Ajan huomaamaton kuluminen

Päivät kuluvat kuin siivillä. Vaikka ei edes mitään niin kiirettä ole pitänyt. Kipeä käsi on kuitenkin ilahduttavasti olkapäästä kuntoutunut ja liikkuvuus on parempi. Sormet entisenlaiset. Olen siis loukannut olkapääni kun nousin autosta ja liukastuin. Ilmeisimmin löin samassa rytäkässä kyynärpääni auton kynnykseen ja ulnarishermo vaurioitui. Peukalonivelisä on myös artriittia ja ne olivat jossain vaiheessa niin kipeät ja turvoksissa, että hipaisukin sattui. Sain niihin kortisonia ja nyt pitäisi ehkä vielä hakea toinenkin piikki. Fysioterapia on kuitenkin tehnyt ihmeitä tuolle olkapäälle. Niskarangan C7:ssa on myös jotain häikkää, joka ehkä sitten vaikuttaa myös tuohon sormien kömpelyyteen.

Mutta aion mennä torstaina punttisalille ja uimaan! Kuntoilu on jäänyt hiukan vähemmälle, ja ajattelin myös lisätä joogailua ja hankkia voimapyörän kotiin jumppa-avuksi. Fysioterapeuttini tosin varoitteli intoilemasta liikaa tämän olkapään kanssa, nyt kun minun reissujeni ja hänen lomansa takia on katko hoidoissa. Yritän pitää mielessä, etten joudu ojasta allikkoon.

Olen ollut aina perusterve ihminen ja sikäli kaiketi on työpaikallakin vaikea ymmärtää, että olen sairauslomalla. Syöpäleikkauksen jälkeen jaksoin olla poissa töistä juuri ja juuri kaksi viikkoa, eli siihen kun leikkaushaavan ompeleet poistettiin. Kävin sitten työmatkoilta päiväseltään sädehoidossa, ja kaikki meni hyvin. Nyt olen päättänyt suoda itselleni tämän sairausloman (vaikka eihän se mitään LOMAA ole, työkyvyttömyysvapaa on parempi ilmaisu). Työpaikalta tulee ikävänsävyisiä viestejä, eikä esimies ole kertaakaan kysynyt, miten voin tai toivottanut pikaista paranemista. Asenne on lähinnä kuin olisin ihan tahallani pinnaamassa töistä. Toisaalta olen siinä hommassa ollut niin kauan, että olen omalla mukavuusalueellani ja mitä enemmän etäisyyttä siihen tulee, sen epätodennäköisempänä näen sinne palaamisen.

Aion käydä pari mielenkiintoista kurssia yliopistolla tänä kesänä. Molemmat täydentävät työhön liittyvää osaamista erinomaisesti. Ehkäpä jatkan syksyllä opintovapaalla. Kunhan saan kilpirauhaslääkityksen kuntoon,  niin täältä pesee!

Päivät kuluvat, mutta en minä ole ihan laiskotellutkaan. Tänään oli vuorossa oppitunti siitä, miten käyttää hiukan kuivakoiksi muodostuneet low carb -muffinssit, jotka muuten olisivat olleet OK, mutta kun menin laittamaan niihin liikaa gluteenijauhoja.

Tässä muffinssiohje:

3 munaa
steviaa maun mukaan
1½ dl mantelijauhetta
0,75 dl soijajauhoja (niitä gluteenijauhoja, tai hyvin turpoavia kookosjauhoja riittänee ½ dl)
2 tl (kukkura) leivinjauhetta
n. 1 dl voisulaa
jauhettua kardemummaa

Vaahdota munat, lisää makeutus, kuivat aineet sekoitettuna ja voisula. Paista n. 200 C kunnes kypsiä. Annoksesta tulee Lékuen silikoniseen muffinssivuokaan 6 isohkoa muffinssia.

Mutta kuten sanottu, minun tekeleistäni tuli hiukan kuivakoita. Voisihan ne pelastaa kostuttamalla vaikka sitruunamehulla, ja pursottamalla esim. tuorejuustosta, steviasta ja sitruunamehusta tehdyn kuorrutteen niiden päälle, mutta päätinkin tehdä muffinsseista pohjan sitruunatortulle.

Siis: Murustin muffinsseja irtopohjavuoan pohjalle sopivaksi kerrokseksi, kostutin sen sitruunamehulla ja tein päälle täytteen:

2 dl kuohukermaa vaahdotettuna
200 g maustamatonta tuorejuustoa (sekoitetaan kermavaahtoon)
1 ison sitruunan mehu
3 liivatelehteä (liota ja sulata sitruunamehutilkkaan ja lisää mehun kanssa seokseen)
steviaa maun mukaan

Täyte kaadetaan pohjan päälle ja hyydytetään jääkaapissa.

Tuli oikein herkullista ja täyte oli todella unelmankepeän tuntuista. Tässä kuva:

 

Hoksasin vasta jälkikäteen, että sitruunan lisäksi olisi voinut laittaa mausteeksi kaapista löytyvää mangososettakin, tai tehdä siitä kirkkaan hyytelön tämän kermahyytelön päälle, mutta ehkäpä seuraavalla kerralla.