perjantai 21. kesäkuuta 2013

Liikuntapäiväkirja - 3 vkoa takana

Nyt tuli kolme viikkoa täyteen kuntosalijäsenyyden aloittamisesta, ja ilokseni huomasin, että kummasti lihakset ovat saavuttaneet jo voimaa, jonka huomaa siitä, että aerobisessa liikunnassa ei ala hetikään niin pian puuskuttamaan kuin aloittaessa. Rautaa nousee ja kiloja puntteihin saa lisätä.

Kiitos personal trainerin, saatiin aloituspainot ja tehtävät liikesarjat kohdalleen. En olisi ihan itse tiennyt mistä aloittaa. Kaikkein karmaisevinta oli tajuta, että rintaprässissä menestyin heikoiten, mutta nyt kohta siinäkin on punnukset tuplattu. Tosin vieläkin kilomäärä on aika surkea :(

Kotonakin voisi jumpata välipäivinä, mutta kahvakuulaa en taida uskaltaa hankkia, siinä pelossa, että pian olisivat ikkunat säpäleinä tai seinässä reikä.

Eikä ole ihan sama, miten ne liikkeet joka härpättimessä tekee; ainakin minulla oli virheasentoja, jotka (toivon mukaan) saatiin korjattua.

Jalkaprässi muuten oli toinen, jossa sietää hiukan petrata. Jalkaprässissä harjoitellaan yleensä n. 60-80%:lla maksimivoimasta. Maksimivoima on siis se kilomäärä, jonka kanssa prässin liikkeen pystyy tekemään yhden kerran. Kun se tehdään 60-80%:lla maksimivoimasta, niin liikkeen tulisi pystyä tekemään 6-8 kertaa. Hmmm.... Kuulemma 90 kiloa on aika tavallinen jalkaprässin vastus. Olen itse tehnyt 3 x 15 sarjaa 60 kg:n vastuksella. Nyt tuntuisi, että sitä ei ihan vielä tarvitse lisätä.

No, jokatapauksessa tämä on hiukan "teknisempää" hommaa kuin alunperin olen kuvitellut, vaikka salilla olen toki ennemminkin käynyt, mutta en ole saanut henkilökohtaista ohjausta ja ohjelmaa. Täältä voi lukea enemmän kuntosaliharjoittelun aloittamisesta.

Olen nyt harrastanut hiukan liian vähän aerobista liikuntaa, mikä olisi hyvä ottaa mukaan ohjelmaan. Kuntosali ei ole kovin hyvä idea ohjelmassa joka ikinen päivä, vaan se pitäisi rajoittaa n. 2-3 kertaan viikossa. Välillä jotakin aerobista....kunhan vaan keksisin, mitä se voisi olla. Kuntopyörä tai cross-trainer? Tai ohjattua liikuntaa ryhmässä (zumbasta en kovin tykännyt, joten ehkä jotakin muuta). Sitten jos ottaa molemmat ohjelmistoonsa samantien, pitäisi aerobisen osuuden olla kuntosalitreenin jälkeen.

Mutta kyllä se tästä! Antoi pientä pontta tänään jo huomata edistyneensä!


6 kommenttia:

  1. Loistava alku! - Mites uiminen, näin kesällä aerobiseksi vaihtoehdoksi? Pitää kyllä aika kovin uida että kunnolla hengästyy, ja sitten saavat lihaksetkin kyytiä, eli en tiedä miten hyvin se toimii aerobisena? Ylioppilastalossa sijaitseva uimahalli jonka nimeä en saa nyt mieleeni, on muuten pieni ja viehättävä, Bryggmanin suunnittelema ja oikein kaunis kun valo osuu sopivasti.

    VastaaPoista
  2. Vesijuoksu voisi toimia paremmin aerobisena harjoitteluna. Tai sitten olisi uitava oikein kilpatyylillä...ei taida multa ainakaan onnistua.

    VastaaPoista
  3. Entäs pyöräily, sauvakävely...

    VastaaPoista
  4. Pyöräily on ihan hyvä. Mulla vaan ei ole polkupyörää, enkä ole moisella ajellut sitten 18-vuotispäivieni (kun siis ajokortin sain). Salilla sitten hinkuttelen kuntopyörällä kuten tänä aamunakin, hiukan tylsää.

    Sauvakävely on kuulemma tehokasta.

    VastaaPoista
  5. Sauvakävely on tosiaan tehokasta! Ei uskoisikaan, miten paljon se tehostaa kävelyä ja tuntuu ihanasti myös yläkropassa. Minä saan ainakin vedettyä itseni sauvakävelyllä ihan piippuun, mikä ei kävelemällä kovin helpolla luonnistu.

    Hanki ihmeessä pyörä! Mikäs sen kivampaa ajanvietettä kesällä. Näillä helteillä se on mukavampaa kuin kävely, ja näkee maisematkin ihan uudesta vinkkelistä.

    VastaaPoista
  6. Hahhah, entisellä työpaikalla oli aina vitsailua siitä, jos mä rupean uudelleen opettelemaan pyörälläajoa.... Muut kuulemma tarvitsevat ajoissa varoituksen kiertää harjoittelupaikka kaukaa...

    Tuossa on valitettavasti tuo joki pelottavasti just parvekkeen alla....

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!