sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Baselissa tapahtuu

Ihanaa  olla paikassa, jossa koko ajan tapahtuu jotakin. Ihanaa olla myös paikassa, joka on keskellä Eurooppaa, eikä niin syrjässä kuin Suomi on. Tosin Suomesta tulleena olen täkäläisille ihmisille aika eksoottinen tapaus, heh. Juttelin perjantaina erään tutkimuspäällikköni kanssa, ja he olivat tulleet jotenkin siihen tulokseen, että olen italialainen. Olivat sitten kuitenkin pähkäilleet brittiaksenttiani. Suorastaan ulvoin naurusta, kun persialainen brittitutkimuspäällikköni Nasim lähti tapaamisestamme touhukkaana sanoen menevänsä tappamaan minua koskevat juorut.

Niin, näihin tapahtumiin. Nyt 20. tammikuuta täällä on museoiden yö, eli kaikki kaupungin museot ovat auki kello kahteen saakka yöllä. Ja täällähän niitä museoita piisaa, eniten maailmassa per asukas, kuulin.








Mutta se, mitä erityisesti odotan, on karnevaali. Baselissa se on Sveitsin suurin tapahtuma, joka tänä vuonna alkaa 6. maaliskuuta kello neljältä aamuyöstä. Seuraavat kolme päivää meno on kuulemma aikamoista, kapakat ovat auki läpi vuorokauden ja mekkala kaduilla on melkomoinen, kuulin. onneksi oma parvekkeeni on sisäpihalle päin...

Karnevaali siis alkaa Tuhkakeskiviikkoa seuraavalla viikolla ja loppuu seuraavan viikon torstaina aamuyöstä. Mielenkiintoisia päiviä, mieskin tulee silloin tänne ja ajattelin ottaa hiukan vapaatakin.

Lisää karnevaaleista täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!