perjantai 10. kesäkuuta 2022

Ihana kosmetiikkayllätys työtiimiltä Irlannista

Tiimini muisti minua sairauslomalla ihanan hemmottelevalla kosmetiikkapaketilla, joka saapui sillä aikaa, kun olin kantasolusiirron takia sairaalassa. Katsotaanpa, mitä paketti piti sisällään.
Pakkaus oli näyttävä musta tekonahkainen, kahvoin varustettu kirstu.


Laatikko oli iso ja todella käytännöllinen. Voisin käyttää sitä säilytyslaatikkona käytettyäni sen sisällä olleet tuotteet. 

Laatikosta löytyi Green Angel -merkkiset suihkusaippua, vartalovoide, kosteusvoide ja Celtic Candle -merkkinen tuoksukynttilä lasissa. Paketissa oli myös The Handmade Soap -merkkinen purkki kylpysuolaa.

Green Angel onkin minulle aivan uusi kosmetiikkamerkki. Se on irlantilainen, vuonna 2006 perustettu luonnonkosmetiikkabrändi, jonka tuotteissa hyödynnetään mm. irlantilaista merilevää, kasviöljyjä ja -uutteita, kasvikollageenia (!?!), eteerisiä öljyjä, E-vitamiinia, hyaluronihappoa, merisuolaa ja kuorinnoissa käytetään mikronisoituja oliivin kiviä.

Paketissa oleva kynttilä on tuoksultaan Spiced Mimosa & Orange, ja se todellakin tuoksuu ihanalle mimosalle ja appelsiinille lasiastiassaan. Kynttilä on vegaaninen ja sen lasiastia on kierrätyslasia.

Kuvakaappaus: Celtic Candles

Lähetyksessä oli vielä pieni suklaarasia. Butlers Chocolates on irlantilainen suklaabrändi, jonka on perustanut Marion Butler vuonna 1932. Jos Irlannissa käyt, et voi olla törmäämättä merkin liikkeisiin ja suklaisiin! Rasiassa oli mm. chai- ja vihreä tee -suklaata - ja muutama muu maku.

Isoja paloja, mutta ahmin ne kaikki kerralla!

Mutta palataanpa noihin kosmetiikkatuotteisiin. Kasvovoide on Green Angel Seaweed & Tea Tree Rescue Cream, jota kovin näytetään kehuttavan merkin sivuilla. Siinä on mm. teepuuta, kamomillaa, ginsengjuurta, E-vitamiinia, timjamia, merilevää, manteli- ja auringonkukkaöljyä ja glyseriiniä ja se tuoksuu ihanasti yrteille, laventelille  - ja jollekin...ehkä merelle? Jännä, mieto tuoksu. Luulisin voiteen sopivan hyvin iholleni, jolle taas näyttää pukkaavan epäpuhtauksia, mutta joka kuitenkin tarvitsee myös hyvää kosteutusta.
Kuvakaappaus: Green Angel

Suihkugeeli ja vartalovoide ovat pakatut pumppupulloihin. Seaweed Bath & Shower Gel sisältää merilevän lisäksi mm. glyseriiniä ja se tuoksuu ihanasti appelsiinilta ja nerolilta (olen varsin heikottunut näihin tuoksuihin!). 

Kuvakaappaus: Green Angel

Seaweed & Chamomile Body Lotion on myös pumppupullossa ja se sisältää mm. glyseriiniä, manteli- ja auringonkukkaöljyä, merilevää, ginsengjuurta, laventeli-, neroli-, timjami- ja kamomillauutetta, ja sen tuoksu on aivan yhtä ihana kuin suuihkugeelissä.

Kuvakaappaus: Green Angel

Kylpysuola on myös irlantilaisen The Handmade Soap -firman käsialaa. Suolasta löytyy rentouttavan magnesiumin lisäksi yrttiuutteita ja nimensä Bath Salts - Lavender, Rosemary, Thyme & Mint mukaan siinä tuoksuu laventeli, rosmariini, timjami ja virkistävä minttu. Rakastan varsinkin rosmariinin tuoksua! Tosin ei noissa muissakaan yrteissä tuoksun puolesta mitään vikaa ole. Minttu antaa suolalle ihanan makean takapotkun. 

Meillä on onneksi tuossa suurimmassa kylppärissä kylpyamme, joten pääsen tätä kokeilemaan jo Suomessa.

Kuvakaappaus: The Handmade Soap




Täytyy sanoa, että tämä oli todella sydäntälämmittävän ihana yllätys työtiimiltä, jotka ovat aivan ihania työkavereita muutenkin.

Green Angelilla on näköjään kivijalkamyymälä Wicklow'ssa, joka on toimistoltani etelään. Eräs työkaveri vielä asuu siellä, joten hyvässä lykyssä voisin töistäpäin saada joskus kyydin sinne, jos innostuisin lähtemään shoppailemaan. Siis sitten kun olen taas takaisin siinä maassa.

2 kommenttia:

  1. Oi miten kiva yllätys! Green Angelista en oo itse koskaan aiemmin kuullutkaan, mutta noi pakkaukset on omaan silmään tosi kauniita ja tuotteetkin kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kiva yllätys, ottaen huomioon vielä sen, että työkaverit eivät takuulla tienneet kiinnostuksen kohteestani, eli kosmetiikasta! Irlannissa on tietääkseni muitakin luonnonläheisiä kosmetiikkamerkkejä ja sitten pitää mainita Jo Malone -"kopioiden" (tuoksujen) valmistaja, irlantilaisten sisarusten firma Jenny Glow, jonka tuoksuja saa muutamalla eurolla mm. Notinolta.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!