perjantai 6. toukokuuta 2011

Ihonhoitoa edullisesti

Minulla on aina ollut huonohko iho isoine huokosineen ja näppyineen, mutta nykyään saan kehuja siitä, että iho näyttää niin siloiselta ja hyvältä. Salaisuus ei ole yksinomaan ravinnossa, riittävässä unensaannissa ja siinä, että solut saavat happea, vaan asialle voi tehdä vielä jotain muutakin.

Lisäkollageeni alkaa olla tarpeen ihon vanhentuessa. Kollageenin imeytymistä edesauttaa C-vitamiini, joka ainakin ryppytohtori Nicolas Perriconen mukaan olisi parasta nauttia esteröidyssä muodossa, mikäli sitä purkista ottaa.

Suomessa markinoilla olevissa ihonhoitokapseleissa on usein myös laktoferriiniä (mm. Bactosan-kapselit). Jos haluaa sitä edullisemmalla hinnalla, kannattaa tilata iHerbistä.

Bio-Strath on sveitsiläinen yrttivalmiste, jota käytän jatkuvasti siitä yksinkertaisesta syystä, että se parantaa ihon kuntoa. Enkä ole ainoa, joka näin on todennut.

Perriconen listoilla on muitekin valmisteita, mm. sinkki, seleeni ja DMAE. Minä olen todennut DMAE:ta sisältävän voiteen yhdeksi parhaista, mitä olen koskaan käyttänyt. Eikä se ole edes hinnalla pilattu.

Ohessa kuva luottotuotteistani:


Kallein on n. 13 euroa, ja se on Bio-Strath.

Luontaistuotteet ovat yleensäkin noin kolmanneksen Suomen hinnoista; taalan kurssi on edelleen edullinen.

Muita kokeilujakin on. Esimerkiksi Venomous-niminen ryppyseerumi, joka sisältää käärmeen myrkkyä pieninä pitoisuuksina, ja jolla kulmieni välissä oleva "Sibelius-ryppy" on silminnähden oiennut. Aine on roll-on -pullossa ja toimii hiukan kuin Botox.

Monissa kalliimmissa voiteissa on hyaluronihappoa ryppyjä siloittamassa. Minä ratkaisin asian "terästämällä" omia kasvovoiteitani levittäessä tipalla-parilla erikseen hankittuna. Hankin hyaluronini www.tuoksukauppa.net 'istä. iHerb myy myös Skin Eternal -merkkisiä hyaluroniseerumeitä, jotka toimivat hyvin joko ilman voidetta tai voiteen alla. Hyaluronihappoa saa myös kapseleina, jolloin homma tulee hoidettua sisäisesti. Esimerkiksi Hydraplenish-merkkinen MSM-lisällä on hyvä. MSM kasvattaa ainakin minulla kynsiä ja hiuksia hurjaa vauhtia. Uskon, että siitä on ollut myös hyötyä selkäkipujen selättämisessä.

Viimeisin hankinta iHerbistä oli kiva bambusta ja kierrätysmetallista tehty ekologinen meikkisivelinsarja juuttipussukassa, joka on kätevä matkoilla. Tässä kuva:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!