lauantai 16. maaliskuuta 2019

Allure Beauty Box tammikuu 2019

Alluren tammikuun yllärilooda olikin pakattu ihan erilaiseen laatikkoon kuin aiemmin, ja sisällä oli muovinen pussukka. Tämä ei todellakaan miellyttänyt minua ollenkaan, sillä pussukka oli halvanoloinen, eikä laatikollakaan ole sen heppoisuudesta johtuen mitään käyttöä. Ne aikaisemmat laatikot sentään ovat olleet pienuudestaan huolimatta ihan käyttökelpoisia kaikenlaisten pikkutavaroitten säilyttämiseen, sillä ne ovat todella tukevia ja kestäviä. Katsotaanpa, mitä tämä tammikuun yllärisetti siis sisälsi.



Teemana oli tällä kertaa "Thrill of the new" ja aloitetaanpa katsaus vasemmalta, jossa on ylhäällä valkokantinen purkki. Se on Ouai Scalp & Body Scrub. Tätä kuorintaa siis voi käyttää sekä päänahalle, että vartalolle, ja kuorivana tekijänä siinä toimii sokeri. Esitteessä kerrotaan, että ihotautilääkärien mukaan (kemikaali- ym.)kertymien poistaminen päänahasta ja päänahan kuoriminen ja hiusfollikkeleiden avaaminen saattaa auttaa uuden hiuksen kasvua.

Keskellä oleva sininen pullo on Sunday Riley A+ High-Dose Retinoid Serum. Tämä seerumi on kevyt retinoliseerumi tasoittamaan juonteita ja kirkastamaan ihoa.  Suositellaan käytettäväksi aluksi pari kertaa viikossa kunnes iho tottuu siihen, eikä ärry.

Oranssi tuubi sen vieressä on Amika Soulfood Nourishing Mask. Miten minusta tuntuu kuin tällainen jo olisi entuudestaan jossakin varastossa? Hiusnaamioita (ja shampoita) menee todella vähän ja ne kuluvat erittäin hitaasti, koska pesen hiukset vain kerran viikossa. Niin, tässä on jojobaöljyä, pantenolia ja tyrniöljyä. Noh, kokeillaan, laitetaan jonon jatkoksi. Tämän vaihtoehtona oli kaiketi joillain pussukassaan kaksi Beautyblender Micro Miniä.

Oikealla on pullollinen Sunday Riley C.E.O. Glow Face -öljyä, joka on uusi tuote Sundy Rileyltä.  Se sisältää C-vitamiinia kirkastamaan ihoa, helokkiöljyä kosteuttamaan ja imeytyy ihoon nopeasti.

Vasemmalla keskellä on Mally Shadow Stick Extra -luomiväripuikko sävyä Burnished Bronze. Sävy on kaunis, kimmeltävä ei-punertava nutria, jossa on hippunen kultaisuutta. Karsastan hiukan voidemaisia luomivärejä, mutta tämä näkyy pysyvän suhteellisen hyvin.

Sen alla on Doucce Relentless Matte -huulikynä sävyä Winterberry. Sävy on kaunis, tumma vadelma. Swatchit näistä kummastakin alla. Puna pysyy hyvin huulilla.


Mitäs pidit tuotteista? Kiinnostiko joku erityisesti?

6 kommenttia:

  1. Mä yritin lopettaa Alluren tilauksen,mutta tää tammikuun boxi sai mut tilaamaan heti uudestaan. Sunday Rileyt houkutteli.En oo kyllä vielä saanut boxiani.Toivon,että saisin ne mini blenderit tuon Amikan tilalla.
    Amikaa oli tullut Sokoksellekin myyntiin.Huomasin vaan ,kun kävin Sokoksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuo pussukkahomma Allurella jatkuu tällaisena, eikä ole paluuta siihen entiseen laatikkoon, niin lopetan kyllä koko tilauksen.

      Ahaa, siis tuo Amikaa koskeva kommentti.

      Poista
    2. No jos ne pussukat tosiaan on melkein aina rikkikin vielä:( Edelleenkään en ole saanut tammikuun boxia.Tällä hetkellä mulle seikkailee jossain päin 3 Allurea tällä hetkellä.Ovat saaneet paljon palautetta pussukoista,joten kummallista ,jos eivät kuuntele!!

      Poista
  2. Tämä tammikuun boksi oli minusta aivan loistava! Kivoja tuotteita ja sisältö tosi arvokas myyntihintaan nähden. Odotan kyllä innolla omaanikin saapuvaksi (ei ole vielä näkynyt). Tuote seerumia testailen oikein mielelläni ja kasvoöljykin tulee heti käyttöön nyt kun vielä jonkin verran kylmiäkin ilmoja on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesti se saapuminen mullakin, eli kyllä se sieltä tulee!

      Harmitti tuo pussukka, olisi edes ollut samanlainen kuin Ipsyllä, mutta tällä muovivirityksellä ei tehdä muuta kuin ikuista roskaa.

      Poista
    2. Se on kyllä totta, pussukka oli suuri pettymys!! Tosi harmi :/

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!