sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Sunnuntaitouhuja

Olen jotenkin eilen saanut niksautettua alaselkäni vihlovan kipeäksi ja päivä on mennyt ihan käkkyrässä köpötellessä ja mansikoita syödessä. Herkkutorin struudelit olivat myös erittäin hyviä, ihmettelen aina miksi esimerkiksi Suomessa laitetaan niin paljon sokeria leivonnaisiin, kun taas Keski-Euroopassa pärjätään vähemmälläkin. Nämä struudelit olivat oikein hyviä, eikä äklönmakeita ollenkaan.

Mansikoita, vaniljasteviaa ja paksua kermaa.

Viime viikolla sattui silmään pari pussillista puuhelmiä ja joitakin muita korvakoruntekovärkkejä, joten värkkäsin hiukan korviksia. Aika hauskannäköisiä noista puuhelmistä tulee kun vaihtelee värejä ja kokoja.



Pientä näpräämistä tuo homma kuitenkin on, mutta hyvää harjoitusta tuolle leikatulle kädelle, jonka sormien hienomekaniikka on vieläkin hakusessa.

Uusimmassa Kunto Plus -lehdessä oli muuten muutama mielenkiintoinen DIY-kosmetiikkavinkki, kopioinpa tännekin:

Sileä, tasainen ja vähemmän rasvainen iho raparperillä.

1/2 raparperinvartta
1/ dl hienoa suoolaa
1 rkl omenaviinietikkaa

Sekoita ainekset, lisää hiukan vettä jos aineksia on hankala sekoittaa. Hiero seos kasvojen iholle ja anna vaikuttaa 5 minuuttia. Pese kasvot haalealla vedellä puhtaiksi. Käytä seosta iltaisin, niin iho ehtii levätä aamuksi. Ohje ei kerro, miten raparperi tähän seokseen valmistellaan, mutta luulisin, että esimerkiksi blenderissä saa kaikki tasaisesti sekaisin.

Viilentävä laventelijalkakylpy lenkin jälkeen

Hienonna kourallinen laventelinkukkia ja laita ne esim. kahvinsuodatinpussiin (jonka voi sulkea taittamalla ja klemmarilla, Dzinnin huom.). Laita tämä kiehuvaan veteen ennen lenkkiä. Anna kukkien hautua vähintään 10-20 min, ja lisää seokseen sitten viileää vettä (ja halutessasijäänpaloja), niin, että seoson viileämpää kuin jalkasi.

Kuivan ihon kasvonaamio

1/2 banaania (survo)
1/2 avokadoa (survo)
1 rkl normaalirasvaista jugurttia

Sekoita ja levitä kasvoille ja kaulalle ja anna vaikuttaa 15-20minuuttia. Huuhtele pois haalealla vedellä.

Hellävarainen kasvokuorinta

1 raastettu omena
2 rkl maissijauhoja
2 tl omenaviinietikkaa

Dzinnin arvelu: Tässä varmaan tarkoitetaan tärkkelysjauhoja karkeampia maissi-(polenta-)jauhoja? Sekoita aineet ja levitä kasvoille välttäen silmänympärysihoa. Hiero ja anna vaikuttaa 10 minuuttia.Huuhdo pois kasvoilta viileällä vedellä. Kannattaa varmaan hiukan varoa, ettei seos tuki viemäriä...

Vartalokuorinta 1.

Tämä vartalonkuorinta-aine on tarkoitettu niille vartalonosille, jotka eivät kaipaa voimakasta kuorintaa.

1 osa sokeria
1 osa ruokaöljyä

Sekoita ja hiero iholle.

Vartalonkuorinta 2.

Tarkoitettu esim. jalkapohjille, jotka kaipaavat voimakkaampaa kuorintaa.

1 osa karkeaa suolaa
1 osa ruokaöljyä

Nämä vartalonkuorinta-aineet kannattaa hieroa iholle käyttäen pientä froteepyyhettä tai pesukinnasta, sillä ne toimivat niin levitettyinä ja hierottuina paremmin kuin pelkällä kädellä hieromalla.

6 kommenttia:

  1. Voi kurjuuksien surkeus, juuri mikään ei ole niin veemäistä kuin selkäkipu. Jos oikeesti niksahti jokin nikamaväli lukkoon, niin suosittelen lämpimästi käyntiä kiropraktikolla. Otat vaan selvää, kuka paikkakunnallasi on taitava tässä hommassa ja käynyt koulutuksen joko Briteissä tai Jenkeissä. Mulla kiropraktikkokäynnit lähestulkoon loppuivat Pilateksen aloittamisen myötä, vain oman tyhmyyteni (liian pitkä tauko harjoittelusta + jäkittävän huono asento pitkään ja useita päiviä) takia olen pari kertaa vielä joutunut käymään niiden kahdeksan vuoden aikana, jotka olen Pilateksessa käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on valitettavasti alaselässä vamma aktiivisen pesisaikani muistona. Kiropraktikollakin olen käynyt, mutta pidemmän päälle luulen vain kuntosalin pitävän kivut jotenkin kurissa.

      Poista
  2. Ihan kivoja ohjeita, kun vaan viitsisi. Mikäköhän idis tuossa raparperijutussa on, kuulostaa kovin happamalta? Mahtaako se toimia vähän kuin hedelmähappokuorinnat? - Sinullakin on näköjään tuo öljy+sokeri-ohje. Eräs vanha ystäväni, nyt jo edesmennyt, kertoi käyttäneensä sokeri + oliiviöljyhoitoa ihollaan vuosikymmenet. Hänellä oli vielä vanhanakin upea iho, tiedä sitten liekö tuolla ollut vaikutusta. Hän oli oppinut tavan työskennellessään nuorena ruotsissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisestikin, en osaa sanoa. Voi olla C-vitamiinikin ihoa kirkastavana ja kollageenisynteesiin vaikuttavana?

      Niin käytin minäkin teini-iässä ihooni ruokaöljyä ja sokeria, mutta useammin suolaa. Tulee todella pehmeä iho kun sitä hieroo itseensä suihkussa.

      Toinen resepti, millä epäpuhdas ja rasvainen teini-iho kirkastui, oli seuraavanlainen kikka: sekoita yhtä paljon piimää ja hiivaa tahnaksi ja anna sen olla kasvoilla noin puoli tuntia naamiona. Sen sai jänskästi hieromalla irti ja perään huuhtelu haalealla tai jopa kylmällä vedellä. Joskus piimän sijasta käytettiin sitruunamehua. Pelitti sekin, mutta tuo piimäjuttu oli parempi, mielestäni.

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä, tuota piimä/hiivahommelia voisi ehdottaa meidän teineille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pitää siis olla ihan tuoretta hiivaa, kuivahiiva ei käy :)

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!