Mies- ja naisjohtajien eroista

Pitäisikö etenkin johtoportaassa olla sukupuolikiintiöt? Aika hyvä kysymys, johon ei kai ole suoranaista vastausta. Varmaa on kuitenkin se, että naisvaltaisissa työpaikoissa homma menee suoranaiseksi kanojen nokkimiseksi, useinkin.

Nyt joku lukija voi älähtää, mutta kerronpa, missä asioissa on eroja. Naisvaltaisilla työpaikoilla esimerkiksi klikkiydytään helpommin, ja sen jo sinänsä voisi sanoa ´kertovan jotain työilmapiiristä, jos siis näin käy. Kun katsoo tyttöjen lapsuutta, siellä tulee selvästi esiin sama kuvio. Tytöt leikkivät keskenään pareina, on paras ystävä, jonka kanssa pidetään yhtä. Pojilla ei taas näin ole, vaan touhutaan enemmänkin ryhmänä. Tätä korostaa selkeästi myöhemmällä iällä armeija, jossa korostetaan myöskin kurinalaisuutta ja yhdessä toimimista ja vastuunkantoa omasta tehtävästään. Niin kauan kuin naisille ei armeija ole pakollinen, tällaista kasvatusta on vaikea saada.

Naiset myös tuntuvat tekevän useinkin tunteeseen perustuvia ratkaisuja. Jälleen kerran muistuu mieleeni hyvä esimerkki, jossa eräs naispuolinen johtaja tyrmäsi ajatuksen ostaa palveluita firmalta, jonka omistajasta hän ei pitänyt. Tähän ei tullut koskaan sen kummempaa selitystä, ikäänkuin omistajan "ikävä" luonne olisi siirtynyt työntekijöille. Työntekijöistä osan tunsimme kyllä entuudestaan, ja heidän työmoraalistaan ja "kunnollisuudestaan" työntekijöinä, ei meillä käsittääkseni ollut koskaan ollut muistuttamista, mutta kun se heidän pomonsa...

Sama juttu oli kerran kun ehdotin naispuoliselle esimiehelleni erästä puhujaa innovaatioseminaariin. Ehdottamani henkilö oli ollut jo nuoresta kovinkin innovatiivinen, hankkinut ensimmäisen patenttinsa 13-vuotiaana, mutta häntä ei sitten loppujen lopuksi puhujaksi kelpuutettu, koska esimieheni olo "vähän kuullut", että ko. henkilö on ollut ilkeä alaisilleen.

Olin hiukan hämmästynyt, sillä mitä tällä oli tekemistä innovatiivisuuden kanssa?

Minä itse olen esimiehenä joskus tempoillut joidenkin asioiden kanssa. Yksi näistä on se, että missä tilanteessa ruveta selvittämään alaisten välisiä ristiriitoja, tai alaisen ja jonkin ulkopuolisen henkilön välisiä erimielisyyksiä. Kaikkeen ei kannata sekaantua, vaan voi laittaa ovensa kiinni ja antaa kiistapukarien selvitellä itse välinsä. Aluksi ehkä liiankin hanakasti olin sovittelijana. Yksi alaisistani oli nuori, juuri yliopistosta valmistunut, ja juuri näitä "hetimullekaikki"-tyyppejä (hyvä työntekijä tosin, mutta noin nuorena ei vielä tiedä, mitä kaikkea täytyy osata, ja että yliopisto-opinnoilla pelkästään ei töistä selviä), ja hänellä oli selkeästi alusta alkaen tyyli nokittaa muita. Tämä väistämättä aiheutti kaikenlaisia konflikteja. Ehkä hän oppii ajan myötä, niin ne muutkin samankaltaiset ovat oppineet.

Toisaalta myös nykyisin tuntuu siltä, että ahkeralla puurtamisellakaan ei nykyisin töissä saavuteta mitään, vaan pitää osata kyynärpäätekniikkaa, ja röyhkeää mieltä tallata toisten yli, kuten juuri nämä nuoret nykyisin toimivatkin.

Siis pidän miesjohtajien päätöksentekoon johtavia prosesseja rationaalisempina kuin naisten. Mitä taas miehiltä saattaa puuttua, koskee se ehkä lähinnä jotain sosiaalisiin taitoihin luettavaa, kuten herkkyyttä ihmisten suhteen ja kykyä lukea rivien välistä. Toisaalta taas tässä suoraviivaisuudessa on vahvuus johtajan työssä. Se on rehellisyyttä ja suoruutta, jota tarvitaan. Armeija-aika myös opettaa me-henkeä ja vastuuta. Osataan myös tehdä nopeita päätöksiä ja ottaa riskejä. Monilla naisilla taas riskien oton halu ja kyky on heikompi, väittäisin.