torstai 23. kesäkuuta 2016

Juhannusmietteitä surun keskellä

Sanotaan, että jos jokin ovi sulkeutuu, niin uusia aina avautuu. Muistelen edesmennyttä papa-M:a maailman positiivisimpana ihmisenä. Olen myös ylpeä siitä, että hänen summerhilliläinen ajattelutapansa on osaksi tarttunut meihin muihinkin, olihan hän Summerhill-koulun kasvatti. Ja se myös huokui hänestä.

Vielä vanhalla iälläänkin ja eläkkeelle jäätyään, hän kävi joka päivä yliopistolla, jossa hän oli aiemmin opettanut, ollut tutkijana, opiskellut ja väitellyt todella nuorena. Hänellä oli aina terve uteliaisuus moderneihinkin asioihin, ja esimerkiksi internet of things (esineiden internet) häntä kiinnosti todella paljon ihan viimeiseen saakka.


En tiedä vielä, millloin hautajaiset ovat, mutta koska hnellä oli paljon ystäviä, ihmisille jätetään luultavasti aikaa järjestää osallistumisensa kaiken muun kesälomia edeltävän kiireen keskellä.

Tuskin tulee mitään kirkkohautajaisia, sillä hän oli aina agnostikko, mutta englantilaisiin hautajaisiin kuuluu aina mukavaa yhdessäoloa, pieniä puheita ja vainajan iloista muistelua, ja hautajaisia voidaan viettää vaikkapa vainajan suosikkipubissa sormiruoan ja oluen yms. kera.

Kukkia saatetaan lähettää kotiin, mutta haudalle menevät kukat lähetetään yleensä hautaustoimistoon, josta ne toimitetaan haudalle tai uurnan laskupaikalle.

Koska nykyään on usein tapana pyytää kuolleen muistoksi kukkien sijasta lahjoituksia johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen, on tälläkin kertaa järjestetty ihmisille mahdollisuus antaa rahaa Alzheimerin taudin tutkimukseen. Tässä linkki.

Mukavaa juhannusta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!