keskiviikko 5. lokakuuta 2016

theBalm Voyage

Nyt kun olen karsinut noita nestemäisiä matkatavaroita vuosien varrella, on jostakin jäänyt käteen tällainen hauska paletti, jossa tosin on kaksi voidemaista huulipunaa.













Vaikka se on maannut tuolla laatikon pohjalla jo jonkin aikaa, nyt vasta oikeastaan innostuin kokeilemaan. Sävyillä on hauskat nimet ja vilahtaapa siellä yksi suomalainenkin sana.

Luomiväreistä löytyy pigmenttiä ja pysyvyyttä. Tässä alempana ensin ylhäällä alin rivi, sitten alempana järjestyksessä ylhäältä vasemmalta oikealle.


Valiettavasti täällä Baselissakin alkavat illat hämärtyä, joten kuvia ei ole otettu luonnonvalossa. Tässä kuitenkin ensin kasvojen muotoiluun käytettävät sävyt, sitten poskipunat. Kuva on hiukan huono, koska se on otettu yhdellä kädellä.


Alempana sitten huulipunat. Ihan "tavallista" sorttia, eli eivät ole huulikiiltoja, mutta eivät mattapuniakaan.


Ihan kiva ja kompaksi, ohut paletti, jonka sujauttaa helposti muiden tavaroiden mukaan käsilaukkuun. Kuori on kierrätettävää, mutta tukevaa pahvia ja siinä on myös peili, kuten huomasitte. Siveltimiä ei pakkaukseen ole saanut mahdutettua, mutta se on pieni puute, se.

2 kommenttia:

  1. Kiva kevyt pakkaus, taisin itsekin Tax Free -hinnastossa sarjan tuotteita ihastella. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!