torstai 27. lokakuuta 2022

Kasvoille eloa muullakin kuin meikillä

Havahduin taas siihen, että kylläpäs kalvakka ihminen katsoo peilistä aamulla. Tai pitkin päivää oikeastaan. Ihan joka päivä ei näin lomalla kotona kökötellessä jaksa pahemmin meikatakaan.

Mutta pieni rusketus muuttaa kaiken, ainakin antaa kasvoille eloa. Auringonottoahan ei nykyään enää suositella, mutta sen rusketuksen saa pullostakin.


Itseruskettavista tulee aina mieleen ne entisajan karmaisevat tuotteet jotka haisivat ja jättivät ihoon seepramaisia rantuja. Ne aineet myös kuivattivat ihoa ja lähtivät pesussa läikkinä pois - jos ylipäätään edes kuluivat ajan myötä kunnolla pois. Ainakin minulla sitä ruskeaa jäi ihon kuiviin kohtiin ja siinäpä olikin hankaamista ja iho ärtyi entisestään.

Tämän kaiken huomioonottaen tämä Tan-Luxen The Face onkin hyvä keksintö: voit sekoittaa muutaman tipan suosikkikasvovoiteeseesi, seerumiin tai kasvoöljyyn ja voilà, kohta naamallasi on hehkeä rusotus. Ilman kamalaa hajua ja kuivattavuutta, riippuen tietystikin siitä, mihin tipat sekoitat. Näin päivetyksestä tulee myös tasainen kun levität sen kasvoillesi sekoitettuna johonkin muuhun hoitotuotteeseen.

Ohje on siis sekoittaa kämmenen pohjalla vähintään n. 1/2 tl haluttua voidetta/seerumia/kasvoöljyä ja 2-12 tippaa Tan-Luxea. 12 tippaa on ehdoton maksimi, ja halutun värin syvyys siis kasvaa sen mukaan, mitä enemmän Tan-Luxea laitat.

Tan-Luxea on saatavilla Light/Medium ja Medium/Dark, ja värin tummuuden tietystikin voi valita omien mieltymystensä, ihon pohjavärin, hiusten värin ja halutun lopputuloksen mukaan.

Tan-Luxessa itsessään on myös kosteuttavia aineita, kuten mm. glyseriiniä ja vadelmansiemenöljyä.

Tuotesarjassa on paljon muitakin kiinnostavia rusketusaineita, täältä voit katsoa lisää (mainoslinkki, ei kaupallista yhteistyötä). Tan-Luxea myyvät monet kivijalkakaupat ja nettikaupat, ja esimerkiksi Lookfantastic myy 10 ml:n pulloa (mainoslinkki, ei kaupallista yhteistyötä) alle 14 euron.

Neste on pakattu pipettipulloon, ja se on todella riittoisaa. Ainakin minulla tuo 10 ml pullo tuntuu kestävän ikuisuuden 😘

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!