keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Boots ja Benefit

Minua on jo jonkin aikaa vaivannut jonkinlainen kosmetiikkaähky. Siis sellainen fiilis, jolloin kosmetiikka tuntuu todella pintapuoliselta viihdekamalta, joka vaan ei enää viihdytä. Ei viihdytä siksi, että se ei useinkaan toimi ja siitä tulee feikkifiilis. Vähän kummallista yrittää selittää sitä.

Niinpä en ostellut mitään kovin erityistä Lontoostakaan, joskin Bootsilla kävin pariin otteeseen. Vielä lähdön päähän emmin hiukan ja päätin sitten kuitenkin ostaa jotakin kantiskortilla olevalla pisteistä kertyneellä rahallani. Mukaan valikoitui kolme Benefitin minituotetta, jotka olivat tarjouksessa, eli kolme tuotetta 25 punnalla.


Minun puolestani kaikki kosmetiikka saisi olla minipakkauksissa - ehkä nyt paitsi paljon kuluvia tuotteita, kuten ihon puhdistukseen käytettävät valmisteet. Meikeissä riittäisi ehdottomasti minikokokin, harvoin mitään saan ihan loppuun kulutettua.

Tässä satsissa oli California-poskipuna, PoreFessional Matte Rescue -pohjustustuote ja BadGal Bang -ripsiväri. Kahdesta jälkimmäisestä on tulossa omat postauksensa, joten tässä hiukan tuosta poskipunasta.


Minulla on ainakin yksi Benefitin miniposkipuna ennestään, ja nyt oli yllätys huomata, että näissä uudemmissa pakkauksissa on jopa peili mukana.


Itse väri on kaunis, hiukan sädehtivä persikka, joka näyttää varmaan hyvältä ruskettuneella iholla. Mitäs tykkäät sävystä?

1 kommentti:

  1. No, sävyhän on kaunis ja kesäinen:)
    Mun puolesta meikit voisivat olla minikokoisia, ainakin kaikki puuterimaiset. Silloin voisi olla mahdollisuus saada jokin tuote käytettyä loppuunkin. Olisi hauska kokea joskus sellainen ihme, että esim. bronzeri loppuisi;)

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!