torstai 8. helmikuuta 2024

Varmistin munkilla onneni seuraavaksi vuodeksi

Tänään on alkanut täällä karnevaali ja vaikka sitä aiemmin tohkotin, oli asia päässyt tänään jo pakenemaan päästäni. Lähdin kauppaan, ja hiukan ihmettelin, kun pääsin ulko-ovesta ulos: ohi käveli joulupukki kaljatölkistä siemaillen.

Kaupassa viimeistään muistin - ja pakkohan se on muistaakin kun myyjät ja osa asiakkaista oli pukeutunut kummallisesti. Rasvatorstaihan se tänään on, päivä jolloin karnevaali alkaa klo 11.11, ja kaduilla voi kävellä vastaan vaikka King Kong, ainakin seuraavan viikon ajan. Miksei tosiaan myös se joulupukki, kuten tuli todettua.

Läheisessä kahvilassa munkkien myynti kävi kuumana. Munkithan ovat juuri Rasvatorstain ruokaa. Kun olin Sveitsissä töissä, kaksi puolalaista työkaveriani piti erityisen huolen siitä, että kahvihuoneessa oli säkillinen munkkeja juuri Rasvatorstaina. Ellei syö vähintään yhtä sellaista tänä päivänä, seuraa huono onni koko tulevan vuoden ajan.


Kuvassa pieni pala Nobisin kahvilan nurkkaa. Leivonnaistiski on todella pitkä, ja siellä oli niin paljon ihmisiä jonottamassa niitä munkkeja, etten siitä jonosta viitsinyt kuvaa ottaa.

Erityisen suosittuja täällä näyttävät olevat "Berliner"-munkit. Pyöreät, hillotäytteiset munkit, jotka on päällystetty runsaalla tomusokerisirotuksella. En halunnut ostaa sellaista, koska en ole hillojen suuri ystävä (paitsi hyvä ja tuore omenahillotäytteinen munkkipossu kyllä menee alas kaffeen kanssa), ja sitä paitsi sitä tomusokeria oli puolen sentin kerros, joten sotkuahan sen syömisestä olisi vain tullut.

Ostin siis kaksi letitettyä "Berliner Zopf" -munkkia. Muuten hyviä ja tuoreita, mutta ah - kyllä siinä taikinassa saisi olla kardemummaa!

Mutta onpa onni taattu seuraavaksi vuodeksi! Ja tuplasti kahden munkin voimalla!

EDIT: Tuli yht'äkkiä mieleen, Suomessahan on sanonta, että "nyt kävi hyvä munkki". Eihän se (kaiketi) tähän tapaan liity, mutta tulipa nyt vaan mieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!