torstai 13. lokakuuta 2022

Omatekoiset kasvonaamiot

Tuli yhtäkkiä mieleen, että ennen harrastettiin omatekoisia kasvonaamioita. Siis silloin teininä. Suurimman suosion sai sellainen resepti, jossa sekoitettiin tuorehiivaa (!!!!), piimää ja sitruunamehua. Se muuten pelitti tosin hyvin, ja teki ihon todella pehmeäksi, eli oli hyvä valmistautuessa bileiltaan.

En kyllä tiedä, mitä tuo hiiva siinä teki, mutta kokonaisuus oli kuitenkin hyvä, ja tuota ohjetta käytettiin vuositolkulla. EDIT: Hiiva muuten tasapainottaa rasvaista ihoa.

Photo by Kimia Zarifi on Unsplash

Kyllähän me tiedämme, että esimerkiksi avokadosurvos auttaa kuivaa ihoa, ja jotkut vannovat tuoreen kurkun nimeen. Savi on myös hyödyllinen esimerkiksi epäpuhtaalle ja rasvaiselle iholle. Avokadosurvoksen voi korvata - yllätyksellisesti - majoneesilla, jossa on jo valmiiksi oljyä ja happamuutta antavaa happoa.

Hunaja on myös hyvä naamion aine. Se on miedosti antibakteerinen sisältämänsä propoliksen takia (propoliksella on paljon muitakin hyödyllisiä ominaisuuksia, lue täältä lisää). Hunajalla on myös matala pH--arvo, ja se osaltaan estää mikrobien kasvua. Lisättäessä hunajaan kosteutta, siihen muodostuu vetyperoksidia, jota ainakin ennen käytettiin haavojen puhdistamisessa. Lisäksi hunajassa on mm. flavonoideja, jotka tietty toimivat antioksidanttisesti.

Niinpä hunaja tulee kasvonaamioissa monia muita aineita, ja sitä voi esimerkiksi lisätä tuohin mainitsemaani hyviä rasvoja sisältävään avokadosurvokseen.

Samalla tavalla toimii hunaja-oliiviöljy-kauranaamio (kauranlesekin käy, ehkä vielä paremminkin kuin hiutaleet). Kaikkia näitä sekoitetaan yhtä paljon ja seos levitetään kasvoille. Plussana naamion poistossa tulee ihoa kuoriva hieronta, jos ensin siis hieroo naamiota ennen sen huuhtelemista.

Sitruuna ja kaikki hapot supistavat ihohuokosia. Iho on luonnostaan hieman hapan, joten miedot hapot naamiossa vain tukevat ihon terveyttä. Kokeilla voi vaikka naamiota, joka on tehty paksusta kreikkalaisesta tai turkkilaisesta jogurtista lirauksella sitruunamehua. Tämä kävisi hyvin naamioksi ennen bileiltaa.

Kuivalle iholle toimii hyvin naamio, jossa on 1:1 hunajaa ja omenaviinietikkaa (sitruunamehukin käy). Kombinaatio tasapainottaa ja kosteuttaa ihoa. Toinen vaihtoehto on kokeilla kookosöljy-hunaja-sitruunamehunaamiota, jossa ainesten suhde on sama.

Rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle voi kokeilla sinappinaamiota. Kyllä sellaisesta sinapista, jota saa siis tuubissa tai pulloissa. Sinapinsiemenet sisältävät rikkiä, joka miedosti kuorii ihoa ja on antibakteerinen. Sinappi sisältää myös ihoa pehmentävää öljyä.

Mahdollisuudet ovat rajattomat. Banaanimurskalla saa pehmeän ihon, raaka kananmunankeltuainen supistaa huokosia, keltuainen taas kosteuttaa jne.

Seuraavaksi kannattaakin kurkata ruokakaappiin, kun suunnittelee kasvojen ihonhoitoa naamion avulla. Ainoa haittapuoli näissä DIY-naamioissa on se, että ne eivät säilöntäaineettomina säily jääkaapissa pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!