tiistai 30. heinäkuuta 2013

Huijataanko naisia autoliikkeissä?

Minulla oli ennen vakkariautokauppias, ja kun hän vielä oli erässää tietyssä merkkiliikkeessä töissä, vaihdoin autoni noin joka kolmas vuosi. Vaikkei sillä autolla siinä vaiheessa oltu paljon vielä ajeltukaan. Tämä autokauppias rohkeni aina epäillä että tarvitsenko todellakin sitä tai tätä lisävarustetta, tai jotakin tiettyä väriä. Viimeksi kun vaihdoin autoni, olisi tarjouksessa ollut pari punaista samanmerkkistä ja -mallista, mutta kun minä halusin eri värisen.

Sitten autokauppias muutti toisen merkin autotaloon ja minä jäin edelleen merkkiuskollisesti samaan vanhaan, mutta en ole nyt vaihtanut autoani kolme vuotta tultua täyteen, koska joutuisin todennäköisesti diilaamaan entisen autokauppiaani pomon kanssa ja hän on mitä lipevin miespuolinen tyyppi.

No, jokatapauksessa tässä autossani on nyt palanut joku merkillinen valo jonkin aikaa, ja koska se ei ole ollut punainen (nyt varmaan joku miespuolinen siellä räkättää naurusta...) niin en pitänyt kiirettä sen korjaamisessa. Viime viikolla kuitenkin sitten päätin piipahtaa vakkariautoliikkeessäni ja kuulemma jotakin vikaa on ABS-jarruissa, korjaus kestäisi koko päivän ja varaosa maksaisi 1200-1400 euroa ja työt 700-800 päälle. Pahimmassa tapauksessa, jos korjattavia palikoita olisi useita, koko jarrupaketti olisi 5200 euroa + päivän työtunnit, eli pahimmillaan yli 6000 euroa.

No olin todella kivettyä siihen paikkaan! Aika buukattiin. Meni pari päivää ja ennen sovittua korjauspäivää alkoi lähinnä sapettaa se, että auton joutuu jättämään koko päiväksi jonnekin hevonkuuseen (liike on kaukana keskustasta). Toisaalta sitten hiffasin ohi ajaessani ihan keskustan kupeessa toisen saman merkin liikkeen ja ajattelin, että josko kävisin pyytämässä sieltä "second opinionin".

Niin tein ja puhumatta mitään edellisestä "diagnoosista" saivat katsoa sen uudelleen ja samaan vikaan päätyivät. Kuulemma juuri tällä mallilla niitä vikoja on ollut (grrrr....). Hinnasta kun kysyin, varaosa noin 400 ja pari tuntia töitä 200-300 euroa. Worst case scenario oli hiukan alta 3000 euroa. Hinta siis putosi noin puoleen!

Oumaigaad....aika sovittiin ja tänään se kaara siis korjattiin. 760 euroa, koska siinä oli vielä pakoputken liiitännässä joku fiba. Varasin heti huollonkin, koska hinta oli puolet siitä mitä se tuossa (nyt siis entisessä) vakkariliikkeessäni yleensä oli. Pienemmästäkään huollosta ei koskaan selvinnyt juuri alle kuudensadan ja tässä uudessa paikassa se on siis 270 euroa.

Mitä opimme tästä, niin... Varmaan hinta tulisi vielä alaspäin aika roimasti jos autonsa huollattaisi ja laitattaisi jossain muualla kuin merkkiliikkeessä, mutta toistaiseksi pysyttelen kuitenkin niissä.

Mikä oli vielä hienoa tässä tämänpäiväisessä liikkeessä oli se, että ennen korjustyön alkua minulle esitettiin budjetti ja mistä se koostui. Sain allekirjoittaa sen, ja siinä hinnassa pysyttiin.

Kun taas tuossa entisessä liikkeessäni, josta siis olen ostanut monta autoa, tehtiin aina lupaa kysymättä mitä kummallisimpia asioita, mm. kerran oli vaihdettu pyyhkijänsulat hintaan 80 e/kpl. Kimmastuin todentotta ja ihmettelin että mistä kullasta ne sulat oli tehty kun noin paljon maksoivat!! Ne nyt sentään saan vaihdettua itsekin.

Vietin sitten muutaman tunnin shoppailemassa kun näinkin paljon tuli säästettyä :D Jalat ihan rakoilla nyt...

Leivoskahvit shoppailun lomassa.

Pullo Pelleä suuta kuivatessa.

Jossain mediassa mainittiin, että naiset ovat autokauppojen voimakkaimmin kasvava asiakasryhmä. Varmaan kannattaisi palvella tällaista ryhmää kunnolla. Jäin vaan vieläkin miettimään että kenellä on oikeasti varaa asioida näin kalliissa palvelussa kuin tuossa entisessä kaupassani on, vai onko siellä korotetut hinnat vain tyhmälle naisväelle?


8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista luettavaa, kuten aina! Voitko vihjaista jotain toiselle turkulaiselle mikä tämä jälkimmäinen autokauppa mahtaa olla?

    terv, Goldilocks

    VastaaPoista
  2. Minun autoni on Volkkari j sillä on Turussa kolme valtuutettua huoltopaikkaa, vain yksi keskustan tuntumassa :)

    VastaaPoista
  3. On kyllä todella iso hinnanero noilla. Jos puhutaan yksin tuosta varaosasta - ja jos otetaan huomioon ALVit sun muut niin kyllä tuo iso autoliike pitää hyvät katteet itsellään, ihan suututtaa näin vanhana ja hyvänä asiakkaana ajatella mitkä määrät sinne on (ihan turhaan) rahaa kantanut.

    VastaaPoista
  4. Niin, autoihin kun ei enää myydä varaosia, vaan komponentteja (vaikka kuinka pieni nippeli olisi rikki, täytyy vaihtaa komponenttina suurempi paketti) Uusissa ja muutaman vuoden vanhoissa autoissa kannattaa tarkistaa onko vika ns takaisin kutsu vika (joka korjataan ilmaiseksi) jolloin kannattaa viedä merkkihuoltoon, vai joku ns. tyypillinen vika ja se pirun komponentti tietenkin maksaa tuplasti virallisessa merkkihuollossa. Ja siitähän päästään tähän kivaan huoltoon jossa laskutetaan kaikki mutta tehdään korkeintaan vain puolet eli valohoitoon... Eli kate korjaantuu vielä enemmän. Itselläni on vara-auto (tehty parikymmentä vuotta sitten) siihen vaihdetaan vielä osia. Ja oudoin asia, sen saa aina kerralla katsastettua, toisin kuin ykkösauton, johon vaihdetaan aina pari komponenttia, käsijarrua säädetään pariin kertaan (automaattivaihteinen auto) Tosin muistan aina laittaa kirkkaan punaista huulipunaakin ja hymyillä kauniisti "inssille" ja leikkiä vähän höperöäkin ;)



    Autoliikkeilla on ollut vuosia määräys pysyä arviossa tai pyytää lupa tehdä enemmän kuin arvio vaatii, täytyy pyytää kirjallinen arvio, jos sitä automaatisti saa. Minusta hyvän huollon tunnistaa siinä, että he korjaavat vian ja kertovat jos samalla huomaavat jonkin toisen vian, joka joko akuutisti kaipaa huolenpitoa tai hieman myöhemmin täytyy korjata (siis kertovat että tämä täytyisi vaihtaa pian, tai hieman myöhemmin)

    Nyt näistä sulkien vaihdosta, mahtoiko auto olla ns. A, B, C yms kilometri huollossa? Näissähän kuuluu mitä ihmeellisempiä juttuja tarkastaa ja korjata. Sulat kuuluvat ainakin MB merkissä kaikkiin huoltoihin.

    -nina-

    VastaaPoista
  5. Sulat kuuluu tarkistaa myös minun autoni huolloissa, mutta sen yhden räjähdyksen jälkeen ei niitä ole automaattisesti vaihdettu, ei tosin niistä ole huomautettukaan.

    VastaaPoista
  6. Niin ja eihän näitä uusimpia autoja edes missään nyrkkipajoilla nykyään korjatakaan. Pitää olla tietsut ja pelit ja vehkeet selvittää, mikä auton "virhekoodi" on.

    VastaaPoista
  7. Sitä minä vielä ihmettelen, miksi näissä kahdessa virallisessa ja valtuutettussa merkkihuollossa se samperin komponentti voi olla niin erihintainen.

    VastaaPoista
  8. Se on se merkki mikä maksaa (eli brändäys) Saman voi todeta monessa muussakin tapauksessa, jopa kosmetiikassa... Se auton komponentti brändättäessä esim Volkkariksi nostaa sen hintaa, kun sama komponentti myydään varaosa liikkeessä, valmistaja on usein aivan sama (esim. Bosch...) osakin on aivan sama, mutta sitä ei ole korvamerkattu.

    -nina-

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!