tiistai 2. elokuuta 2022

Monitoimipuuteri

Koska pidän kaikista monitoimituotteista, tämä Dr: Hauschkan Silkkipuuteri (Silk Body Powder) herätti taannoin mielenkiintoni.

Kyseessä on siis mm. jauhettua silkkiä sisältävä puuteri, jota voi käyttää mm. kuivashampoona, deodoranttina ja vartalopuuterina etenkin kehon hikoileville tai helposti kostuville alueille (taipeet, jalat). Meikin päälläkin se näytti kauniilta ja näytti samettiselta. Se leviää myös iholle sileästi.

Puuterin luvataan ylläpitävän ihon hyvää flooraa (suojavaippa) ja rauhoittavan mm. ihon kutinaa. Se on myös 100% luonnokosmetiikkaa, ja on NATRUE ja/tai BDIH standardien mukaan sertifioitu. Puuterin raaka-aineet ovat mahdollisimman pitkälle valvottua luomu- tai biodynaamista ja reilun kaupan mukaista tuotantoa, mikä ei aina ole niin itsestään selvää ns. luonnonkosmetiikallekaan.


Puuterin ainesosalista on aika lyhyt. Siinä on mm. riisitärkkelystä, silkkiä, silicaa, tammen kuorta, salviaa ja katkeroa sekä tuoksuaineita. Viimeksimainittuja nenäni tuskin havaitsee.

Tammen kuoressa on aineita, jotka ovat antimikrobisia ja antioksidanttisia, ja tammen kuorta on perinteisesti käytetty mm. parantamaan haavoja ja palovammoja.

Salvia on myös antioksidanttinen, antimikrobinen, ihohuokosia supistava ja ihoa puhdistava. Se myös mm. suojaa ihoa, toimii antiperspiranttisesti ja päänahkaan käytettynä estää ja hoitaa hilsettä.

Kolmas antimikrobinen ja vapaita radikaaleja vastaan toimiva ainesosa löytyy katkeroista. Katkerot mm.  parantavat ihon kuntoa ja hidastavat ihon ikääntymistä. Ne rauhoittavat ärtynyttä ihoa sekä aknea. Katkeroiden myös sanotaan estävän ihon hyperpigmentaatiota estämällä melanosyyttien tyrosinaasientsyymin toimintaa (lue täältä lisää aiheesta helposti ymmärrettävissä olevasta artikkelista).

Itse puuteri sisältää hassun karkeitakin partikkeleita, mutta loppujen lopuksi puuteri näyttää iholla silkinsileältä. En oikein ymmärrä, mihin ne isommat jyväset siitä iholle tupsutettaessa/levitettäessä katoavat.

Tässä puuteria kämmenselän oikealla puoliskolla. Jätin se tarkoituksella hiukan paksummaksi kerrokseksi, että ihoa siloittava ominaisuus erottuisi.

Lukematta käyttöohjeita (tapani mukaan) sen kummemmin, kokeilin sitä ihan ensimmäiseksi kasvoille meikin kiinnityspuuterina, ja siinä se toimikin erittäin hyvin jättäen samettimaisen pinnan.

Deodoranttina se ei valitettavasti yksinään riittänyt, mutta minä tarvitsenkin normaalisti hyvän antiperspirantin. Tämä ei poissulje sitä, etteikö joillakin tämä yksinään voisi hyvin riittääkin. Saattaa tietty olla, että pidempään käytettynä se normalisoisi ihon flooraa niin, että se minullakin toimisikin yksinään.

Puuterina meikin kanssa tämä on aivan loistava. Kuivashampoona en sattuneesta syystä ole sitä kokeillut, mutta kokeilen varmasti, kunhan hiukset tästä hiukan kasvavat.

Ainoan miinuksen (minulle tepsimättöman deodoroivan ominaisuutensa lisäksi) saa pakkaus. Pullon korkkina on kumitulppa, joka irtoilee helposti omia aikojaan löysyytensä takia.

EDIT: Ruohonjuuren blogista löytyi lisää puuterin käyttövinkkejä! Sivu löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!