksissa kyllä tuntuu. Samaten käsivarren koukistajat harjoitin samalla puntilla kuin aiemmin ja pahus että ne ovatkin olleet kipeät koko viikonlopun! Parasta siis vain jatkaa samaan tahtiin ilman taukoja, jos ei halua tätä tauonjälkeistä inhottavaa oloa käydä läpi.

Ensi viikon tähtäimessä on koko saliohjelma läpi kaksi kertaa + vähintään kolme varttia kovaa pyöräilyä ennen sitä. Aerobista toiset kaksi, mieluiten kolme. Katsotaan, miten onnistuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!