keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Viime hetken adventtikalenterivinkit

Nyt kun joka puolella tuntuvat kaikki muut, paitsi suklaakalenterit ja tavalliset kuvakalenterit loppuneen, laitan vielä viime hetken vinkit muutamasta kivasta kalenterista, joita tämän postauksen päivämärällä on saatavilla, ja jotka ovat kohtuuhintaisia.

Topshop myy Freedomin korukalenteria hintaan 38 euroa + 8 euron postit, jos ostoksesi jää alle 75 euron. Lisätietoja täältä. Ainakin aikaisempina vuosina tätä on pidetty laadultaan ihan hyvänä.

Samasta paikasta saa 7 päivän kosmetiikkakalenterin hintaan 16 euroa + 8 euron postit.

Kosmetik4less möi W7:n joulukalenterin ennätysajassa loppuun (kuten arvata saattoi), mutta siellä on vielä ainakin Makeup Revolution Londonin (29,90 euroa + postit 6,90 euroa) kalentereita jäljellä.


Sitten hiukan hassumpi ja lähinnä lapsiperheille tarkoitettu kalenteri: tässä kalenterissa on raaputusjuttuja joka päiväksi. Toisinsanoen, joku kiva tehtävä, kuten esimerkiksi "meillä on pukujuhlaillallinen tänään". Kalenteri on englanninkielinen, ja sen otsikoksi voi laittaa perheen nimen tilausta tehdessään. Kalenteri itsessään maksaa 11 euroa, mutta postit ovat noin 17. Mutta mitäpä sitä ei maksaisi koko perheen hauskuudesta joulua odotellessa!



7 kommenttia:

  1. Ajatuksissa oli L'Occitanen tai Kicksin kalenteri, mutta myöhästyin...Täytyypä kurkata näitä, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, näiden kanssa pitää olla jo lokakuussa viimeistään asialla :(

      Poista
    2. Feeluniquen 12 päivän kalentereita näkyy vielä olevan, vaikka minusta se on aika tyyris sisältöönsä nähden:

      http://www.feelunique.com/p/feelunique-Beauty-Calendar-Exclusive?j=348477&e=annemariaylisaari@gmail.com&l=66_HTML&u=8332477&mid=6266725&jb=382&utm_source=exacttarget&utm_medium=Email&utm_term=3821493&utm_campaign=Friday_BeautyRoulette_201115_EU

      Poista
    3. Monteilin adventtikalenteria on vielä saataville (20 ampullia ja 4 muuta kosmetiikkatuotetta. Postit ovat muistaakseni 7 euron luokkaa täältä:

      http://www.kosmetikkaufhaus.de/warengruppen=5913=122=247=Monteil-Saisonartikel-Adventskalender.php

      Poista
    4. Samasta paikasta saa vielä muitakin kalentereita kun hakee sanalla adventskalendar.

      Poista
    5. ASOS näköjään myy omaa kosmetiikkakalenteriaan, hinta alle 30 euroa posteineen:

      http://www.asos.com/beauty-extras/beauty-advent-calendar/prod/pgeproduct.aspx?iid=5775476&clr=Advent&SearchQuery=advent+calender&SearchRedirect=true

      Poista
    6. SEPHORAn adventtikalenteri voisi kuulostaa hyvälle, mutta 39,95 euroa + 30 euroa posteja Suomeen, tai 15 euroa posteja Englantiin tuntuu aika kovalta hinnalta.

      http://www.sephora.fr/Maquillage/Palettes-Coffrets/Multi-usage/Calendrier-de-l-avent/P2317034

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!