Viikon varrelta

Taas on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Se on niin ihmeellistä, miten pienet piirit voivat tällä alalla ollakaan.

Edes ihan lähimmät työkaverini eivät vielä tiedä lähdöstäni, ja nyt jo on kaikenlaista headhunteria soitellut. Tai kyllähän noita soittoja tulee viikottain, mutta ei todellakaan näin paljoa kuin nyt.

Olen kyllä ajatellut palata Suomeen, moninaisista syistä, kuten aiemmassa postauksessani sanoin. Yksi suurimmista syistä on se, että en koe täällä saavani niin hyvää seurantaa tälle luustohakuiselle taudilleni, kuin Suomessa TYKS:issä saa. TYKS:in hematologin mukaan PET-CT on se tärkein seurantaparametri, mutta täällä joudut maksamaan siitä pari tonnia, koska Krankenkasse ei sitä maksa. En oikein usko, että pelkkä verikoe on riittävä tässä taudissa.

Silti alkaa tuntua jo nyt, että vuoden päästä olen taas jossain muualla. En tiedä. Levoton sielu olen.

Täällä on ihanan kesäinen auringonpaiste. Toinen orkidea vasemmalla tiputti yhtäkkiä kaikki kukkansa ja kasvatti parissa päivässä ällistyksekseni uuden kukkavanan! Minä en muuten ole kumpaakaan orkideaa täälläoloaikanani kastellut, joten on ihme, että ovat hengissä. Ehkä siivoojani on niille jotakin tehnyt? Jos joku ihmettelee tuota pientä möykkyä ikkunalaudalla, se on osterin kuori :)

Olen aiemmin kertonut näistä kodittomista kerjäläisistä ja kaikenmaailman piripäistä tässä katedraalin aukioitten liepeillä. Olin toissapäivänä menossa rokotukselle (tuon kantasolusiirronhan aikana menivät kaikki elämäni aikana saadut rokotukset nollille, ja uusintarokotukset vievät vielä vuosia). Matkalla bussipusäkille tuohon viereisen puiston toiselle puolelle ranteeseeni tarrasi ilmiselvästi ihan aineissa ollut pitkä häiskä.

Samainen tyyppi juoksi kerran talvella pienellä vanhankaupungin pimeällä ja autiolla kujalla perässäni kerjäten rahaa, ja muutama viikko sitten näin hänet Grosskölnstrassella (mistä muuten näppikseltä saa tuon saksalaisen kaksoisässän...eihän tuota sanaa nykyään saisi kahdella tavallisella ässällä kirjoittaa) kävelemässä huojuen ja karjuen ja paukuttamassa nyrkeillään kaikkea muuta kadulla paitsi ihmisiä. Kiersin kaukaa, eikä kukaan muukaan näyttänyt reagoivan muuten kuin pitämällä pientä välimatkaa.

Olen käynyt itsepuolustuskurssin ja tiesin, miten heilauttaa käteni tuosta ranneotteesta, mutta valitettavasti menetin tasapainoni siinä hommassa ja lensin maahan oikean käteni päälle. Nyt ovat molemmat ranteet mustana ja turvoksissa, eikä tämänkään postauksen naputtelu suurinpiirtein yhdellä vasemman käden sormella ole helppoa, mutta aika käy hiukan pitkäksi, joten jotakin toimintaa on oltava.

Niin, onneksi olin menossa lääkärille sen rokotuksen takia, ja hän passitti röntgeniin ja selvisi, ettei ainakaan luita ole poikki tai murtunut. Silti ikävä jomotus molemmissa raajoissa, mustelmia ja kädet turvoksissa.

Kaksi viikkoa saikkua! En kyllä ole ollenkaan varma, kestääkö käsien parantuminen niin kauan, mutta kyllähän tuollainen fyysinen hyökkäys on aika järkyttävää. Tällä hetkellä suorastaan kauhistuttaa lähteä ulos, mutta ei asia pelkäämällä parane, aion kyllä lähteä kävelylle ja kauppaan tänään, oli mikä oli.

Irlannissa oli kerjäläisiä ja kodittomia vielä enemmän kuin täällä, mutta en koskaan kohdannut niin aggressiivista käytöstä heiltä kuin mitä näiltä täällä. Tosin asuin hienostoalueella, "Embassy Belt", niinkuin siellä sanotaan, ja ehkä se oli turvallisintakin aluetta. Toisaalta ei ollut yksi tai kaksikaan kertaa kun kollegani Bianca myöhästyi joka-aamuiselta yhteiseltä aamiaishetkeltä, koska paikallinen ratikka (Luas) ei päässyt keskustaan, koska kadut olivat aamulla suljetut jonkun puukotustapauksen vuoksi.

Jos ei tätä myelooman hoitoa oteta lukuun, täällä perusterveydenhuolto  tuntuu muuten olevan paljon parempi kuin Suomessa. Rokotuksen lisäksi halusin lääkäriltä tyroksiinireseptin (kilpirauhasen vajaatoiminta ongelmana), ja se poikikin perusteellisempia tutkimuksia. Verikokeita ei voinut ottaa, koska oli myöhäinen iltapäivä, ja tarvitsen vielä toisen rokotteen, joka pitää itse hakea apteekista, joten sain uuden ajan sinne.

Sama oli Sveitsissä, yhden reseptin takia piti hypätä Dr. Eleonora T:n luona Swican "terveysasemalla" useamman kerran, mutta toisaalta hyvä, että tutkivat tarkkaan.

Mutta että kaksi viikkoa saikkua! Millä ihmeellä oikein täällä aikaani kulutan? En ole muuten tästä halunnut "huudella" kotiväelle, huolestuvat turhaan turvallisuudestani. Kyllä tämä tästä, ehkä sitten kulutan aikaani postailemalla tänne useammin "yhden sormen menetelmällä". Tämänkin kirjoittaminen muuten vei puoli päivää, eikä varmaan auttanut tässä kipuasiassa, mutta olipahan edes jotakin tekemistä 😂😅.

Että voin inhota näitä piripäitä tässä lähimaastossa.