Buddha Day

Nyt ei ole oltu Buddha Barissa (liekö niitä enää olemassakaan?), vaikka olo hiukan yhtä hönöltä tuntuukin. Osallistuin Mindfulness-päivään, joka vedettiin yllätyksekseni erittäinkin buddhalaiseen malliin dharmoineen kaikkineen. Jossain vaiheessa putkahti mieleen, että eihän tämä mitään uutta oikeastaan ollutkaan, sillä joskus vuonna -90 tai -91 palloilin ruotsalaisen ystäväni kanssa Intian Keralassa tai mahtoiko olla Madrasissa jo(i)ssain ashrameissa.

Kas kun olikin päässyt pujahtamaan karkuun aivojen tiedostoista se asia. Enkä oikein tarkkaan sitä touhua kyllä muistakaan, mutta tulipahan mieleen tämän päivän kävelymeditaatiosta, se kun näytti niin hassulle siellä Intiassa. Voi tietty olla, että mekin näytimme aika hassuilta tänään ulkopuolisen silmiin (vaikkemme jonossa raahustaneetkaan).

Siddhartan oppien mukaan mentiin.

Meditoimisen hankaluus on se, että on vaikea pitää rönsyäviä ajatuksiaan kurissa.Jos laittaa silmät kiinni, ajatus lähtee laukkaamaan, ja jos tuijottaa mattoon, sen kuvioissa hahmottaa heti muutaman Angry Birdsin ja paljon muuta kivaa, kuten esimerkiksi sfinksin, jonka nenän kohtaloa mieli innokkaasti rönsysi funteeraamaan. Kävikö sille kuten Asterix ja Obelix -kirjassa kerrottiin? Minkä mallinen se oli?

Päivän pähkinä.

Siitä ajatus lipesi omasta mielestäni hyvinkin tärkeään asiaan, josta ajattelin heti ottavani selvää, kun pääsen kotiin ja nettiin. Harmi vaan kun en nyt muista mikä se niin kamalan kiinnostava juttu oikein oli.

Tämä päivä oli osin hiukan kuin jatkumoa klubin viime viikon esitelmälle hiljaisuudesta suomalaisten kommunikointikeinona. Siis siksi, koska sivusimme myös esitelmän jälkeisessä keskustelussa orientin ihmisten stoalaisuutta ja mielenkuria. Mahtaako se olla vain silmänlumetta, vai onko se todellista?

Välillä tuo meditaatio tuntui hiukan hassultakin. Tai tylsältä. Mutta toisaalta, myönnän, että moiset meditointipäivät ovat juuri se, mitä minä ajatusrönsyineni tarvitsen. Minun temperamentillani ei olle siitä kärsivällisemmästä päästä, ja sen lisäksi olen koko ajan mieleni sopukoissa suunnittelemassa ja organisoimassa jotakin. ja näen joka puolella huonosti toimivia asioita, jotka pitäisi suunnitella uudelleen. Eikä kaiken tarvitse olla viihdettä.

Tänään tosin tuli sekin ahaa-elämys, että kaikkea ei tarvitse välttämättä tehostaa. Tämä päiväkin oli hyvä juuri sellaisena kuin se oli. Eräs vanha ystäväni, joka on psykiatri, naureskeli minulle kerran ja kehoitti perustamaan Facebook-ryhmän huonon organisoinnin vastustajille. Tai siis niille, joita asioiden luistamattomuus ärsyttää.

Töissä tuottavuus on kustannusten ohella määräävä tekijä. Tämä ajattelu leviää helpolla myös yksityiselämään ja on aina vain vaikeampaa ja vaikeampaa "nollata itsensä" ja heittää vapaalle. Kunnes liikarasittuneet aivot alkavat itse valikoida sen, mitä muistetaan ja mitä ei. Kaikki liikaa kuormittava pullautetaan pois. Myös aivot tarvitsevat huoltoa.

Toinen aspekti on se, että ylikuormittuneet aivot missaavat yhden sun toisenkin asian, jonka hoksaamisesta voisi olla iloa ja hyötyäkin. Ihminen on kaiken lisäksi psykofyysissosiaalinen olento, ja jos joku asia suistaa balanssin raiteiltaan, niin muut osa-alueet kärsivät.

Uskon, että tässä on osin juuret tälle omalle sairastelullenikin. Kun vetää itsensä kunnolla tiukille töissä monta vuotta, kestää vähintään yhtä monta vuotta toipua.

Mitä opimme tästä? Toivottavasti ainakin minä olen oppinut jotakin. Kuitenkin luulen, että tarvitaan vielä paljon meditaatiota, kunnes asia on mielessäni ihan täysin selvä juttu.

Jollakin tavalla tämä päivä kävi myös voimille. Kotiin tultuani nappasin vahingossa toiseen otteeseen verenpainelääkkeeni (johtui varmaankin siitä, kun ne eilen loppuivat ja otin eilisen vasta illalla aamun sijasta, koska kävin silloin vasta apteekissa). No eipä siinä mitään, tulipa hyvä syy syödä läjä salmiakkia, jota kotona sattui onneksi olemaan.

No, jospa hajamielisyys huomiseksi helpottaisi. Toisaalta kuitenkin hyvä, että tämänpäiväinen herätti ajatuksia.