lauantai 19. marraskuuta 2022

Sunnuntaiaamiaiselle

Tai miksipäs tämä kombo ei kävisi ihan muillekin aamiaisille, tosin ehkä arkiaamuina kaikkeen väsäämiseen ei aina ole aikaa.

Laitan usein viikonloppuaamuisin uunimunakasta ja sen kanssa syödään usein kylmäsavulohta, jolle mies taikoo tillillä maustetun sinappikastikkeen. Ohjetta siihen en osaa antaa, mutta esimerkiksi täältä löytyvä kuulostaisi hyvinkin tältä meidän kastikkeeltamme, joka tehdään aina Kotisinapista.


Tämä uunimunakas on todella helppo: voideltuun vuokaan rikotaan yhtä monta munaa kuin on syöjää, tai puolitoista per syöjä, kuten itse laitan kahdelle. Mukaan lisätään puoli desilitraa maitoa tai kermaa per muna + jauhettua valkopippuria ja suolaa maun mukaan. Maista ennen uunia. Minusta valkopippuri saa hiukan terävöittää makua ja tehdä siitä aromikkaamman, mutta kukin makunsa mukaan.

Vatkaa sekaisin ja laita n. 180 C uuniin, kunnes munaseos on hyytynyt.


Sekoitan tosiaan nämä aineet samassa vuoassa, missä paistan munakkaan. Näin ei tule turhaa tiskiä. 

Viime viikonloppuna ripottelin paiston loppuvaiheessa munakkaan päälle puolitettuja kirsikkatomaatteja, ja koska jääkaapista löytyi muutama ruoanlaitosta jäänyt pekonisiivu pilkoin ne ja paistoin pannulla rapeaksi ja kumosin vielä koko komeudelle.

Paahdettu tomaatti, pekoni ja munakas ovat hyvä kombinaatio.



Oikein herkullista se olikin kylmäsavulohen kanssa. Kuvan lohi oli tervamarinoitua kylmäsavulohta. Se kuuluisa sinappikastike unohtui pois kuvista 😊, mutta sen kanssa annos kuitenkin syötiin.

8 kommenttia:

  1. Pitäis testata tälläistä, munakasrullaa tein joskus ja se oli hyvää. Pitäis tehdä sitäkin joskus taas :) Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa sunnuntaita sinnekin! Pitäisikin kokeilla tuota munakasrullaa pitkästä aikaa.

      Poista
  2. Kiva resepti, jota voisi kokeilla. Nolottaa myöntää, mutta en oo ikinä tehnyt uunimunakasta, vaikka munakkaita tulee muuten melko usein tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niin laiska ruoanlaittaja, että keksin tämän tavan munakkaan valmistukseen :)

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!