Ihmettelynaiheita

Jossain vaiheessa kesää asusti näppiksessani painovirhepaholainen. Sen tuloksena sain 0,46 euron tasauslaskun, jonka tietysti maksoin äärettömän tyytyväisenä siitä, että näinkin vähällä päästiin. Kas kun viitsivät laskun edes lähettää, sillä postimerkki ja kuori tulivat taatusti hinnakkaammaksi kuin itse velka.

Elokuussa saapui perintätoimistolta kirje, jonka avaamista ennen vilisi koko tiliotteeni läpi silmissäni. Ei, kyse ei ollut perinnästä, vaan haluavat palauttaa helmikuussa tapahtuneet tuplasuorituksen, eli 14 euroa ja risat. Minun vain tarvitsisi laittaa heille tulemaan tilinumeroni. Palautuskuorikin oli valmiina. Raapustin paperille tilinumeroni ja allekirjoituksen ja olin jo työntämässä sitä kuoreen kun mieleeni putkahti eräs ajatus. Hetkinen! Miksi ne nyt vasta havahtuivat asiaan? Näin monen kuukauden jälkeen?

Mikäs onkaan yleinen ja laillinen viivästyskorkoprosentti nykyään? Ainahan kaikki laskuttajat mainitsevat sen. No, netistä löytyi ja se on 7,5%. Kehin paperin auki ja lisäsin sen sinne alleviivauksen kera. Ollaan toki tässä tasavertaisia! Mitäs ovat pimittäneet minun omaisuuttani siellä kaikki nämä kuukaudet!

Vielä ei ole tilille ropsahtanut mitään, mutta jännityksellä odotan. Vai mahtavatko ne oikein kirjoittaa kirjeen, jossa selitetään, että minä en ole oikeutettu perimään korkoa tässä tapauksessa?

Vielä suurempi ihmettelynaihe sattui jokin aika sitten. Olen varmaan kertonut myyväni vanhoja ja ylimääräisiä tavaroitani nettikaupoissa. Nyt sitten myytävänä ikuisuuden roikkunut hieno, mustaharsoinen hattu ostettiin pois. Olin todella iloinen, sillä minulla ei ollut sille enää käyttöä ja se sitäpaitsi vei laatikoineen tilaakin. Ostaja oli  - mies.

Joo, ei saisi olla utelias, mutta ennen hatun toimitusta käyty meilikeskustelu oli hiukan...omalaatuinen. Sovimme sitten toimituksen eräänä päivänä tiettyssä kadunkulmassa (niin, hän kysyi, mistä minut tuntee...no, öh, oletettavasti juuri siinä paikassa ei ole tungosta juuri koskaan, eikä ainakaan monta naisihmistä tönötä latumerkin näköisenä hattu pakkauksineen kädessään).

Teki mieli kysyä, että mitä hän hatulla tekee, mutta eihän se minulle kuulunut. Hän oli sen maksanut ja se ei siis enää ollut minun. Arvelin, että se varmaan menee esim. polttaritarkoitukseen tai kaverin isoäidille.

Jotenkin odotin nuorempaa tyyppiä ja paikalle pöllähtikin vanhempi mies, sellainen, joita näkee pikkukylien kaljakuppiloissa kauhtuneissa vaatteissaan. Leukani miltei loksahti polviin saakka... Sain kuitenkin pidettyä naamani peruslukemilla ja esittelin kaupan kohteen, jonka lykkäsin pakkauksineen hänen käteensä.

- Kiitos kaupoista!
- Voi olla, että mä ostan sulta vielä jotakin muutakin...
- Joo, kaikin mokomin...onhan siellä kaikenlaista... (niin, naistenvaatteita ja meikkejä...)

Miehen naamalle nousi leveä hymy paljastaen suuret keltaiset hampaat ja aukon toisen yläetuhampaan kohdalla.

Sain jalat alleni, tilanne oli jollakin lailla koominen. Näin sieluni silmillä tämän hiukan kulahtaneen olemuksen roikkuvine hiuksineen se hattu päässä hymyilemässä vajaalla hammasrivistöllään.

Mutta mitäpä se enää minulle kuuluikaan... Tosin olisi kiva tietää, mihin se hattu lopulta on päätynyt, tai millaiseen käyttöön.

Kaikenlaisia pieniä omituisia juttuja.

Tämä seuraavakin juttu on ainakin sillä tavalla outo, etten olisi mitenkään osannut sitä ennustaa. Muistattehan 90-luvun Catalina-takit? Lontoon kaupat ovat niitä pullollaan (siis ainakin naistenvaateliikkeet). Niin että kaivakaahan kaappejanne, jos sieltä vielä joku sellainen löytyisi ja voitte olla muodin edelläkävijöitä Suomessa. Varmaan monilla saattaa jostakin varaston kätköistä sellainen löytyä, eihän 90-luvulta vielä niin kauaa aikaa ole.

Huippumuodikasta!