maanantai 27. tammikuuta 2014

Niitänäitä

Olen jo yli viikon  - vaiko peräti kaksi - tuntenut itseni todella väsyneeksi. Siis  T O D E L L A  uuvahtaneeksi. En tiedä, johtuuko siitä, että olen ollut pari kuukautta ilman syöpälääkettäni (hermostuin lopulta niihin sivuoireisiin, mitä se aiheutti) ja nyt olen kohta kaksi viikkoa saanut uutta lääkettä. Jos tämän kanssa tulee ongelmia, niin sitten ei ole enää vaihtoehtoja.

Vaikka nukkuisin reilusti yli kellonympäryksen, tämä väsymys ei tunnu miksikään muuttuvan. Tänäänkin olin liki kuukahtaa salilla sen #%&$:n kuntopyörän päällä, eli todellakin poljin sitä puolitokkurassa. Sepä olisikin ollut hienoa jos olisin todellakin nukahtanut ja polkenut siinä sitten suurinpiirtein maailman tappiin saakka. Siinä nimenomaisessa pyörässä on nimittäin satula oikeastaan kuin aika mukava selkänojallinen tuoli.

Mutta asiaan: piti puhua helposti käytettävistä kynsilakanpoistoaineista. Kerran kokeiltuani tätä Maybellinen kätevää lakanpoistopurkkia, on hankala löytää sille vertaista. Kävipä kuitenkin niin, että tilasin jotakin pientä nelly.com'ista ja samalla hoksasin siellä myytävän vastaavankaltaista tuotetta, lisäsin sen ikäänkuin paketin täytteeksi mukaan.



Nailtwist tuntuu kyllä aika heppoiselle esitykselle Maybellinen rinnalla. Materiaali purkin sisällä on huokoisempaa ja heppoisempaa, lakanpoistoainetta ei tunnut olevan paljoa, joten ihmettelen, jos tämä purkki riittää juuri mihinkään.

Sisällä oleva vaahtomuovi on Maybellinen purkissa tymäkämpää, joten siihen saa kynnet pyyhkäistuä helpommin, kun taas tässä Nailtwistin vastaavassa menee kauemman aikaa koko operaatioon. En tykkää. Eipä sillä kyllä hintaa paljoa ollut, mutta silti, senkin olisin voinut käyttää ihan johonkin muuhun.

Älkäätten haksahtako tuohon Nailtwistiin.

3 kommenttia:

  1. Hyvä, että joku joskus kertoo myös huonoista tuotteista.

    Toivottavasti saat lääkityksesi kuntoon.

    VastaaPoista
  2. Moni bloggari varmaan kokee negatiivisen palautteen antamisen mahdottomana silloin kun kokeilu on sponsoroitu. Minulla taas ei ole ketään käynnissäpitävää sponsoria, vaan laitan itse rahani likoon.

    VastaaPoista
  3. Voi väsymystä, toivottavasti väistyy pian pois.

    Lakanpoistopurnukat tosi käteviä, minulla käytössä H&M ( 3,95e ) ja BikBokin vastaava ( olisikohan senkin hinta ollut vain 3,95). Nuo molemmat ovat asetoonittomia, musta superlon ja musta purkki 75 ml.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!