sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Gluteeni ja kuiva iho

Olen kyllä monen ihmisen kuullut sanovan, että myös kuiva (atooppinen) ihokin voi olla viljojen gluteenin syytä. Minulla iho kuivuu paukkupakkasilla ihan hirveästi, mutta näiden sateitten keskellä olen nyt hiukan ihmeissäni. Rasvasin äsken kinttujani, jotka tuntuvat olevan ihan "kalansuomuilla" ja olen jo monta päivää raapinut päänahkaani, vaikka ihan jokin aika takaperin sain hilseongelman hoidetuksi pois.

Inhottavan kutiseva iho.
Tulipa vaan mieleen, että johtuisiko mokoma tästä viimepäivien/viikkojen vilja-yliannostuksesta (pullansyönnistä jne.). Ei minun nahkani tällainen ole todellakaan muuta kuin paukkupakkasilla kuivan huoneilman vaikutuksesta.

Laitoin eilen arnicaa ja kehäkukkaa sisältävää ja ihoa rauhoittavaa teepuugeeliä päänahkaan yöksi, ja hiukan näkyy kutina helpottavan. Teepuusta sen verran, että sen kanssa pitää olla varovainen kun ensimmäisen kerran käyttää, sillä se saattaa aiheuttaa pahojakin allergisia reaktioita. Eläinten, kuten koirien ihotulehduksiin en sitä suosittelisi, sillä tiedossa on joitain sen aiheuttamia pahojakin shokkitiloja.

Nyt jätän viljat taas hetkeksi aikaa, niin katsotaan, mihin malliin iho menee. Ei sen normaalisti vielä tähän aikaan vuodesta noin pölisevän kuiva ja hilseilevä kun se nyt on.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!