perjantai 6. toukokuuta 2011

Aromaterapiaa

Minulla oli joskus työkaveri, joka innostui aromaterapiasta, ja olin mielelläni hänelle koekaniinina. Koira ei vaan kovin pitänyt asiasta, ja ystäväni tullessa öljyineen koiraparka pakeni asunnon kauimpaan nurkkaan. Mahtoi olla koiraparan nokalle aikamoinen koettelemus, vaikka tuulettaa yritimmekin, eikä eteerisiä öljyjä nyt niin paljoa laiteta hierontaöljyn sekaan.

Tästä on nyt pitkästi yli kymmenen vuotta, enkä ole pahemmin ajatellut koko asiaa, vaikkakin työmatkoilla olen joskus aromaterapiassa käynyt. Jossain vaiheessa eksyin tuoksukauppa.net'in sivuille, ja siitä se lähti.

Kyllä tuoksuilla on vaikutusta, sitä ei voi kieltää. Aamuisin virkistää hieroa iholleen aprikoosinkiviöljyä, johon on laitettu muutama tippa jotain sitrusöljyä. Kenties tangeriinia, bergamottia, tai sitten sitruunaruohon ja jonkin yrtin, vaikkapa basilikan eteeristä öljyä. Ihan samalla tavalla voi aloittaa kesäisen aamun pelargonian tai jonkin kukan tuoksulla. Illalla rauhoittaa vaikkapa ihanan vaniljainen bentsoe.

Olen huomannut, että jotkut makeat sitrustuoksut tekevät saman efektin kuin karkkia söisi. Jotkut sanovatkin, että esimerkiksi greipin eteerinen öljy auttaa makeanhimon sammuttamisessa. Kyllä, näin voi hyvinkin olla. Pitäisi hankkia jokin kirja ja opiskella lisää noista öljyistä.

On ainoastaan yksi eteerinen öljy, josta en oikein osaa päättää pidänkö siitä vai en, ja se on patsuli. Ehkä sitä vaan pitäisi käyttää jonkin muun lisänä, tai sitten niin minimalistisia määriä, ettei sen voimakas tuoksu tunkisi nenään liikaa.

Kun olen työmatkoilla, en yleensä raahaa koko pullokokoelmaa mukanani. Olen hankkinut iHerbistä aitoa monoï-öljyä, joka siellä on naurettavan halpaa. Aitoa tahitilaista. Suosikkini ovat tiare ja ylang-ylang.

Monoï-öljy on sen sisältämän kookosöljyn takia hyvin säilyvää. Se myös pitää ihon pehmeänä, ja usein laitan sitä myös päänahkaan ennen hiustenpesua. Sillä on antifungaalista vaikutusta, ja se auttaa myös hilseeseen ja kuivaan päänahkaan.

Näin työmatkoillakin voi tehdä olonsa hotellihuoneessa mukavaksi ja antaa itselleen pienen pilkahduksen "luksusta" ennen nukkumaanmenoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!