Luonnonkosmetiikan tuoksut - ongelmallisia ja ongelmattomia?

Eräässä vuoden 2019 Kemia-lehdessä (7/2019) oli mielenkiintoinen artikkeli luonnonkosmetiikassa käytetyistä tuoksuaineksista. Referoinpa sitä hiukan tässä höystettynä omilla ajatuksillani.

Photo by Bundo Kim on Unsplash

Siinä missä parfymööreillä on käytettävissään yli 3000 synteettistä tuoksumolekyyliä, luonnonkasveista niitä saa käyttöönsä vain muutamia satoja. Jos tämä molekyylivalikoima putoaisi kymmenesosaan, monet tuoksut olisivat vaarassa kadota.

Luonnonkosmetiikan määritelmä on aika venyvä. Sertifikaatteja on monenlaisia, mutta yhteistä niille on se, että ainekset tulevat luonnosta, poislukien maaöljypohjaiset kemikaalit. Eläinperäisiä aineita ei voi käyttää ja tuotantomenetelmistä saatetaan sallia vain kylmäpuristus, tislaus ja uuttaminen. Yleensäottaen luonnonkosmetiikan raaka-aineiden tulisi olla mahdollisimman vähän muokattuja, joten useimpia teollisuuden prosesseja ei voi käyttää.

Viimeisen sadan vuoden aikana synteettisten molekyylien määrä on radikaalisti kasvanut. Se on tehnyt mahdolliseksi luoda lukuisia uusia tuoksuja. Esimerkiksi Chanel keksi vuonna 1921 lisätä ruusun ja jasmiinin luonnollisiin aineksiin synteettistä alifaattista aldehydiä, ja näin ikoninen Chanel N°5 oli syntynyt. Uusien molekyylien myötä pystyttiin valmistamaan suhteellisen edullista ja ennennäkemättömän hyvälaatuista kosmetiikkaa.

Luonnonkosmetiikkabuumi alkoi varsinaisesti levitä vasta vuonna 2004 lähinnä bloggareitten toimesta. Vuonna 2017 USAssa tehdyn markkinatutkimuksen mukaan 20% kuluttajista osti vain luonnollisia hajuvesiä ja yli 40% suosi vain luonnonkosmetiikkaa. Luvut ovat kasvamaan päin myös Euroopassa.

Luonnollisilla ainesosilla on myös haittapuolensa, vaikka taatusti luonnollisia aineita äkkipäätä luulisi turvallisiksi. Yleisimpiä näistä ongelmista ovat allergiat (mm. kosketusallergia), ja niihin voi lukea myös tuoksuallergiat. Toistaiseksi ei ole olemassa kattavaa listaa kaikista allergiaa aiheuttavista aineista, eikä sellaista voisikaan olla, sillä mikä tahansa aine voi olla allergiaa aiheuttava. Näitä on valitettavan paljon luonnollisissa ainesosissa.

Photo by Samuel Regan-Asante on Unsplash

Raaka-aineiden saatavuus on toinen ongelma. Alla pari esimerkkiä. 

Saatavuusongelma koskee mm. vaniljaa, santelipuuta, patsulia ja tuoksupuuta. Etenkin santelipuun kysyntä ylittää tarjonnan. Öljyä saadaan vasta 30-60 -vuotiaasta puusta.

Intia on santelipuuöljyn suurin tuottajamaa, ja maa on rajoittanut santelipuun vientiä, sillä jos sitä viljeltäisiin enemmän, se tarkoittaisi myös sitä, että olisi vähemmän pinta-alaa viljellä ruokaa. Tämä on iso (eettinen) ongelma ja se koskee myös monia muita raaka-aineita, ei yksinomaan tuoksuja.

Vanilja saanti on myös ongelmallista. Kosmetiikassa (ja ruoassa) käytettävä vaniljankorvike on tavallisesti vaniljasta saatava yhdiste, vanilliini. Vain 1% näistä tulee aineen alkuperäisestä lähteestä eli vaniljaorkideasta. Eli on kehitettävä muita keinoja tuottaa vaniljaa tuoksu- ja makuaineeksi. Nykyään valmistetaan kuusesta vanilliinia kosmetiikkateollisuuden käyttöön. Muitakin puuperäisiä vaniljan korvikkeita pyritään kehittämään. Näissäkin tietty voi tulla joidenkin sertifikaattien myöntämistä rajoittavia valmistusmenetelmiä vastaan.

Myski, ja siitä saatava muskoni ovat myös yleinen tuoksujen ainesosa, jota saadaan myskihärkien myskirauhasista. Se on siis eläinperäistä ja sitäpaitsi myskihärätkin ovat nykyään uhanalaisia. 

Tätä nykyä käytettävät myskinkorvikkeet ovat kaikki synteettisiä, eli niitä ei voi käyttää luonnonkosmetiikassa. Myskin tapaista ainetta tosin voidaan valmistaa Andeilla kasvavan myskimalvan siemenistä, mutta tässä vastaan tulee todella korkea hinta.

Myskiäkin haasteellisempi aine on ambra, joka on kaskelotin eritettä, eli kallista ja harvinaista eläinperäistä ainetta. Ambran tapaista "korviketta", ambroksidia, saadaan muskatelli- eli myskisalviasta, jota viljellään erityisesti USAn Etelä-Carolinassa. Ambroksidi ei kuitenkaan ole ihan yksi yhteen oikean ja luonnollisen ambran kanssa.

Yksi keino saada luonnonkosmetiikalle synteettisten tuotteiden ominaisuudet saattaisi olla aineiden käsittely mikrobien avulla. Tätä on jo tehtykin pienessä mittakaavassa, mutta se vaatii yhä tutkimustyötä. Koska mikrobit ovat yhtä luonnollisia kuin kasvit, ne saatettaisiin ehkä hyväksyä luonnollisiksi prosessin apuvälineeksi, ja tämä taas antaisi enemmän liikkumavaraa valmistusmenetelmien suhteen.

Mitä ajatuksia kirjoitus teissä herätti?