perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kulmakarvojen "tatuoinnit"

Minulla on ollut aina tuskaa näitten kilpirauhasen vajaatoiminnan harventamien kulmakarvojen takia. Niissä on ollut kestopigmentointi, joka esimerkiksi silmien ympärillä kesti viitisen vuota, mutta kulmakarvoista häipyi alta aikayksikön. Nyt värjäilen niitä, mutta mikään väri ei niissä jostakin syystä kauaa pysy.

Kokeilinpa sitten näitä niinsanottuja "tatuointivärejä", ensimmäisenä Misshan 7 Days Tinted Eyebrow -kynä. Itse kynä on kuin ohutkärkinen tussi, sillä piirtää mukavasti ohuita linjoja.



Sävy on Sepia Brown.
Ongelmana tänän kynän kanssa on se, ettei se pysy yhtään sen paremmin kuin tavalliset kulmakynät. Ei vaikka kuinka yrittäisi puhdistaa ihon ennen piirtelyä ja antaisi sen kuivua vaikka kuinka kauan. Yksi käden pyyhkäisy, ja jälki menee sottaiseksi ja häipyy. En suosittele. Itse tussi on kuitenkin hyvä ja ajattelin, että ehkä sillä voi kuitenkin esim. rajata silmiä, sillä se tekee tarkkaa jälkeä.


Toinen kokeilluista on myös korealaista kosmetiikkaa, eli Berrisomin Oops My Brow Tattoo pack, joka on kuin kynsilakkaa, ja tuubissa onkin sen levittämiseksi sivellin kuin huulikiillossa. Paksu tahna levitetään kulmakarvoille ja annetaan kuivahtaa. Minulla se jämähti erään puhelun takia siihen hiukan pidemmäksikin aikaa...

Sävy on 01 Mocha Brown.
Väri poistuu kulmalta kumimaisena liuskana. Tälläkään kertaa kulmat eivät kovin värjäänny.

Summa summarum: Berrisomin tuote kuitenkin toimii jotenkin, mutta jos haluaa kovin tummat kulmat, niin tämäkään ei riitä! Ehkä se siten onkin paremmin vaaleaveriköille sopiva?

Taidan itse pitäytyä Swiss-O-Par'issa edelleen.

8 kommenttia:

  1. Minulla on niin ikään "kulmakarvaongelma". En tiedä harventuvatko ne luonnostaan iän myötä, mutta näyttäisi minun kohdallani niin tapahtuvan. Olen kokeillut erinäisiä kulmatuotteita, mutta mitään todella hyvää ja sopivaa en ole löytänyt. Kyse on kuitenkin vain kulmakarvoista, siis äkkiseltään ajatellen melko mitättömästä osasta ihmisen koko habitusta. Kulmakarvoista on kuitenkin tullut vaivalloinen juttu, kun ne ovat kasvojen ilmeen kannalta yllättävän olennaiset. En viitsisi veivata joka päivä noin viittä kuutta eri ainetta karvoihin, kuten jotkut YouTube- kauneusgurut näyttävät tekevän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, ilman kulvakarvoja tuntuu naama todella oudolta! Oletko käynyt tsekkauttamassa kilpirauhasarvosi? Minulla kesti kauan, ennen kuin kilpirauhasen vajaatoiminta hoksattiin, ja kulmakarvat ehtivät ohentua ensin ulkosyrjistä, sitten vähän muualtakin.

      Poista
    2. Enpä ole ajatellut tuota kilpirauhasjuttua ollenkaan. En muista, että sellaista olisi tsekattu. Täytyypä ottaa agenadalle!
      Kulmakarvat olla pitää:)

      Poista
    3. Kilpirauhasen vajaatoiminta on aika yleinen, varsinkin naisilla ja sitten kun ikää tulee. Kannattaa käydä tarkistuttamassa, kulmakarvojen harvenemisesta minäkin aloin sitä ensin epäillä.

      Poista
  2. Mie en oo koskaan tarvinu kulmiin mitään väriä tummat ja tuuheat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä saat kyllä olla onnellinen! Kulmia voi aina harventaa, mutta niitä on vaikeampi saada (pysyvästi) lisää!

      Poista
  3. Minulla on ollut tuo Mussha jo useamman kuukauden. Minulla on se keskimmäinen sävy, tummahko ruskea. Tarttuu kyllä mutta väri aamulla iholla on punertava vaalean ruskea. Täytyy laittaa joka ilta, että alkaa näkymään iholla ja siten ajaa hieman asiaansa. Käytänkin sitä nyt aamuisin rajaamaan olemattomia kulmakarvojani ja täytän ne puuterimaisella värillä. Ei siis helpota mainittavasti rutiineja mutta on ihan kivan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee tosiaankin kokeilla joka päivä, ehkä se vaatii sen tarttuakseen paremmin.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!