lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kuulumisia

Ette muuten usko, kuinka paljon kaikenlaista vaivaa voi yksi katkennut koipi tehdä. Nilkka on muuten vieläkin turvoksissa ja sitä särkee, mutta pääsen nilkuttelemaan jo jollakin tavalla. Ilman keppejä.


Saikkari on muuten tarpeen jo senkin takia, että miten näitä kaikkia hommia olisi ehtinyt töitten ohella tehdä? Ei mitenkään. Tässä pieni recap tapahtuneesta.

Siis 13.1.2016 astuin ulos bussista, liukastuin ja koipi katkesi. Vietiin sairaalaan ja leikattiin seuraavana päivänä.

Ilmoitin heti asiasta vakuutusyhtiölle, joka kommentoi ko. tapaturman menevän bussifirman piikkiin (liikennevahinko, wtf!!!), koska se tapahtui ottaessani askeleen bussista ulos. Jos olisin liukastunut toisen askeleen aikana, se olisi mennyt oman vakuutusfirmani piikkiin.

Kas, en nyt sattunut ottamaan bussin rekkaria ylös, enkä kellonaikaakaan. Ruuhka-aikana linjaa ajaa usea bussifirma, ja kaikki bussit ovat samannäköisiä ja -värisiä. Aikaa ei myöskään voi päätellä lipusta, sillä satunnaisena bussimatkustajana olin ostanut mennessäni kertalipun käteisellä, ja tulin samalla lipulla takaisin. Ambulanssin soittamiseenkin meni aikaa.

Soittelin sitten bussiosuuskuntaan, ja minut ohjattiin soittamaan tietylle bussifirmalle, joka ottaa vastaan tällaiset selvityspyynnöt. Sieltä puhelu ohjattiin ajomestarille, joka ei pystynyt ko. bussivuoroa selvittämään, mutta hän teki kirjallisen selvityksen asiasta vakuutusfirmalleni.

Odottelin muutaman päivän ja soitin vakuutusfirmalle, jossa edellämainitusta paperista ei ollut mitään havaintoa. Soitan uudelleen ajomestarille, joka vakuuttaa laittaneensa asian heti eteenpäin. Soitan uudelleen vakuutusfirmalle, ja pyydän heitä etsimään sen #%€&#:n paperin, koska se on sinne lähetetty.

Vakuutusfirmassakin alkaa jotakin tapahtua ja laitan sinne papereita mm. lääkkeistä, joita jouduin tapauksen vuoksi käyttämään. Sairaanhoitokuluja tippuu tasaiseen tahtiin, ambulanssilasku, lasku päivystyksessä vietetystä (laatu)ajasta, lasku sairaalalta + sittemmin kipsinvaihto, ortopedin vastaanotto, fysioterapia jne. Sairastaminen on kallista! 

Joudun värväämään ystäviä hoitelemaan asioitani. Lääkkeitten tilaaminen netistäkään ei ole yksinkertaista, vaan siihenkin menee aikaa, kun joudut chattailemaan farmaseutin kanssa.

Leikkauksen aikana joku (ilmaisesti opiskelijan)tomppeli oli intuboinut minut ja sohinut kitalaen takaosaa niin, että siihen oli tullut haavauma, joka kehittyi peukalonpään kokoiseksi patiksi. Valitin tästä ortopedille, joka lähetti minut korva-, nenä-kurkkuklinikalle. Siellä lääkäri sohi sitä hetken ja totesi haavauman kehittyneen kystaksi ja sanoi, että ellei se häviä toukokuuhun mennessä, soita.

Jopa tästä polikäynnistä tuli lasku! Noin 37 euroa. Toki senkin vakuutus maksaa, mutta oikeasti, pitääkö asiakkaan maksaa henkilökunnan torveloinnista? Tokihan heillä on potilasvakuutus oltava. Tämän asian perään soittelussa onkin sitten mennyt koko viime viikko, mutta periaatteesta en anna periksi. Puhelinsoittoja ja jonotusta: traumaosasto-knk-poli-traumaosasto jne. Pitää kuulemma maksaa sekin polikäynti.

Olen nyt yrittänyt kiinni potilasasiamiestä (joka on kuulemma joku ylilääkäri). Hänen suoraa numeroaan tai muita yhteystietojaan ei saa, vaan on soitettava klo 11-14 keskuksen kautta. No arvatkaa, montako kertaa olen jonottanut sinnekin? Periaatekysymys!!!!! Joillekin se 37 euroakin voi olla todella iso raha!

Mulla olisi muutakin tekemistä, sillä saikku loppuu ensi viikolla, ja pitäisi jo hiukan viritellä työasioitakin.

Summa summarum; koipeaan ei kannata katkaista. Ei ainakaan, ellei sinulla ole kunnon tapaturmavakuutusta. Laskin, että hoito plus lääkkeet kulkevat sadoissa euroissa. Siihen lisää muutama taksimatka, joista Kelan omavastuu on 25 euroa per matka. Toisinsanoen, kun ei tuolla katkenneella koivella voi aluksi edes varata, joka himputin (kauppa)reissu on tehtävä taksilla. Ja kun joka matka jää just alle 25 euron, siitä ei korvata mitään.

Niin se meillä "hyvinvointivaltiossa".

PS: Onhan se vähän tyhmää jängätä tuosta KNK-polin laskusta, mutta mulle se on periaatekysymys ja joskin vakuutukseni sen maksaakin, on kyse myös muiden edusta. Totuus on, että joka sairaalalla on hoitovakuutus, jonka piikkiin henkilökunnan tyrimiset menevät.

1 kommentti:

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!