maanantai 13. kesäkuuta 2022

4 x silmänympärysvoide

Silmänympärysvoidetta ilman en voisi kuvitella eläväni. Joillakin ikä näkyy juonteina otsassa, mutta minulla ikä on suurimmaksi osaksi naururypyissä silmäkulmissa ja painuneissa silmänalusissa, ja niitä pitää hoitaa ahkerasti, etteivät nyt pääsisi ihan kovin nopeasti syvenemään pahoiksi juonteiksi. Tutkaillaanpa nyt minulla viimeksi käytettyjä/käytössä olevia silmänympärysvoiteita hiukan.

Nämä ovat voiteina aika lailla eri tyyppisiä, ja ainakin yhdestä voin sanoa, että kesti kauan, toisinsanoen koko pakkauksen käytön ajan, ennen kuin pystyin oikein edes muodostamaan siitä mielipiteeni.

Aloitetaan Vichyn voiteesta. Tosin en ole ihan varma, voiko tästä edes voiteen nimitystä käyttää, sillä tämä on valkoista ja ohutta lirua. Miltei seerumimaista koostumukseltaan.

Vichy Liftactiv Supreme Yeux & Cils lupaa nimensä mukaan kohottavaa vaikutusta ja hoitaa myös ripsiä. Merkin omilla tuotesivuilla kuvataan voiteen sisältävän 10% luonnollista aktiiviainetta, ramnoosia. Tämähän on monosakkaridi, eli sokeri, kuten voitte tuosta linkistä lukea. Tuote sisältää myös keramideja, joista olen kirjoitellut täällä aiemmin erään toisen tuotteen yhteydessä. Postauksen voi lukea täältä.

Keramidit ovat integraalinen osa ihoa, ja jos ajatellaan ripsiä ja muita kehon karvoja, nehän tietenkin kasvavat parhaiten terveestä ihosta. Tässä mielessä ihon kosteustasapainon ylläpitäminen on tarpeellista myös ripsien kasvulle. Kampasin nettiä läpi etsien tutkimuksia, jotka viittaisivat keramidien ripsien kasvua buustaavaan vaikutukseen, ja törmäsin yhteen nonkliiniseen hiirimalliin, jossa arvellaan, että ehkä mahdollisesti keramideilla saattaisi olla karvan kasvua voimistava vaikutus. Tästähän on vielä pitkä matka siihen, että homma toimisi ihmisillä.

Palataanpa käyttökokemuksiin. Kuten sanoin, tämä on todella juoksevaa ja miltei nestemäistä. Ajattelin, että hyvä, jos se kosteuttaa niin OK. Tuote on pakattu pumppupulloon, josta sitä väkisinkin turskahtaa sormelle herneen kokoinen läjä, josta riittäisi useammallekin kuin kahdelle silmälle. Tämä on todella ärsyttävää, sillä tällä tavalla voidetta ikäänkuin menee hukkaan, sillä se ei imeydy ihan salamannopeasti, joten voitelen lopun voiteen kämmenselkiini. Vähän turhan kallista käsivoidetta!

Voiteessa pitäisi olla valoa heijastavia hiukkasia, mutta en mitenkään huomaa niitä. Netissä voide on saanut loistoarvosanoja, kerrotaanpa ripsienkin kasvaneen voiteen voimalla. Minä en huomaa ripsissäni yhtään mitään eroa entiseen ja pullo on jo tyhjäksi käytetty. En ostaisi uudelleen, suurimmaksi osaksi kökön pakkauksen takia.

Mario Badescu Hyaluronic Eye Cream sisältää nimensä mukaisesti hyaluronihappoa. Muita tehoaineita voiteessa ovat mm. aloe vera, silmäruohouute, glyseriini, saflorinsiemenöljy (safflor-) ja E-vitamiini. Silmäruohoa käytetään homeopatiassa silmäsairauksiin, joten ei siitä sen enempää, jätän asian omaan arvoonsa. Safloriöljy on suhteellisen kevyt (väri)ohdakeöljy, joka sisältää paljon iholle hyviä linolihappoja. 

Tämäkin on aika ohutta voidetta, mutta selkeästi öljypitoisempaa(rasvaisempaa) ja miellyttävämpää kuin tuo Vichyn luiru. Menee päivisin meikin alla ja yöksi paksumpana kerroksena. Ehkä pidän kuitenkin hieman voidemaisemmista ja paksummista silmänympärysvoiteista, joten tuskin tätä tulee enää ostettua.


Nyt päästäänkin vasta asiaan! It Cosmetics Confidence in an Eye Cream tuli muistaakseni jostakin jouluboxista, jossa oli muitakin saman merkin tuotteita. 

Minulla saattaa olla jokin vanhempi versio tästä voiteesta, sillä netistä löytyy vain kuvaus aprikoosinvärisesta geelimäisesta voiteesta, jollaista tämä ei todellakaan ole. Voide on varsin tuhtia ja valkoista.


Miksi ihmeessä ovat menneet muuttamaan koostumusta? Geelimäinen koostumus ei kuulosta askeleelta parempaan suuntaan. Tässä voiteessa on mm. avokado-, auringonkukka-, kookos- ja makadamiaöljyä, krysiiniä (antioksidanttinen flavonoidi, jolla saattaa olla anti-inflammatorisia ja valon vanhentavaa vaikutusta hidastavia sekä melanogeneesiä estäviä vaikutuksia), kofeiinia, glyseriiniä, lakritsinjuurta ja skvalaania. Ostaisin toisenkin purkin, jos tätä jostakin löytyisi.


Sokerina pohjalla on Eucerin Hyaluron Filler + 3x Effect -voide, jota olen kuluttanut useamman tuubin. Tämä on näistä katsastetuista voiteista paksuimman oloinen, mutta imeytyy ehdottomasti parhaiten. Voide sisältää mm. pieni- ja suurimolekyylistä hyaluronihappoa, glysiinisaponiinia (tukee kudoksen omaa hyaluronihapon tuotantoa) ja enoksolonia (lakritsikasvista saatavan glysyrritsiinihapon antioksidanttinen pääainesosa, jonka sanotaan tukevan ihon omaa hyaluronihappokoostumusta). Voiteessa on SPF15, mikä on plussaa.

Tämä on oikein mukava tuote niin päivä- kuin yökäytössä! Kohtuuhintainenkin, ja imeytyy ihoon aika nopeasti, mikä on aamuisin kiva juttu, varsinkin, jos siihen laittaa meikkiä päälle.

Missään näistä ei muuten ole minkäänlaista häiritsevää tuoksua. Eucerinin pitäisi olla täysin tuoksuton, ja Vichy kai on sitä myös.

Oliko näissä mukana sinulle entuudestaan tuttuja silmänympärysvoiteita?

8 kommenttia:

  1. Näistä en ole mitään kokeillut, mutta It cosmeticsin voide ollut pitkään ostoslistalla:) Silmänympärysvoiteita on kyllä tullut kokeiltua monenlaisia. Monet olleet hyviä, mutta mikään ei ehkä ole oikein noussut suosikiksi. Sen takia tykkään testata paljon uusiakin, josko tulisi joku superhyvä vastaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tuota Eucerinia. Yliopiston apteekissa se taisi just olla tarjouksessakin.

      Poista
  2. Mulla on joskus ollut joku Mario Badescyn sy-voide, oli aika rasvaista ja tuhtia enkä pystynyt käyttämään. Muut ei ole tuttuja, It Cosmetics kiinnostaa tietty, sitä oli kivasti Kicksin alessa Kuopiossa. Itse pidän aika neutraaleista sy-voiteista, eivät ainakaan ärsytä herkkiä silmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Badescun voide on musta nimenomaan öljyisen rasvaista, ja siksi hiukan itsekin vierastan sitä. It Cosmeticsissa on enemmän kiinteitä rasvoja, siksi se on perinteisemmän voiteen oloista.

      Poista
  3. Ostin juuri Kicksin alesta tuon IT Cosmeticsin sy- ja päivävoiteen puoleen hintaan eli myymälöistä vielä saattaa löytää näitä sekä Sokos myy ko. merkkiä myös. Uutta versiota ei vielä hyllyssä ollut. Näitä arvosteluja sy-voiteista tulee kyllä luettua, koska nopeiten tuo alue itselläkin kurpsahtaa. Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kunpa pääsisi myymälästä itse katsomaan, mutta näin immuniteettipuutteisena en oikein vielä saa kulkea ihmisten ilmoilla. Ehkä laitan miehen ostamaan? Tosin silloin sieltä voi tulla tuliaisina vaikka vaaleanpunainen elefantti :D.

      Poista
  4. Kaikki vieraita, mutta Eucerin kuulosti tosi hyvältä! Mä en muuten oo niin Eucerinin tuotteista välittänyt, mutta toisaalta en niitä myöskään ole vuosiin taas kokeillut. Kiva kun kirjoitit näin kattavasti näistä, sai hyvän käsityksen kaikista voiteista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuo Eucerin mikään kovin jännittävä brändi ole, mutta heillä kyllä on hyviä tuotteita, kuten yleensäkin tämä Hyaluron Filler -tuotesarja. Sveitsissä asuessani noita sai työnantajan kaupasta edullisesti, joten siellä käytin niitä todella paljon. Takuuvarma ostos, eli rahat eivät mene hukkaan.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!