tiistai 15. elokuuta 2023

Chanel N°5 revisited - klassikkotuoksu, joka luotiin uudelleen

Chanelin klassikkotuoksu, Chanel N°5 luotiin tai oikeammin lanseerattiin julkisille markkinoille ensimmäisen kerran vuonna 1921. Parfymöörinä toimi tuolloin Ernest Beaux, venäläis-ranskalainen kemisti. Se oli Coco Chanelin ensimmäinen parfyymi, ja ennen varsinaista lanseeraustaan se oli saatavilla vain valikoiduille asiakkaille 5.5.1918 alkaen Chanelin rue Cambonin putiikissa Pariisissa. Coco Chanel toimi aluksi itse parfyymin kasvona.

Wikipedia kertoo seuraavaa parfyymin nimestä (vapaa käännös): 

"Kahdentoista vuoden ikäisenä Chanel luovutettiin nunnien hoiviin, ja seuraavat kuusi vuotta hän vietti ankaraa ja kurinalaista elämää 12. vuosisadalla perustetussa Aubazine-nimisessä luostarin orpokodissa. Uusi-Akvitanian alueella Keski-Ranskassa. Siellä hänellä oli ensimmäisistä päivistään lähtien voimakkaita mielleyhtymiä numeroon viisi. Chanelille numero viisi merkitsi erityisesti jonkin asian puhdasta ruumiillistumista, sen henkeä ja mystistä merkitystä. Polut, jotka johtivat Chanelin katedraaliin päivittäistä rukousta varten, oli piirretty ympyränmuotoisiksi kuvioiksi, joissa toistui numero viisi. 

Hänen mieltymyksensä numeroon viisi sekoittui luostarin puutarhoihin ja sitä kautta ympäröiviin reheviin kukkuloihin, joissa kasvoi runsaasti Cistuksia (kallioruusuja, rock rose).

Vuonna 1920, kun hänelle esiteltiin pieniä lasipulloja, joissa oli tuoksunäytteitä numeroilla 1-5 ja 20-24, hän valitsi viidennen pullon. Chanel kertoi mestariparfymöörilleen Ernest Beaux'lle, jonka hän oli tilannut kehittämään uuden tuoksun: "Esittelen pukumallistoni toukokuun viidentenä päivänä, vuoden viidentenä kuukautena, joten annamme tämän näytteen numero viisi pitää jo olemassa olevan nimensä, se tuo onnea"."

Tuoksu uudistettiin vuonna 1986 ja tuolloin "nenänä" toimi Jacques Polges. Tämä allaoleva on nimenomaan se uudistettu versio, mutta parfyymi noudattaa edelleen vanhaa reseptiä, ja sitä muistuttaa myös sarjan eau de toilette, joka on kuitenkin kevyempi.


Chanel N°5:n alkutuoksu sisältää nerolia, ylang-ylangia, persikkaa, bergamottia ja aldehydejä. Ydintuoksu muodostuu jasmiinista, kielosta, iiriksestä ja ruususta. Pohjatuoksu vangitsee syvän sekoituksen Mysore-santelipuuta, vetiveriä, sammalta, patsulia ja Bourbon-vaniljaa.

Kuvakaappaus: fragrantica.com

Tuoksun kasvoina on ollut julkkiksia, kuten:


Lähde: Wikipedia, linkki ylempänä tekstissä.

Brad Pitt tässä listassa hiukan ihmetytti 😆.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!