keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Niitänäitä


Alkavan illat pimentyä ja viiletä täällä "etelässäkin". Tässä hämärää noin kuuden aikaan illalla, kun tulin töistä. Kuvassa vanha kaupunginportti, jonka lähimaastossa asun.

Jos nyt jotakin sanoisin työpaikasta, niin voin vain kiitellä, se on täynnä erittäin huomaavaista ja kohteliasta porukkaa, ja päivittäin intranetissä on johtamisen avuksi kaikenlaista, kuten eräänä päivänä oli pieni haastattelu nimeltään: "Lessons for inclusion  - about inclusive behaviour."

Tälle ei ehkä ihan suoraan suomalaista käännöstä ole, mutta sen voisi kääntää jotenkin seuraavasti: "Kuinka käyttäydytäään, siten, että otetaan toiset huomioon?" Kuulostaa päivänselvältä jutulta, mutta sitä se ei ole. Kuten sanoin, suomalaisille on aika hankalaa osoittaa joka tilanteessa sellaista toisten huomioonottamista, mitä täällä Sveitsissä harrastetaan, ja samaten Suomessa ei harrasteta sellaisia arjen pieniä tekoja, jotka saavat toiset hyvälle tuulelle. Kuten nyt vaikka se, että päivän päätteeksi kiitetään hyvästä työstä ja toivotetaan kaikille työpaikalle jääville hyvää illanjatkoa.

Täällä myös johtoporras noudattaa samaa huomioonottamisen kulttuuria. Johtaminen on enemmänkin alaisten palvelua (tai pitäisi varmaan sanoa, että palveluammatti), ei vallankäyttöä, joksi se Suomessa valitettavan usein menee.

Jos täällä joku on huono asia  - ilmankosteuden lisäksi - se on raha. Näihin palkkoihin kun näyttää äkkiä tottuvan. Ennen vakituisissa palkkatöissä olisin saanut tehdä yli kolme kuukautta töitä saadakseni käteen sen, minkä saan täällä käteen. Ihan mukavaa, mutta silloin voi heräteostona ostaa vaikka tonnin käsilaukun, eikä vielä tunnu missään. Kallein menoerä täällä on asunto, joka huitelee paria tonnia kuussa, mutta ei sekään vielä mitään.

Hintataso ruoan ja ravintolaruoan suhteen on samaa luokkaa kuin Suomessa. Tosin hienoja Michelin-tähtiravintoloitakin on, ja hinnat niissä tietty kalliimmat. Viini ravintolassa lienee se kallein illanvieton menoerä, ja viinejä myydään per dl hinnalla, jolla saisi jo periaatteessa kokonaiset pullon. Oluen ja muiden alkoholijuomien hinnoista en osaa sanoa mitään, kun en niitä juo. Tosin, oluthan luetellaan Keski-Euroopassa yleisesti elintarvikkeeksi, eikä alkoholijuomaksi.

Makeaa täällä syödään ihan hillittömästi ja konditorioita on joka kadunkulmassa. Kuten myös arvattavasti suklaakauppoja.


Onnettomuudekseni luuhatessani viime perjantaina Zürichin lentokentällä, hoksasin Sprünglin suklaakaupan, jonne kuulemma macaroonit (täkäläisittäin Luxenbourger) tehdään päivittäin käsin. Hintakin oli sen mukainen, ja laitoin viisikymppisen likoon ja ostin niitä loodallisen.


Kuva on otettu lentokoneessa, jossa niistä piti jo närppiä muutama, erinomaisia olivat! Nyt vaan valitettavasti tiedän Sprünglin myymälöitä olevan ympäri kaupunkia täälläkin, ja saatan hakea viikonlopuksi muutaman kahvin kanssa nautittavaksi.

Aamiainen on yleensä Sveitsissäkin kahvin kanssa esimerkiksi Gipfel (voisarvi, croissant), suklaaleipä (pan au chocolat tms. makeaa. Jos se on suolaista, se on tavallisimmin pretzel-rinkeli täytettynä voilla tai ilman voita. Mikään näistä ei ole oikein minun makuuni, eikä Gipfelitkään ole kuin esimerkiksi Ranskassa, vaan nämä ovat stydimpiä. Harva se aamu, kun tulen toimistolle, "kitchenettessä" on jonkun tuomia Gipfeleitä.

Eräs herkku, josta pidän on flammkuchen, tai flammekuche. Ranskan puolelle Alsaceen kun mennään, samaista tavaraa kutsutaan nimellä Tarte Flambée.

Se on hiukan kuin pizza (pizza bianco), mutta äärettömän ohuella ja rapealla pohjalla, yleensä ilman tomaattia, mutta päällä on sitten esimerkiksi sipulisilppua, pekonia, creme frâichea tms. Söin sellaisen yhtenä iltana, ja olipas hyvää pitkästä aikaa!




Raclette ja fondue ovat sitten pääsääntöisesti talviruokaa, joten niiden kautta odotellessa...

1 kommentti:

  1. Olipa mukava lukea paikallisista pienistä asioista. On hauskaa, miten Euroopassakin löytyy paljon eroavaisuuksia (vaikkakin ehkä pieniä) eri maiden välillä.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!