maanantai 12. syyskuuta 2022

Värjätäänpä silmäripset ja kulmakarvat

Kosmetologini värjää automaattisesti ripset ja kulmat aina kasvohoitojen yhteydessä. Nyt kun en ole siellä käynyt pitkään aikaan, on homma hoidettava itse.

Olen aiemmin käyttänyt kotivärjäykseen Refectocilsin aineita, mutta sitä ei näköjään löydy mistään (marketista) enää. Joku sanoi, että sitä myyvät vain erikoisliikkeet tai alan asiantuntijat (kosmetologiset hoitolat). En tiedä, onko näin.

Löysin jostakin kätköistäni puolalaisen Delian ruskean värin. En oikein pidä siitä, koska se väri ei kauaa ripsissä ja kulmissa kestä. Tosin periaatteessa kulmiini ei mikrobladingin takia edes väriä tarvitsisi laittaa, mutta itseäni häiritsevät kulmien hiukan vaaleammat karvat. Tosin varmaan huomaan sen vain itse, kukapa muukaan naamani juurikaan parinkymmenen sentin etäisyydeltä tai lähempää katselee.

Ruokatilauksen mukana tuli sitten tilaamani Dependin värjäyssetti. Ainoa lajiaan, joka Prismasta Delian lisäksi löytyi.


Höh, tapani mukaan teen ensin ja luen sitten vasta ohjeet.

Pakkaus oli paremmin varustettu kuin käyttämäni muuta ripsien ja kulmien värjäyssetit. Se sisältää ihon suojaamiseen käytettävää voidetta, silmien alle suojaksi laitettavat laput, kaksi harjaa, kaksi vanupuikkoa ja värin sekä kehiteaineen (eikös sitä näin kutsuta?). Kaksi harjaa? Tässä vaiheessa olisi pitänyt kellojen soida, mutta ei, ja niinpä vaan kokeilin käyttää sitä "vanhaan malliin" sekoittamalla pienessä kupissa värin ja kehitteen ja levitin sitten seoksen puhtaisiin ripsiin ja kulmiin.

Juuri niin ei olisi saanut tehdä. Tulos ei ollut ihan parhaasta päästä, se myönnettäköön. Opiskelin siis ohjeen läpi ennen seuraavaa yritystä.

Ensin siis pitää levittää kehitegeeli karvoihin, odottaa kaksi minuuttia, ja sitten pyyhkiä se pois. Sitten odotetaan viisi minuuttia, jonka aikana ripsien ja kulmien ulkopuolinen iho suojataan.

Sen jälkeen levitetään toisella harjalla väri. Sitten vaan odotetaan minuutti, ja pyyhitään se pois kostealla vanulapulla [annoin sen värin kyllä vaikuttaa hiukan kauemmin...].

Voilà! Se oli siinä, ja onnistuikin paaaaljon paremmin kuin sillä ekalla yrittämällä kun kaikki meni väärin.

Väri pysyykin karvoissa huomattavasti paremmin kuin se Delian väri. Refectocilsiin en osaa verrata, koska sen käytöstä on jo paljon aikaa.

3 kommenttia:

  1. En muista olenko tätä testannut, Refectociliä käytän ja olen tainnut tilata sitä jostain nettikaupasta. Värjään nykyään ehkä kerran kuussa, pigmentointeja ei tarvii mutta just ne hentoiset vaaleat karvat häiritsee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä katsoa, jos jostain nettikaupasta tuota Refectocilsiä sattuisi löytymään. Voisin ostaa mustan, kun tämä Depend on mustanruskea. Mustanruskealla tulee paremmat kulmat, mutta ripset vaativat melkein sen mustan, siis värjäyksessä, vaikka käyttäisi ruskeaa ripsaria.

      Poista
    2. Jahas, löytyyhän sitä! Mä olen nyt vaan kosmetiikkaostosten rajoittamisessa keskittynyt huijaamaan itseäni laittamalla aina "jotakin kivaa" ruokatilausten mukaan, joten valikoima on suppeampi.

      Miksihän mä muuten aina kirjoitan tuon Refectocilin s-kirjain siinä perässä. Höh.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!