keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Toimivan ihonhoidon ei tarvitse olla kallista

Tulipa mieleeni, että tästä merkistä en varmaan olekaan kirjoitellut. Monet tuntevat puolalaisesta kosmetiikasta esimerkiksi Ziajan ja Paesen, mutta muut merkit lienevät aika pimennossa.

Pidempään blogiani seuranneet ehkä muistavat, miten vielä kymmenkunta vuotta sitten pakkasin usein kimpsuni ja lähdin etätöihin Gdanskiin. Ulko-ovelta pääsi silloin 2,50 eurolla bussilla lentokentälle, ja suora lento Gdanskiin maksoi halvimmillaan vajaan kympin. Kone ehti juuri ja juuri ylös taivaalle, kun se jo aloitti laskeutumisen Gdanskin kentälle. Minibussi kaupunkiin oli neljän euron luokkaa, eli edestakaisten matkalippujen hinnaksi tuli halvimmillaan 28 euroa. Varasin kaupungista majapaikaksi yleensä huoneiston, hotelleja kun sai nähdä työmatkoilla ihan tarpeeksi.

Takaisin tullessa valitettavasti oli aina shoppailtu paikallisella Rossmannilla ja piti maksaa laukusta ruumaan 💄💅💋, koska oli nestepitoista tavaraa enemmän kuin se litran pussi vetää.

Bielenda on merkki, josta monet eivät ole kuulleetkaan. Se on puolalainen, vuonna 1990 perustettu perheyritys, jonka tuotteissa suositaan luonnonmukaisia ja ekosertifioituja raaka-aineita.

Tällä hetkellä minulla on käytössä merkin seerumi ja kasvovoide, joita en voi muuta kuin kehua. Katsotaanpa, mitä nämä ovat.



Ihon puhdistamisen ja kasvoveden jälkeen levitän kasvoille ja kaulalle C-vitamiiniseerumin. Tässä on 15% stabiilia C-vitamiinia, joten pullo on säilytettävä suojattuna valolta. Seerumi on tarkoitettu sekä päivin, että öin käytettäväksi ja 30 ml:n iso pullo maksoi muistaakseni Cocopandalla 7,40 euroa. Tämä on erittäin miellyttävä hiukan geelimäinen seerumi.



Seerumin päälle ei aina tarvitse välttämättä voidetta, mutta usein kun sitä laitan, laitan tätä hyaluronihappopitoista. En kyllä tiedä, mitä tuo "Neuro"-sana tuossa tarkoittaa tässä yhteydessä, mutta voide on todella kosteuttavaa ja se sisältää pienimolekyylisen, hyvin ihoon uppoavan hyaluronihapon lisäksi mm. glyseriiniä, manteli-, makadamia- ja avokadoöljyä, sheavoita, skvaleenia, peptidejä, maitohappoa, arginiinia, ubikinonia ja trehaloosia (ihoon kosteutta sitova sokeri). Kaiken kaikkiaan ihan hyvä INCI-lista. Tämän hinta oli myös 7,40 euroa.

Jos kiinnostuit, niin Bielendaa maahantuo Suomeen Face Helsinki, ja pikaisella haulla Suomessa myyjiä ovat ainakin hobbyhall.fi ja kauneusmaailma.fi. Bielendaa saa myös lukuisista ulkomaalaisista nettikaupoista kuten aiemmin mainittu Cocopanda ja Lyko.

Onko merkki sinulle entuudestaan tuttu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!