sunnuntai 4. elokuuta 2013

Makeutusaineista: Luo han guo ja stevia

iHerb myi steviaa, johon on sekoitettu luo han -nimisestä hedelmästä saatavaa makeutusainetta. Ilman muuta sitäkin piti kokeilla.


Stevia lienee jo tässä vaiheessa tuttu jokaiselle, mutta luo han, tästä piti ottaa selvää. Luo han, eli latinalaiselta nimeltään Siraitia Grosvenorii on monivuotinen köynnöskasvi, joka on peräisin Kiinasta ja Thaimaan pohjoisosista  - kurkkujen kanssa samaa sukua.

Nykyään sitä viljellään sen hedelmien takia. Hedelmistä saatava uute on n. 300 kertaa sokeria makeampaa, joten sitä käytetään vähäkalorisena luonnollisena makeutusaineena ja traditionaalisessa kiinalaisessa lääketieteessä (TCM) myös lihavuuden ja diabeteksen hoitoon.

Vielä raakoja hedelmiä.

Kasvin voi helposti sekoittaa mangosteeniin, sillä ne näyttävät aikalailla samalta värinsä ja kokonsa puolesta. Sisus tosin on aivan erinäköinen.



Kasvista käytetään myös nimea monk fruit tai lo han.

Hedelmän makeus on pääosin peräisin mogrosideista, jotka ovat triterpeeniglykosideja, joita on myös tutkittu syövän ehkäisemisessä. Muut makeat ainesosat ovat siamenosidejä ja neogromosidejä. Nämä aineet ovat hyviä antioksidantteja ja nykyisen käsityksen mukaan myös ainakin jossain määrin ehkäisevät syöpää ja sydän- ja verisuonitauteja. Viimeksimainittu johtunee siitä, että mongrosidit saattavat estää LDL-kolesterolin oksidaation verisuonissa.

Elimistö ei käsittele näitä aineita kuten hiilihydraatteja, eli ne eivät nosta insuliinitasoa eivätkä pilkkoudu energiaksi. Mongrosidit saattavat itse asiassa estää maltaasientsyymin toimintaa suolistossa ja siten ne estävät myös maltoosin pilkkoutumista glukoosiksi ja sen päätymistä verenkiertoon.

Mielenkiintoista...olin aluksi varma, että noissa hedelmissä olisi vain tavallista hedelmäsokeria, mutta tämähän kuulostaakin todella hyvältä. Tähän vielä voin lisätä, että maku ei ole hullumpi. Pientä sivumakua ehkä on, mutta ei haittaavasti - ainakaan tässä ostamassani pakkauksessa olevissa annospusseissa.

Luo han - samoin kuin stevia tällaisena pulverina - sekoittuu helposti nesteeseen ja kestää myös ruoanlaitossa kuumuutta, joten tätä voi käyttää siis oikeastaan liki mihin tahansa, mihin käyttäisit sokeriakin.




4 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen ja hyödyllinen postaus! Ainoa itselleni mieleen jäävä kysymys on, että miksiköhän kyseistä hedelmää käytetään sitten niin vähän makeutusaineena? Kuulostaa lähes liian hyvältä ollakseen totta!

    Voisitko vielä linkata tuon kyseisen tuotteen iHerbistä? :)

    VastaaPoista
  2. iHerbissä se näkyy olevan nyt statuksella "Discontinued". Voithan lähettää sinne postia ja pyytää heitä ottamaan sen valikoimiin uudelleen?

    iHerb myy kuitenkin xylitolin ja luo hanin sekoitusta (Jarrow on merkki):

    http://www.iherb.com/Jarrow-Formulas-Lo-Han-Sweet-2-8-oz-80-g/262

    Xylitolilla on laksatiivisia ominaisuuksia suurempina annoksina, mutta tuo luo han on niin ÄLYTTÖMÄN imelää, ettei sitä paljoa mene.

    Vitacostilla on tuo postauksessani esitelty stevia+luo han guo kyllä myynnissä. KAL valmistaa sitä myös jauheena, siis ilman pikkupakkauksia:

    http://www.vitacost.com/kal-pure-stevia-plus-luo-han-100-packets

    Jos tuollaisen pikkupakkauksen sattuu kokonaisena laittamaan esim. isoon mukilliseen teetä, se on niin äitelää, ettei sitä pysty juomaan! Itse ripautan vain pari kidettä ja se on siinä. Riittoisaa tavaraa.

    VastaaPoista
  3. Nyt Lo Hania saa taas iHerbistä nestemäisenä uutteena!

    NuNaturals, Lo Han Supreme, 2 oz (59 ml)
    http://bit.ly/1tNHnQy
    hintaa tuotteella tällä hetkellä n. 10e :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva tietää, en ole huomannutkaan! Todella makeaa ja riittoisaa se on!

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!