torstai 15. maaliskuuta 2018

Bell HYPOAllergenic ja nettikauppa, mistä sitä saa

Bell Cosmetics, tai Bell HYPOAllergenic, kuten standit ovat kaupoissa brändätty, lienee useimmille siellä Suomessa varsin tuntematon edullinen brändi. Sarja tulee Puolasta, josta tulee muutenkin ihan varteenotettavaa kosmetiikkaa. Näitä tuotteita myydään maailmanlaajuisesti, mutta etenkin niitä kannattaa katsella lähinnä Euroopassa tietty Puolasta, ja niitä myös myy saksankielisissä maissa Müller-kemppariketju.


Tuotteet ovat lähinnä värikosmetiikkaa ja tiukan dermatologisesti testattuja, eläinkokeettomia ja vegaanisia sekä tuoksuttomia.

Etenkin sarjan meikkivoiteet ja primerit ovat niittäneet maailmalla kiitosta. Päädyin hankkimaan mm. kuvan anti-redness -primerin, ja hyvin pelittää. Vihreä sävy taittaa punoitusta iholla, eikä aikaansaa ärsytystä. Tämä ei ole myöskään mikään silmiinpistävän vihreä, jollainen hyvin vaalealla iholla tekisi jopa sairaan vihertävän näköiseksi.

Ostin myös muutaman huulipuikon ja peitevoiteen, mutta niistä lisää omassa postauksessaan.

Bellin tuotteiden ongelma on vaikea saatavuus. Satuin kuitenkin törmäämään englanninkielisiin brittiläisen nettikaupan sivuihin täällä. Kauppa myy joidenkin Bellin tuotteiden lisäksi muutakin puolalaista kosmetiikkaa, myös muita vähemmän valtavirran merkkejä, joita saa pikkurahalla. Postikulutkin ovat siedettävät, eli EU/EFTA -maihin vain muutaman punnan per paketti (riippuen tietty, kuinka monta tuotetta ostaa. Käykääpä kurkkaamassa, linkki oli tuossa edellä! Tietty näitä tuotteita voi etsiä myäs Amazonista ja eBsuata ja varsinkin niiden saksalaisista verkkokaupoista.

Kuinka moni tuntee Bell HYPOAllergenicin vähintään nimeltä? Tiedän, että ainakin yksi lukijoistani on arvonnasta saanut ainakin yhden Bellin geelimäisen huulipuikon :)

2 kommenttia:

  1. En ole tähän merkkiin koskaan törmännyt Puolassa liikkuessani. Jännä juttu;) Toisaalta en ole siellä koskaan törmännyt Naturativin tuotteisiinkaan, jotka meillä ovat nykyisin paljon esillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun ajattelen, en ole minäkään Puolassa nähnyt, tosin käyn yleensä vain Rossmannilla sielläpäin shoppaillessani. Jos Puolassa on Müllerin kemppariketjua, niin sieltä luulisi löytyvän. Hintaluokka on samassa haravassa Essencen kanssa, ehkä piirun verran tyyriimpi.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!