torstai 5. marraskuuta 2015

Kosmetiikkaa sisältävistä joulukalentereista (edelleen)

Kosmetiikkaa sisältävillä joulukalentereilla näkyy olevan aikamoinen suosio, joten ihmettelenpä, ettei niitä näytä Suomessa olevan enempää tarjolla. Laitoin ensimmäiseen aihetta koskevaan postaukseeni linkin, joka vei nettikauppaan, josta sai Charlotte Meentzenin luomukosmetiikkakalenterin ja sitten toiseen kauppaan, josta sai W7:n kalentereita. Molemmat näkyvät myyneen varastonsa loppuun.



Kalentereita voi toki tehdä itsekin, mutta pysyn tässä postauksessa edelleen ostettavissa. Esimerkiksi Susanne Kaufmannin luomukosmetiikkaa sisältävän ja spa-henkisen kalenterin saa omakseen täältä 85 eurolla (+ postit EU maihin 9,50 e).

Kneippin kalenteri irtoaa postikuluineen (Suomeen) hintaan 58,80 täältä.

Charlotte Meentzenin (ja Zuiin) kalenteri irtoaa hintaan 49,50 euroa postikuluineen täältä. Täällä taas hinta on kokonaisuudessaan 20 senttiä kalliimpi.

BriContin meikkikalenteri on hiukan edullisempi, eli postikuluineen sen saaminen Suomeen maksaa 28,35 euroa ja sen voi tilata täältä.

Tässä vielä edullinen kosmetiikkakalenteri, toimituksineen Suomeen sen hinta on 29.95 euroa.

Vichyn joulukalenterin saa täältä kokonaishintaan 41 euroa.

Toivottavasti näistä vielä löytyy viime hetken tilaajille oma kalenteri!

2 kommenttia:

  1. Nämä joulukalenteripostauksesi on olleet tosi hyviä ja informatiivisia. Tilasin tuon Charlotte Meentzin siitä linkkaamastasi kaupasta ja taisin viedä viimeisiä kun seuraavaana päivänä se oli loppu. Alennuskupongin jälkeen sille tuli hintaa 40euroa. Odottelen sitä vielä saapuvaksi. Yves Rocherillekin näytti tulleen kalenteri, jonka varastosaldo tosin näyttää tällä hetkellä nollaa:
    http://www.yves-rocher.fi/control/product/~category_id=1511c/~product_id=22163?numPerPage=48
    Tuolla Amazon.de:ssä näytti olevan paljon kalentereita. Tympeää tosiaan kun Suomessa on niin pieni valikoima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, kun ehdit tilaamaan omasi, ja sait sen edullisemmin! Näköjään näitten kanssa pitää olla ajoissa liikkeellä.

      Valitettavasti useimpia Amazonissa myytävistä kalentereista ei toimiteta Suomeen, tai sitten toimitus on ihan sikakallis.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!