maanantai 8. heinäkuuta 2024

3 x käsivoide

Muistatteko sellaisen käsivoiteen kuin Lemon Juice & Glycerine? Kyseinen käsivoide lanseerattiin jo vuonna 1952, mutta nykyinen versio on kaikkea muuta kuin tuo alkuperäinen, joka oli jo ulkonäöltään kellervää ja läpikuultavaa ja tuoksui voimakkaasti sitruunalle. Pidin siitä kovin, mutta menivät sitten ja muuttivat koko voiteen koostumuksen, eikä se ole enää niin hyvää kuin alkuperäinen. Nyt on haussa uusia käsivoidesuosikkeja.

Käsivoiteen pitää olla jonkin verran rasvaista, mutta kuitenkin emulsiomaista, eli optimaalisesti siinä pitäisi olla muutakin kuin pelkkää rasvaa, ja sen pitäisi myös imeytyä suhteellisen hyvin.

Liian vesimäistäkään se ei saisi olla, koska silloin käsiään saa olla yhtenään voitelemassa.

Katsastetaanpa nyt kolme käytössäni olevaa käsivoidetta.


Vasemmalla on viimeisiään vetelevä tuubillinen Dove Body Love Essential Care -käsivoidetta. Dove mainostaa kosteuttavien tuotteittensa sisältävän runsaasti glyseriiniä, eikä tämäkään voide ole poikkeus: göyseriini keikkuu INCI:n kärjessä heti veden jälkeen. Rasvana tässä on mm. auringonkukkaöljyä ja mineraaliöljyä. Voiteessa on myös hajusteita, mutta minun nenääni niitä ei pahemmin tunnu.

Voide on (turhankin) kevyttä ja imeytyy ihoon äkkiä. Minä pidän tätä aikamoisena liruna, koska sitä saa olla lisäämässä käsiin koko ajan, eikä voide tunnu kosteuttavan kunnolla.

Keskellä on korealainen Jigott Real Moisture Mango -käsivoide. Voide sisältää nimensä mukaan pehmentävää mangovoita ja anti-inflammatorista, valolta suojaavaa, kosteuttavaa, pehmentävää ja ihon sävyä kirkastavaa mangouutetta. Lisäksi siinä on mm. göyseriiniä, mineraaliöljyä ja hajusteita. 

Tämäkään voide ei ole kovin tuoksuvaa, mutta se on piirun verran tuhdimpaa kuin tuo Doven voide. Se tuntuu myös kosteuttavammalta, imeytyy hyvin ja jättää ihon silkoisen tuntuiseksi.

Oikealla oleva tuubi on myös korealaista kosmetiikkaa, 3W Clinic Apple -käsivoide. Tämä on näistä käsivoiteista täyteläisin. Se sisältää nimensä mukaisesti omenauutetta. Muista aineista voi mainita sheavoin, japaninpunamarjakanukkauutteen, hoitavan ja kosteuttavan kiinanruusukvitteniuutteen, oliiviöljyn, sitruunauutteen, etenauutteen, mineraaliöljyn ja aaloen.

INCI-listaa katsoessa näyttäisi voiteen raikas omenan tuoksu tulevan suureksi osaksi aidosta omenauutteesta. Tosin on tässä parfyymiakin. 

Voiteen tuoksu on herkullinen, mutta ei liian voimakas. Voide itsessään on tämän kolmikon paras, kuten jo ainesosistakin voi päätellä. Voiteen imeytyvyys on hyvä ja käsien iho tuntuu käytön jälkeen pehmeältä, eikä voidetta tarvitse ihan heti lisäillä iholle. Suositus.

5 kommenttia:

  1. Joo, Lumenen lisäksi tuo Lemon juice & glycerine on ensimmäisiä kosmetiikkabrändejä, jotka on jääneet mieleen, vaikka en ole tainnut sitä koskaan itse ostaa käyttöön.
    Löysin itselleni hyvän käsirasvan vähän vahingossa, kun muiden apteekkiostoksien kylkiäisenä tuli Acon miedosti hajustettu käsirasva. Tuo imeytyy nopeasti, eikä tahmaa tai jää kalvoksi ja kosteuttaa pitkään. Ja hintakin on vaan muutaman euron luokkaa, mikä on Suomessa apteekissa myytävälle tuotteelle ihan edukas hinta. Aco tosin taitaa olla Orionin voidetuotteiden ruotsalainen vastine, joten hoitavampia tehoaineksia ei tuossakaan ole. Noista nostoistasi tuo 3W Clinic apple kuulostaa hyvälle, pitääkin selvitellä, saisiko sitä täältäkin. -q

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kai noita Suomeenkin saa... Esim. Yesstyle, Cosmostore, Belieef, Amazon - ehkä tsekkaisin Beautynetkorean sivuilta ensin, on edullinen. Stylevanalla on myös EU-sivu, mutta en ole tsekannut, toimittavatko Suomeen.

      ACO:lla näkyy olevan useampikin käsivoide valikoimissaan. Mikä noista on se sinun käsivoiteesi, tarkemmin?

      Poista
    2. Piti vielä lisätä noista vanhoista kosmetiikkabrändeistä. Äitini käytti usein jotakin käsivoidetta, jonka pullossa oli ruusun kuvia. Senkin muistan selkeästi kun siinä oli niin ihana tuoksu. Se lienee hävinnyt kokonaan markkinoilta vuosien varrella.

      Poista
  2. Se käytössäni olevan rasva on Hand cream rich hajustettuna versiona (sellainen vaaleanpunainen tuubi). Se on tosiaan hyvin miedosti hajustettu.
    Eilen kun aloin tuota Lemon juice & glycerin -rasvaa miettimään, niin tuli kyllä muitakin lapsuuden brändejä mieleen, jos nyt saippuaa tai sampoota voi kosmetiikan kategoriaan laittaa. Osa on vieläkin markkinoilla, että sen kautta pysyvät mielessä. Mutta aika paljon on mainontaa ja brändäystä jäänyt muistiin, mikä on kiehtova ja vähän pelottavaakin. -q

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkasin tuon Acon rasvan, ja kyllähän siinä kosteuttavia ainesosia on, INCI näyttää tältä: Aqua, glyceryl stearate se, isopropyl myristate, glycerin, cetyl alcohol, urea, dimethicone, Canola oil, PEG-100 stearate, ubiquinone, sodium citrate, citric acid, phenoxyethanol, caprylyl glycol, parfum.

      Lapsille jää ainonta aika helposti mieleen, varsinkin, jos mainoksissa on joku hokema. "Odette, ja raikkain olette", muistuu ainakin mieleen, iankaikkisen vanha dödömainos.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!