perjantai 4. maaliskuuta 2016

Low-carb Fish & Chips

Laitetaanpa tänne vaihteeksi ruokaohje. Fish & Chips on tyypillistä brittiruokaa, jossa usein on kalori poikineen. Karppiversiona se ei kuitenkaan härnää varastohormoni insuliinia nousemaan niin, että kaikki energia varastoituu kylkiin. Maukasta se on kyllä näinkin!


Low-carb Fish & Chips (2 annosta, maidoton ja siis laktoositon)

1 bataatti
2 rkl kookosöljyä
1 tl paprikajauhetta
2 turskafilettä (saa esimerkiksi Lidleistä tuoreena)
85 g mantelijauhetta
50 g kookosjauhoja
2 rkl rosmariinia
1/2 tl valkosipulijauhetta
2munaa
2 1/2 dl mantelimaitoa
1 sitruuna
suolaa, mustapippuria

Lämmitä uuni 180 C. Pese bataatti (kuori, jos haluat) ja leikkaa se uunipannulle lohkoiksi. Ripottele lohkojen päälle öljy, paprika ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna paistua uunissa noin puolisen tuntia, kunnes lohkot ovat kypsiä ja rapeita.

Leikkaa silläaikaa turskanfileet sormimaisiksi paloiksi. Sekoita rosmariini, manteli- ja kookosjauhot, valkosipulijauhe ja lisää hiukan suolaa ja pippuria. laita toiseen kulhoon munat ja vatkaa ne rikki. Laita kolmanteen kulhoon mantelimaito.

Laita turskanpalat ensin mantelimaitoon, sitten jauhoseokseen, sen jälkeen munaseokseen, sitten kierittele ne taas jauhoseoksessa.

Laita palaset uunipannulle ja paista niitä uunissa n. 20 minuuttia, välillä kääntäen.

Tarjoile kala ja bataattilohkot sitruunanlohkojen kanssa.

9 kommenttia:

  1. Herkullista! Voisin tehdä sunnuntaina!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aikast herkullista, tykkään tuosta Lidlin turskasta!

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta! Jos ei olisi jo käyty ostamassa viikonloppuruokia niin tämä pääsisi ruokalistalle. Nyt pitää odottaa seuraavaan viikonloppuun.

    VastaaPoista
  3. Mutta mihin ohjeen mantelimaito?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, se unohtui, mutta nyt ohje on korjattu ja pitäisi olla ihan oikein! Kiitos!

      Poista
  4. Low carb? Kyllä bataatissa on hiilareita ihan reippaasti, siinä on vain pienempi GI-arvo kuin perunalla. Esimerkiksi pikainsuliinia käyttävä diabeetikko joutuu pistämään bataatillekin, muuten on sokerit välittömästi kahdessakympissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Kokonaisuutta katsoen siinä ei ole leivitykseen käytetty valkoisia vehnäjauhoja tai korppujauhoja, eli siinä mielessä hh-määrä on alempi. Kahdelle annokselle on myös jaettu vain yksi bataatti.

      Poista
    2. Hiilarien määrä on tässä ohjeessa n. 18,9 g. Diabeetikot tietenkin toimivat, kuten on neuvottu insuliininsa kanssa. Annoksessa on kuitenkin sen verran myös rasvaa, että hiilihydraatit eivät imeydy kovin nopeasti.

      Poista
    3. Siis tuo laskettu hh-määrä on per annos.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!