Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nars. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nars. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. tammikuuta 2025

Kotiinpaluu ja tuotenäytteiden tulva postiloodassa

Palasin eilen kotiin Saksaan siirrettyäni lentolippujani viikolla. Viime viikolla oli Aachenissa lumikaaos, ja epäilin suuresti, etten olisi päässyt ronkeineni (<- iso matkalaukku) kotiin saakka, koska eihän täällä siivota katuja sillä tavallla kuin Suomessa tehdään. Lähin rautatieasema on Aachen Rothe Erde, ja se on kävelymatkan päässä kodistani.

Ala-aulassa oleva postiloodani oli pullollaan alennuskuponkeja, monta tuotenäytettä ja Envivasin (matkavakuutus) lasku (ihmeen halpa, 14,90 eur per vuosi).

Katsastetaanpa noita näytteitä. En vieläkään oikein käsitä, että mistä niitä tuppaa.


Narsin poskipunatestereitä tuli arkillinen. Minulla on jossakin tuo kuuluisa "Orgasm", mutta voin sanoa, että en niin mitenkään hirveästi hypetyksestä huolimatta siitä innostunut.


Tämä oli joku Naif-merkkinen, hellävarainen puhdistusgeeli. Suunniteltu varsinkin vauvoille ja lapsille (joita minulla ei ole). Ei mikromuoveja, eikä muuta haitallista. varmaan menee kasvojen putsaukseen.


Sitten sain Burberryn testereitä. Burberryn Goddesista kirjoittelin aiemmin täällä ja täällä, kun sain sen "joulupukilta". Tässä oli mukana Burberryn Hero, josta mies varmaan ilahtuu päästessään testailemaan. Se kun on miesten tuoksu.

Tästä Herosta voin kertoa, että se on orientaalinen puutuoksu (kuulostaa hyvältä!), joka lanseerattiin viime vuonna (2024). Piti ihan kuukkeloida noita ainesosia...sen verran outoja ovat...


Valaisen hiukan näitä outoja ainesosia seuraavassa postauksessani, sillä sitä varten pitää tehdä hiukan tutkimustyötä. Seetripuu on tosin varmaan kaikille tuttu, mutta nuo kaksi muuta ovat minullekin outoja.

Vielä loodassa oli pari Dr. Barbara Sturnin seeruminäytettä, mutta laskin hajamielisyyksissäni ne käsistäni jonnekin, enkä nyt löydä niitä, joten niistä lisää myöhemmin.

*****
Juna (kas kummaa) ja lennot Düsseldorfista Riian kautta olivat eilen ihan ajassaan. Tai Air Baltic nyt on aina, mutta Deutsche Bahnista ei ikinä tiedä.

Ekalla lennolla vieressä istui kaksi nuorta (esiteini-ikäistä) poikaa, jotka olivat matkalla Riikaan jalkkisturnaukseen HJK:n riveissä. Heidän kanssaan juttelin matkalla, ja toivottelin sitten onnea turnaukseen.

Minähän en olisi minä, ellen olisi taas ostanut jotakin lennolta (Air Baltic on varmaan yksi niitä harvoja firmoja, jotka jotakin lennoillaan myyvät). Tällä kertaa ostos oli mekaaniset karvanpoistopinsetit. En vielä tiedä, mitan pelittävät.


Tähän vielä sitten hiukan kuvia Helsinki-Vantaan Aspire-loungesta. Edelleen sanon, että ellei pysty/halua maksaa business-luokan lipusta, monasti tule edullisemmaksi ostaa pääsy loungeen, kun lentokenttien hinnat ovat mitä ovat. Parikymmentä euroa ei riitä juuri mihinkään. Loungeihin pääsee (paikasta ja maasta riippuen) alle kolmella kympillä ja saa syödä ja juoda mitä haluaa. Tässä vain osa valikoimasta H-V:n Aspiressa, siinä suuremmassa sellaisessa (olin edellisellä Suomireissulla siinä pienemmässä, entisessä SAS-loungessa portin 13 lähellä, ja tarjoilu oli suppeampaa, mutta vähemmän porukkaa).
Erilaisia leipiä ja sämpylöitä + herkkusienisoppaa, joka oli aika hyvää.

Salaattibaari, jossa oli kasviksia ja ainakin feta- ja mozzarellajuustoa + erilaisia kastikeaineksia.

Leipälevitteitä ja kasviksia (hummus yms.)

Leivänpäällisiä (kalkkunaleikettä ja juustoa)

Vielä oli tarjolla pieniä karjalanpiirakoita ja erillinen kahvi- ja jälkkäripöytä pikkuleipineen ja leivonnaisineen. Ja marjarahkaa oli myös tarjolla.

Juomista puhumattakaan.

Pari pikkufilkkaa itse lentokentältä:


tiistai 16. tammikuuta 2024

Hourglass

Hourglass Ambient Lightning -viimeistelypuutereita on kehuttu joissain blogeissa, joten halusin minäkin kokeilla. Näistä on olemassa matkaversiot ja kun viime vuoden puolella oli Black Friday -alennuksia, nappasin niistä kokeiluun kaksi.



Kokeiluun valikoitui keltapohjainen Diffused Light ja punapohjainen Dim Light.

Itse asiassa nämä muistuttavat hiukan aiemmin hankkimaani Narsin viimeistelypuuteria, josta kirjoitin aiemmin täällä. Näitten Hourglassin puuterien kanssa oli ensin ihan sama "keisarin uudet vaatteet" -fiilis, ja mietin, että onko niillä mitään virkaa. 

Loppujen lopuksi, kyllähän tämä puuteri häivyttää ihon virheitä hiukan (tai sitten se vaan näyttää niin tekevän, kun on pimeä aika), mutta voin sanoa, että ilmankin olisin pärjännyt. Ei tämä nyt niin huikean loistava ole. Eikä ainakaan ainutlaatuinen.

Tuo keltaisempi sävy käy hiukan korostusväristä poskipäillä, eikä tosiaan ainakaan näin pimeänä aikana loista liikaa. Mutta tuo punertavampi, en oikein tiedä, missä käyttäisin, sillä se on aika tumma. Se on myös hämmentävän punertava verrattuna kuvaan pakkauksessa ja netissä.

Tässä molemmat paksuina raitoina kämmenselällä, punertava Dim Light ja kellervä Diffused light alempana.

Nyt jos vertaillaan tätä sitten Guerlainin Météorites -puutereihin (aiemmat postaukset niistä täällä ja täällä), niin saattaa olla, että tuo Guerlainin puuteri tekee hieman kiiltävämmän pinnan ihoon. Sanon, että saattaa, sillä nyt talvella on täälläkin aika huono luonnonvalo kuvata mitään, joten voi olla, että kuvittelen vaan.

Koska Suomessa näistä ei liene testereitä saatavilla missään kivijalkaliikkeessä, suosittelen etsimään kaupan, joka myy Sisleytä. Sisleyllä nimittäin on hyvin samanlainen puuteri, Blur Expert, jota saa kahta eri sävyä. Kokeilemalla sitä, saa kösityksen siitä, miten nämä Hourglassin puuterit pelittävät

Kävin ennen joulua Turussa Wiklundilla ostamassa uutta puuteria, ja myyjä suositteli sitä minulle, mutta koska olin jo hankkinut nämä Hourglassin puuterit, en halunnut saman tapaista vaan mattaavan kivipuuterin. Siitä lisää omassa postauksessaan.

maanantai 13. marraskuuta 2023

Vuoden lopun kosmetiikkahinkulista

Minä en varmaan tällä hetkellä tarvitse yhtään mitään kosmetiikkaa, mutta aina voi haaveilla ja tehdä himotuslistoja. Tosin oikeasti minun pitäisi ostaa ainoastaan puristepuuteri, koska käyttämäni IT Cosmeticsin versio loppuu kohta. Se on toistaiseksi paras, mitä olen omistanut, ja niitä on käytetty monta, mutta vaihtelu virkistää...

Kuvakaappaus: Sephora.de

Huda Beauty Easy Bake and Snatch -puuteria on paljon kehuttu ainakin ulkomaisissa naistenlehdissä. Saatavilla on kahdeksan sävyä. Puuteri on puolipeittävä-peittävä ja kestää mainospuheiden mukaan kasvoilla kahdeksan tuntia. Se on myös talkiton & tuoksuton, eikä kuivata ihoa, koska siinä on avokadoa ja hyaluronihappoa. Erikoista: Vippa on kolmion muotoinen. Tätä myy mm. Cult Beauty n. 36 euron hintaan.
Kuvakaappaus: Jillian Dempsey

Jillian Dempsey FLYK Trick Mascara on oikeastaan kaksi tuotetta yhdessä. Ripsarin kärki kääntyy 90° kulmaan, ja sillä saa piirrettyä rajaukset silmiin. Kätevää! Tykkään monitoimituotteista! $26 brändin omilta sivuilta, toimittavat kyllä moniin Euroopan maihin, mutta pitää maksaa tullit, joten jää kyllä jo sikälikin tilaamatta. Mutta kiva idea!


Viimeisimmällä hyllyjennuohousreissulla paikalliseen Sephoraan huomasin itselleni ihan uuden brändin nimeltä Byoma. Brändillä oli paljon ihoa kosteuttavia tuotteita, ja se mainostaakin itseään ihon suojakerrosta korjaavana/suojaavana sarjana. Kävin kurkkaamassa nettisivuille (mainoslinkki, jonka klikkaamisesta en hyödy mitään: byoma.com), ja sieltä vastaan tuli hauska ihotesti ja samaan syssyyn (jos annat luvan) systeemi skannaa naamasi ja suosittelee tuotteita. Esim. Cult Beauty ja FeelUnique myyvät brändiä, jos ostohinku yllättäisi. Hinnat eivät huimaa päätä, putelin saa uhraamalla hiukan toista kymppiä.

Kuvakaappaus: Nars

Minulla on jonkinlainen pakkomielle näihin silmänalusten kirkastajiin, joita on oikeastikin läjä odottamassa postaustaan tänne blogiin. Silti tekisi mieleni kokeilla tätä Nars Light Reflecting Undereye Brighteneria, jota on myös kehuttu. Hulluutta, tiedän, enkä usko tätä ainakaan nyt ensihätiin hankkivani, koska omistan ihan toimivia vastaavia. Tämä silmänalusten kirkastaja on saatavilla kuudessa eri sävyssä. Niitä saapi ostaa mm. brändin omilta sivuilta, Notinosta, Cult Beautysta, Niche Beautysta ja Parfumdreamsilta. Hinta on halvimmillaan kolmenkympin molemmin puolin.

Löytyikö tästä listasta mitään mielenkiintoista?

keskiviikko 12. heinäkuuta 2023

Melkein "keisarin uudet vaatteet" ja mielenmuutos

Pitää hiukan purkaa tätä pitkään mutusteltujen kosmetiikkatuotteiden sumaa. Joskus näitä arvioita pitää vaan miettiä pidempään 😋.

Nyt on vuorossa NARS Light Reflecting Setting Powder, eli kivipuuteri, joka on väritöntä ja läpikuultavaa iholla. Ja tuntui todella "kiveltä", se on niin tiukkaan puristettua. Sävy on "Translucent Crystal".

Koska kosmetiikan käyttö on osin "välineurheilua", aloitin tämän kanssa siveltimellä. Pakkauksessa siis ei ole minkäänlaista vippaa tai sen tapaista ja muutenkin ostamani oli minikoko. Onneksi oli varastossa Rossmannin For Your Beauty -sarjan vippapakkaus.

Siveltimen kanssa tästä ei saanut juurikaan mitään irti, joten vaihdoin nyt vasta tuon "huiskuni" vaahtomuovivippaan. Aluksi siveltimen kanssa käytettyäni oli todellakin sellainen "keisarin uudet vaattet" -olo, siis että tuliko kasvoille puuteria ollenkaan? Ei varmaan, ainakaan paljoa.


Noniin, nyt vasta alkaa lyyti kirjoittaa! Tiukkaan oli puuteri puristettu!

Toinen huoli oli sen mahdollisesta kiiltävyydestä iholla. Mutta ei, se sisältää kyllä valoa heijastavia hiukkasia, mutta ei todellakaan kiiltele mitenkään naamassa. Puuteri on silicapohjainen, eikä onneksi sisällä talkkia, joka helposti paakkuuntuu naamalle.

Tämän lisäksi siinä on mm. joitain hoitaviakin aineita, kuten irlantilaista punaleväuutetta (Chondrus crispus), skvalaania, glyseriiniä, E-vitamiinia ja toistakin leväuutetta (Ascophyllun nodosum, jonka google kääntää solmuleväksi).

Muuten hyvä puuteri, mutta liian tiukkaan puserrettu ja se vippa puuttuu, mikä on puute, mutta se ehkä löytyy täysikokoisesta tuotteesta.

*****

Jouduin myös muuttamaan mielipidettäni aiemmin miniarvioissani esittämästäni M.Asam Magic Finish -merkkisestä 360° Lengthening Mascarasta. Aiempi postaus löytyy täältä.


Ehkä massa ehti hiukan kuivua, koska kun nyt sitä kokeilin, niin sillähän tulikin aivan mahtavat räpsyttimet! Allaoleva kuva on otettu ilman ripsien taivutusta ja ripsiharjaa/-kampaa. Ripsiväriä on muuten vain yläripsissä... Hyvältä näyttää, eli perun aiemmat puheeni.


Eipä siinä sitten ollutkaan moittimista!

maanantai 22. toukokuuta 2023

NARS

Minulla on joitain matkalaukun pohjalle unohtuneita kosmetiikkatuotteita, joten katsastetaanpa tässä joskus jostain kosmetiikkaboxista tullut poskipuna, joka oli jo siitäkin syystä hiukan laiminlyötynä tuolla laukussa, että vierastan hiukan voidemaisia poskipunia. Tämä on toki taas ihan niitä omia ennakkoluulojani.

NARSin monitoimipuikko, tai The Multiple/Le Multiple on kuuluisaa sävyä Orgasm, joka kaiketi puuteriversiona lienee se tunnetumpi.


Minulla on se puuteriversiokin jossakin, mutta en siitä ole niin kovin innostunut. Tässä on samalla lailla hiukan liikaa helmiäistä, vaikka sävy on ihan OK.


Iltakäytössä tämä varmaan menisi paremmin, mutta tuollainen helmiäinen kyllä kirkkaalla päivänvalolla vaan korostaa huokosia ja muita ihon pinnan epätasaisuuksia.

On se hiukan rasvaisensorttinenkin. Tosin minulla ei iho enää niin helposti kiillä kuin nuorempana. Silti kallistun helpommin vaikka geelimäisten Cloud Paint -poskipunien puoleen.

Ehkä ei pitäisi olla niin kaavoihinsa kangistunut. Huulipunana tykkäisin tällaisista sävyistä, mutta jotenkin ne minun kasvoillani näyttävät ylen pliisuilta. 

Oletko sinä puuterimaisten vai voidemaisten poskipunien käyttäjä?

tiistai 28. maaliskuuta 2023

NARS - ja vähän muuta

Olen tullut siihen tulokseen, että mitä vanhemmaksi (iho) tulee, sen ohuempi pitäisi meikkipohjan olla. Ennen käytin aina paksuja ja peittäviä meikkivoiteita, mutta toisaalta - ihoni ei kaipaa niinkään peittämistä, koska se on nykyään hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Nuorena se oli rasvoittuva ja pukkasi epäpuhtauksia, mutta ei niinkään enää, joten saan kaiketi olla tyytyväinen.


Ajattelin kokeilla NARSin Pure Radiant Tinted Moisturizer - voidetta, jossa on auringonsuojakerroin (Spf30, PA+++ *), C-vitamiinia ja kosteuttavia polysakkarideja (meren mikro-organismifermenttien kautta).



Sävyksi valikoitui Temptalian avustuksella L2 Alaska. Lämpimän sävyinen, vaalea. Voide on öljytön ja kerrostettavissa hyvin. Peittävyyskin oli yllättävän hyvää tasoa. Sanoisin, että ihan hyvä näin arkikäyttöön,  ja kuvittelisin sen olevan sopivan kevyt kesäksi.

*****
Lensin sunnuntaina Suomeen, ja onneksi sainkin lentolippuni vaihdettua sunnuntaiksi, sillä eilen maanantaina olivat junat, bussit sun muut lakossa. Itse asiassa luin lehdestä, että Münchenin kenttäkin oli suljettu jo sunnuntaina maahenkilöstön lakkoilujen vuoksi.

GRRR, näitä lakkoja on nyt Saksassa riittänytkin. Kaiken kukkuraksi maassa ovat ainakin junat jatkuvasti myöhässä.

Varasin omasta mielestäni "näppäränä naisena" lipun Pariisista lähteneeseen Thalysiin (TGV) välille Aachen Düsseldorf. Juna oli tietenkin myöhässä Pariisissa sattuneen "incidentin" takia, mutta kumma kyllä ehdin ihan hyvin ja ehdin jopa Düsseldorfin kentällä käydä business-longessa syömässä ja lorvehtimassa.

Lennolla viereen sattui joku saksalainen molekyylibiologi, jonka kanssa riitti alan juttua. Kovin oli puhelias mies ja matka meni rattoisasti. Otti kuitenkin aika lailla päähän palata tänne talven keskelle, Aachenissa kun alkaa olla jo kesä.



Oletteko muuten ikinä huomanneet, että mustelmat pahenevat lennon aikana? Minulla on jostakin syystä asuntoni kivilattia ollut viimeisen siivoojan käynnin jälkeen todella liukas, ja äkkiliikkeisenä ihmisenä liukastuin keittiössä perjantai-iltana kopauttaen leukani pöydänkulmaan. Tätä ei tietty olisi tapahtunut, ellen olisi hiippaillut liukkaissa villasukissa ja yrittänyt liukastuessani tarrata ruokapöydän syrjästä kiinni, mikä oli virheliike. 

Eipä se ollut kuin pieni kopsahdus, pieni mustelma, mutta lennon jälkeen sunnuntaina oli puoli leukaa pikimustana. Hiukan sai käyttää maalarin kykyjään, että sai sitä edes hiukan peittoon, pakko kun oli naamaansa näyttää päivän kokouksissa ruudun kautta.

Olen muuten aiemminkin huomannut tämän mustelmien tummumisen lennon aikana. Kerran olin lähdössä Roomasta tutkijakokouksesta, ja hyvästelin kentällä tutkijoitani, kun eräs ranskalainen tutkijalääkärini halusi myös toivottaa hyvää matkaa. Luulin hänen ensin vaan kättelevän, mutta hän nykäisikin minut lähemmäksi poskipusuille. 

Pitkä mies, ja minä en ensin huomannut aikeita, joten hänen leukansa kopsahti keskelle kulmakarvaani. Eikä siinä mitään, mutta lennolla huomasin, että sen kulmakarvan alla olevaan silmään oli kehittynyt maailman mahtavin, poskipäälle saakka valunut musta silmä.

Seuraavana päivänä piti mennä toimistolle, ja siellä riitti leukailua asian takia, sillä eihän niin mustaa "luumua" millään saanut peitettyä. Onneksi silmä ei kuitenkaan ollut muurautunut mitenkään umpeen, se vaan oli niin mustanpuhuva.

* PA+++:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

NARS Climax

Katsastetaanpa taas yksi ripsiväri, eli NARS Cosmeticsin Climax. Ostin minikoon Sephorasta. Minusta on mukavaa, kun näitä minikokoja on tarjolla. Ei ainakaan harmita niin paljoa kuin jos satsaa täysikokoiseen, eikä siitä sitten pidäkään.

Pieni katsaus firman historiaan. Brändin perustaja on François Nars, meikkitaiteilija ja valokuvaaja, joka syntyi Etelä-Ranskan Tarbes'ssa. 

Kosmetiikkayritys perustettiin vuonna 1994, ja alussa tarjolla oli vain 12 huulipunaa, joita myytiin New Yorkissa. Nykyään tuotteita on huomattavasti enemmän ja niitä myydään netin lisäksi tavarataloissa noin 30 maassa.

Yritys myytiin Shiseidolle vuonna 2000, ja Nars jäi tähän Shiseidon tytäryhtiöön toimien taiteellisena johtajana ja brändinsä valokuvaajana sekä copywriterinä.

Huomattavaa on, että Narsin tuotteet testataan eläimillä, sillä yritys haluaa säilyttää jalansijansa Kiinan markkinoilla.

Mutta asiaan, eli Climax-ripsiväriin. Ripsivärin lupaus on hoitaa ripsiä kosteuttavan kompleksinsa avulla (tämä ilmeisimmin viittaa ripsivärin sisältämän glyseryylistearaatin ominaisuuteen pitää massassa oleva vesi ripsissä). Ultrasileän koostumuksen luvataan antavan runsaasti tekstuuria ripsille.

Mainostekstissä puhutaan myös "innovatiivisesta" harjasta. Kyllähän tällaisia pörhelöisiä harjoja on muillakin brändeillä nähty, ja kieltämättä ne levittävätkin värin ripsiin tasaisesti, ilman, että joka välissä ripsiä pitäisi olla harjaamassa tai kampaamassa. Kirjoittelin aiemmin Fenty Beautyn ripsarista, jolla silläkin sai ihan näyttävät ripset, mutta kokkareiset sellaiset. Periaatteessa pidän enemmän FB:n ripsarin tyyppisistä ohuemmista pötkyläharjoista, mutta ehkä tällaisella muhkeammalla harjalla on sittenkin tarkoituksensa.

Jälki oli nimittäin paljon parempaa kuin tuolla Fenty Beautyn maskaralla. Muutamia kokkareita ja yhteenliimautuneita ripsiä joutui kampaamaan pois, mutta muuten jälki oli ihan hyvä ja ripset jopa pitenivätkin tuuhenemisen ohella. 

Mikä tärkeintä, ripsiväri ei sotkeutunut riippuviin yläluomiini, eikä myöskään karissut päivän aikana poskille.

Ihan hyvä ripsiväri, mutta tuo eläimillä testaaminen oli minulle ihan uusi juttu. Ehkä otan asioista tulevaisuudessa paremmin selvää ja suosin brändejä, jotka eivät jatka eläintestauksia, vaikka niitä ennen tehtiinkin.

torstai 23. tammikuuta 2020

Cult Beauty Starter Kit

Cult Beautyltakin on tullut jonkinlainen one-off -kosmetiikkaboxi. Katsotaanpa, mitä se pitää sisällään. Tämä on itse asiassa jo toinen ilmestynyt boxi, ja ostin sen, kun netistä löytyi alekoodikin (alekoodi jutun lopussa, se sama netistä löydetty).




Laatikko oli tukeva ja kuten kuvasta näkyy musta, pienehköllä logolla. Tuotteita oli sisällä viisi, ja pienessä lehtisessä oli tuotetiedot, sekä INCI-listat.

Vasemmalta ylhäältä alkaen: Glow Recipe Watermelon Glow Sleeping Mask (30 ml), Living Proof Restore Mask (28 g), NARS  The Multiple - Orgasm (4 g), Patchology FlashMasque Hydrate 5 Minute Sheet Mask (1 kpl). Alla vasemmalta: Huda Beauty Topaz Obsessions Palette (täysikokoinen) ja The Ordinary Alpha Arbutin 2% + HA (täysikokoinen).


Mitäs pidit? Koodilla YOU15 näkyi saavan niin tästä kuin muustakin Cult Beautyn tarjonnasta 15% alennusta.

tiistai 19. helmikuuta 2019

Kaksi peitevoidetta - edullista ja kalliimpaa

Kaivelin laatikoitani ja löysin esittelyyn tällaisen duon. Toinen irtoaa eBaysta muutamalla eurolla ja toinen maksaakin sitten kolmenkympin hujakoilla. Mikä kummallisinta, nämä eivät hirveästi eroa toisistaan toimivuudeltaan.


Tässä siis vertailussa vasemmalla korealainen The Saem Cover Perfection Tip Concealer, ja oikealla Nars Cosmetics Radiant Creamy Concealer. Viimeinen on tosin matkakoko, The Saemin versio on normaalikokoinen.


Tässä vasemmalla Narsin peitevoide, sävy Custard ja oikealla The Saemin voide sävyä 1.5 Natural Beige swatchattuna ranteen sisäpuolen vaalealle iholle. Molemmissa on samanlainen huopakärkilevitin.

Narsin peitevoide on kaupan 15 eri sävyssä ja Custard on siitä keskivaiheilta. Mainosteksti kertoo sen olevan kosteuttava, valoaheijastavin pigmentein varustettu, parabeeniton ja vailla synteettistä tuoksua tai pigmenttejä.

The Saemin versio on tarjolla kolmessa eri sävyssä + siitä on saatavilla kasvojenmuokkaus- ja valoversio. Siinä on taas puolestaan parabeeneja, hyväätekeviä kasvisuutteita ja fermentoituja ainesosia ja kosteuttavia aineita sekä antioksidantteja ja hajustetta, jota minä en kovin vahvana pidä.


Molemmat toimivat yhtä hyvin, peittävät, eivätkä karkaa juonteisiin. Vasemmalla Nars, oikealla The Saem. Jos kiinnostuit, The Saem löytyy myynnistä mm. eBaysta näiltä myyjiltä. Narsia myyvät mm. isot eurooppalaiset kosmetiikkanettikaupat.

torstai 6. joulukuuta 2018

Glossyboxin kalenterin luukut 4-6

Kurkataanpas taas, että mitä tuli joulukalenterin luukuista 4-6. Palataan samalla vielä ihan pikaisesti tuohon ykkösluukusta saatuun Narsin nestemäiseen huulilakkaan.


Neljännestä luukusta ilmestyi Philip Kingsley Body Building Conditioner, joka siis on hennolle ja lentävälle hiuslaadulle tarkoitettu hoitoaine. Se on ruhtinaallisessa 60 ml:n tuubissa ja sisältää mm. hydrolysoitua vehnäproteiinia ja glyseriiniä, pehmentävää setyylialkoholia ja staattisuutta vähentäviä aineita. Sopii siis pakkaspäivien lentävien ja sähköisten hiusten taltuttamiseen.

Viidennestä luukusta paljastui MDM Flow (tai MDMflow, kuten se jossakin kirjoitetaan) Greater Than Mascara. Tätä onkin paljon hypetetty, eikä suotta. Pieni ja suhteellisen ohut harja erottelee ripset hyvin ja tulos on jo yhdellä kerroksella siisti ja - niin, katsokaapa itse alta. Netistä huomasin, ettei se ole hinnallakaan pilattu!





Tänään luukusta (tai laatikoitahan ne tietty ovat...) putkahti 3ina The Lip Primer, joka olikin aika mielenkiintoinen, vegaaninen ja vesipohjainen, voidemainen huuliprimer. Sitä voi myös käyttää huulipunan päällä, ja silloin se saa huulipunasta matan.


Tuote sisältää mm. hyaluronihappoa, glukonolaktonia ja irlanninsammalta (antioksidantti). Glukonolaktoni on PHA:ta (PH-happoa, eli polyhydroksihappoa). Toisin kuin monet kosmetiikan sisältämät ja nyt niin muodikkaat hapot, tämä ei varsinaisesti kuori ihoa, vaan se on ns. uuden sukupolven AHA (alfahydroksihappo), joka sopii herkällekin iholle ja ehkäisee ihon ikääntymistä toimimalla antioksidanttina ja estämällä ihossa tapahtuvaa ikäännyttävää glykaatiota (linkin takana aika hyvä kuvaus asiasta). Glukonolaktoni siis vahvistaa ihoa.

Piti vielä hiukan kertoa tuosta ensimmäisen luukun yllätyksestä, eli Narsin Burning Love -huulilakasta. Tämä Velvet Lip Glide kuuluu toisena myytävänä olevaan duoon, joka on "limited edition"- tuote. Se on hyvin huulille liukuva väri, joka tuottaa puolimatan pinnan ja pitkäkestoisen värin, joka kerrostamalla on intensiivisempi. Olen nyt käyttänyt tätä muutamana päivänä, ja voin sanoa, ettei se ainakaan kuivata huulia, eikä sen pitäisikään, sillä se sisältää öljyjä ja antioksidantteja. Huulilla sitä on nyt kuvassa yksi ohut kerros.

Mikä tuote vaikuttaisi toistaiseksi kiinnostavimmalta?

*****


maanantai 3. joulukuuta 2018

Glossyboxin joulukalenterin luukut 1-3

Ja niin se sitten alkoi joulukuu. Kylläpä aika meneekin nopsaan. Kurkataanpa, mitä tuli Glossyboxin joulukalenteristani kuukauden ensimmäisistä luukuista.



Ensimmäisessä luukussa oli Nars-merkkinen huulipuna, joka on joulunpunainen ja jättää samettimaisen pinnan. Sävy on nimeltään Burning Love.


Toisessa luukussa oli Nip + Fab-merkkinen Dragon's Blood Plumping Serum, joka on ihan reilun kokoinenkin, 30 ml. Mielelläni testailen.


Kolmannessa luukussa oli Yankee Candle -merkin ihanan havuntuoksuinen kynttilä. Virittää sopivasti joulun tunnelmaan...

Miltä vaikuttaa kalenteri näin alkuunsa?