Hiljainen sunnuntai

Täällä on tosiaan ihan kuollutta sunnuntaisin. Vielä hiljaisempaa kuin oli Baselissa, jossa sentään SBB:n rautatieasemalla olevalla ostarilla olivat kaupat auki. Onhan siinäkin jotakin hupia käydä ruokaostoksilla sunnuntaisin, ellei muuta keksi.

Kokkailin kasvisgratiinia, johon laitoin yhden kukkakaalin, paketillisen pinaatti-sipulisilppua, pakkauksen japanilaisia munakoisoja (kuvan koisot olivat paksuja ja lyhyitä verrattuna siihen, mitä Rewessä oli viime viikolla), paketin Emmental-raastetta ja liemeksi kermaa, johon turautin hiukan ketsuppia ja maustoin sen valkopippurilla, paprikajauheella ja suolalla. Olin kuvitellut ostaneeni tavallista kermaa, mutta koska seikkailin ruokaostoksilla ilman lukulasejani, kerma olikin jotakin ruokakermaa. 

Tuli aika maukasta. Lämmittelin sitä nyt illalla pannulla, koska täällä ei ole mikroaaltouunia, mikä on harmillista.

Rewestä löytyi todella hyvää ruisleipää. Leipä ei kuulu ruokavaliooni, mutta ostin nyt kuitenkin. Löysin myös irlantilaista ja ruotsalaista voita - tai oikeastaan nuo molemmat ovat voi-rypsiöljysekoituksia. Minut on jotenkin aivopesty Irlannissa siihen ajatukseen, että sikäläinen voi olisi jotenkin parempaa kuin muut, sillä karja on ympäri vuoden laitumilla ja syö tuoretta heinää eikä mitään teollisia rehuja.

Dublinissa riemastuin kun löysin lähikaupasta kallista Fazerin ruisleipää, mutta se kyllä ei ollut ruista nähnytkään ja oli pahaa. Tämä Rewen luomuleipä tuntuu oikeasti rukiiselta.

Kunnon voin löytäminen Suomen ulkopuolelta on kyllä työn takana. Suurin osa voista on suolaamatonta ja ilmeisestikin tehty hapattamattomasta maidosta, sillä maku on todella olematon. UK:ssa ainoa maistuva merkki oli Anchor. Nyt en muista mitä Sveitsissä käytin, mutta se piti hakea Ranskan puolelta Saint-Louisista, mikä nyt ei tietty ollut iso juttu, sillä sinne pöräytti kolmosen ratikalla kymmenessä minuutissa.

*****

Roskastressi nostaa taas päätään. En vieläkään tiedä, mihin hemmettiin nuo käytetyt kahvikapselit pitäisi laittaa! Onneksi täällä on sentään kellarissa roskasäiliöt, eikä samanlaista kaksi kertaa viikossa -keräyssysteemiä kuin Baselissa oli. Sekin tietty oli luksusta, että Baselin kaupungissa (joka on eri kantoni kuin Basel-Landschaft) kerättiin roskat kahdesti viikossa, kun esimerkiksi juuri Landschaftissa oli keräys vain kerran viikossa.

Luksusta on myös täällä se, että paperin ja kartongin saa viedä roskankeräyspisteeseen koska tahansa, kun taas Baselissa niiden keräys oli kerran kuukaudessa, eikä sekään ollut koskaan sama päivä kuusta. Piti olla tarkkana, että osui paalittamaan ja viemään paperit ulos odottamaan oikeana päivänä. Mikä stressi.

*****

Aloitin saksantunnit. Olen koulussa lukenut pitkän saksan, seitsemän vuotta, mutta kun sitä kieltä ei ole koskaan käyttänyt niin todella ruosteessa ovat taidot. Ymmärrän kyllä aika hyvin, mutta puheen tuottaminen takkuilee.

Opettajani Claire on kotoisin Etelä-Saksasta ja opettaa minulle myös paikallisia tapoja. Kuten esimerkiksi sen, että ei pidä hämmästyä jos kysyt joltakin, että mitä kuuluu, ja vastaukseksi saat vilpittömän selostuksen henkilön anopin polvileikkauksesta ja sen aiheuttamista harmeista. Hyvin "suomalaista", mutta voin kuvitella, että joku amerikkalainen on varmaan hämmästynyt moisesta tilityksestä.

Claire opasti myös teitittelyasioissa. Kuulemma vanhempi henkilö on se, jonka on sopivaa ehdottaa sinunkauppoja, eikä sitäkään tehdä heti. Hän kertoi esimerkin amerikkalaisesta isästään, joka on asunut Saksassa liki koko ikänsä ja tuntee siis tavat hyvin.

Isällään on tuttu, jonka hän on tuntenut kymmeniä vuosia, ja jonka kanssa he teitittelevät toisiaan. Kunnes isänsä sanoi vahingossa "du", ja sai toisen osapuolen riemastumaan suunnattomasti, tuttu kun oli koko ajan luullut, että Clairen isä on häntä vanhempi, ja odottanut sinunkauppoja. Clairen isä taas oli siinä uskossa, että tämän tutun olisi pitänyt ehdottaa iältään vanhempana sinunkauppoja.

Sinunkaupat tehtiin, ja jälkeenpäin selvisi, että tämä Clairen isän tuttu olikin seitsemän vuotta Clairen isää vanhempi. 

Mistäs sitä kenenkään ikää nykyään oikein osaa sanoa? Minä ainakin olen todella huono asiaa arvioimaan.

Sain vihdoin ja viimein nimeni ala-aulan postilaatikkoon, etuoven soittokelloon ja kolmannen kerroksen käytävään johtavalle lukitulle ovelle. Eipä näitä nimilappuja tarvinnutkaan odottaa kuin kuukausi ja kolme viikkoa. Nyt kun vielä siivooja ilmestyisi jostakin, vuokrasopimuksessa kun on määritelty hintaan kuuluvaksi siivous kerran kahdessa viikossa. Se siitä saksalaisesta tehokkuudesta.

Tällaista siis tänne tänään, lumiloskaa riittää edelleen ulkona, yäks.

Aachenin katedraali, ja minun kotitaloni on siis tuo rusehtava tuossa vasemmalla.

Katedraalia vastapäätä on raatihuone.