lauantai 26. elokuuta 2017

K-vitamiini ja couperosaiho

K-vitamiinin merkitystä ihon hoidossa on tutkittu jonkin verran. Tulokset ovat tosin hieman kiistanalaisia. Kuitenkin joissain maissa topikaalisen (iholle siveltävän) K-vitamiinivoiteen käyttöä suositellaan esimerkiksi kasvoille tehtävien kauneuskirurgisten toimenpiteitten jälkeen, sillä se nopeuttaa haavojen paranemista ja estää pahannäköisten arpien muodostumista parantamalla verenkiertoa alueella.

Miten sitten veren hyytymistä edistävä vitamiini voi auttaa verenkierrossa? K-vitamiini imee itseensä kalsiumia, joka muuten kiteytyisi esimerkiksi suonien seinämiin. Tämä jäykistää suonia, joten veri ei virtaa kunnolla. Näin yksinkertaistaen sanottuna.

Kun veri virtaa esteettä, ihokin korjaa itse itseään. K-vitamiinin arvellaan auttavan tummiin silmänalusiin, mustelmiin ja ruhjeisiin ja sen arvellaan myös hidastavan ikääntymistä. Sitä on tutkittu myös suonikohjujen estämisessä. Sisäisesti K-vitamiinia saa mm. lehti- ja parsakaalista, salaatista ja pinaatista.


Tämän kaiken pohjalta ajattelin kokeilla sitä poskipäissä punoittavaan couperosaani. Se kun äityy aina pahemmaksi extreme-ilmoilla, kuten täällä Baselin helteessä. Pienellä Ebay-haulla löytyi korealainen Ciracle-merkkinen Anti-Redness K Solution -seerumi, joka helpotti ongelmaa huomattavasti.  mainostin sitä jo työpaikankin kahvipöydässä, ja eräät ongelmasta kärsivät naispuoliset kollegat riensivät tilaamaan sitä myös.

Kyseinen seerumi on ohutta ja nestemäistä ja ensi kertaa käyttäessäni töpöttelin sitä monta kerrosta yöksi, ja kas, aamulla peilistä katsoi sen tavanomaisen keitetyn hummerin värisen naaman  sijaan hieman kalpeampi kasvo. se siis toimii!

Jos kiinnostaa kokeilla (suosittelen!), alta kympillä sen saa kotiinkuljetettuna mm. näistä ebayn kaupoista.

5 kommenttia:

  1. Ohoh, pidänpä tän mielessä! Oon suun kautta vetänyt kerran K-vitamiinikuurin. Pitäisi varmaan käydä mittauttamassa tasot niin tietosi, kannattaako ottaa uusiksi 😊

    VastaaPoista
  2. Vau, onpa mielenkiintoista. Mulla on nenänpielissä sellaista vanhemman naisen katkennutta verisuonistoa, jonka esiintymisalue varmasti lähivuosina vain laajenee, mikäli sukurasite käy toteen myös mun kohdalla. Eli K-vitamiini, täytyy painaa mieleen. Se ehkä auttaa myös tuohon vaivaan...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niitä samanlaisia katkenneita verisuonia on mullakin, ja sitä punoitusta tuo seerumi hillitsee.

      Poista
  3. Kiitti vinkistä, tulisi tarpeeseen eikä ole hinnalla pilattu.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa mielenkiintoiselta, vielä kun opettelen tuon eBay tilaamisen 😊

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!