perjantai 20. marraskuuta 2015

Mikä huulipuna!

Olen ollut suuri Cliniquen Butter Shine -huulipunien kuluttaja, mutta niinkun kaikki hyvin tiedämme, kosmetiikka elää omaa elämäänsä käsilaukun sisällä, sittenkin, vaikka ne yrittäisi sulloa omaan pussukkaansa.

Tapahtui siis sillä tavalla, että rakkain huulipunani tuhoutui laukussa, koska siitä irtosi korkki, ja - niin, lopun voitte vain arvata. Aikamoista sotkua.

Kävin sitten yhtenä päivänä AgeLOCK Galvanic Spa -hoidossa (siitä lisää omassa postauksessaan), ja maksaessani osui silmiini tämä:


Testasin kämmenselälle, ja siinä se oli, koostumukseltaan juuri sellainen ihana, pigmenttinen ja huulille ihanasti liukuva ja kiiltävä. Sävykin lähellä sitä rakasta Cliniquen nudea punaa.

Nude sävy? Tuli vaan sitten mieleen, että onko sen aina oltava niin nudea, nythän on pimeä talvikin. Riskeeraisinko? Ottaisinko sittenkin jopa ihan pinkihtävän sävyn, enkä sitä nudea?


En jäänyt miettimään asiaa sen kummemmin, vaan tämä puna lähti mukaani hoitolasta! Vaikka en ole tottunut kovinkaan kylmiin sävyihin, vaan yleensä valitsen rusehtavamman. Toisaalta nyt hampaidenvaalennusprojektin myötä tämä puna tuo esiin hyvin valkoiset hampaat!



(jätin nyt tässä kuvassa irvistelemättä...)
Tässä punassa oli muutakin, mikä sinetöi kaupan; siinä on lukko, joten punan ei pitäisi omia aikojaan tehdä sotkua laukun pohjalla, tai missä sitä nyt sitten säilyttääkään.

Salamyhkäinen nappi hylsyssä....
...jota työntämällä huulipunan saa ulos.

Ja naps, takaisin!
Olen hyvin tyytyväinen ostokseeni. Onko joku muu kokeillut tätä punaa?


2 kommenttia:

  1. Nerokasta suunnittelua! Kaikenlaiset hölskyvät ja hermoromahduksen partaalla kiikkuvat huulipunapakkaukset pitäisi kieltää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Parikin kertaa on käsilaukun sisus tuhoutunut jonkun auenneen huulipunan jäljiltä!

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!