lauantai 21. tammikuuta 2017

Ostoslistaa Bootsille - edullista ja toimivaa

Pitäisi taas piakkoin lähteä Lontooseen käymään. Mietin juuri, mitä kaikkea Bootsilta pitäisi saada. Seventeen on yksi todella edullinen ja hyvänlaatuisia tuotteita myyvä merkki, joka on Bootsin valikoimissa. Muunmuassa tätä puuteria olen jo aiemminkin täällä kehunut.




Kohta tämäkin vetelee viimeisiään, eli olisi aika ostaa uusi. Se muuten mikä näissä tuotteissa on myös hyvää, on pakkaus. Todella tukevat pakkaukset, josta ei mikään osa hajoa, kuten monissa halvoissa tuotteissa. Tässä puuterissa on myös hyvä vippa.

Viime Lontoonreissultani nappasin hetken mielijohteesta mukaani tällaisen paletin. En edes kokeillut sitä ennen ostoa, niin suuri luotto minulla tuon merkin tuotteisiin  on. Eikäpä se paljoa maksanutkaan.








Setti sisältää kaksi peitevoidetta, punan ja puuterin. Ylläolevassa kuvassa ne ovat samassa järjestyksessä kuin paletissa. Tuota punaa voivat vaaleaihoiset käyttääposkipunana, mutta tummempi-ihoisille, kuten minulle se käy myös peittämään tummia silmänalusia. Mukana tuli vielä käyttöopas.


Voisi luulla kalliimmaksikin sarjaksi, mutta kaikki tuotteet ovat vain muutaman euron luokkaa. Suosittelen tutustumaan!

1 kommentti:

  1. Tämähän olisi todella kiva aina-mukana-paletti. Sääli kun olen niin vastahankainen nettishoppailulle, moni kiva tuote jää hankkimatta.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!