tiistai 11. syyskuuta 2018

Nostalgiaa: Iankaikkisen antiikkinen "BB-voidemerkki"

Kuka muistaa vielä Lait de Beauté (LdB) Bronze -nimisen sävyttävän päivävoiteen? Lieneekö Suomessa joskus ollut yhtäkään naista, jonka kaapista tämä ei olisi ainakin johonkin  maailman aikaan löytynyt.

Kuva: shopping4net.fi

Tuubin pohjaväri lienee muistaakseni sama, mutta muuten ulkoasu on muuttunut vuosien varrella. Ja kyllä, LdB on edelleen myynnissä.

LdB-brändin perusti aikoinaanruotsalainen kampaaja Knut Wulff jo vuonna 1930 ja sen ensimmäinen versio tehtiin omassa kellarissa keittiön monitoimikoneen avulla. Myöhemmin Wulffia avusti merkin laajennuksessa ja tuotekehityksessä eestiläinen farmaseutti nimeltä Tönnisson.

Wulffilla oli muitakin kosmetiikkamerkkejä, kuka muistaa Pierre Robertin ja Jane Hellenin?

Knut Wulffin poika Pierre Wulff on edelleenkin alalla, vaikka isänsä möikin pois bisneksensä 1970-luvulla. SAS:in Scandinavian Traveller lehdessä oli kiva juttu hänestä, jos kiinnostaa (KLIKS).

6 kommenttia:

  1. Muistan LdB:n värillisen päivävoiteen oikein hyvin. Sitä on tullut nuorempana (ja vähän vanhempanakin) käytettyä monta tuubia. Muistaakseni sitä oli myynnissä jossain vielä noin 10-15 vuotta sitten, ja silloin hamstrasin sitä varastoon, mikä tietysti on jo huvennut aikoja sitten;)
    Samoin Pierre Robert ja Jane Hellen ovat tuttuja merkkejä:) Olen monesti haikaillut myös Mary Quantin miekkien perään, sekä Arcancilin. Oi, niitä aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah Mary Quant! Arcancils - ja vieläkö Ricilsiä löytyy?

      Täällä yksi vanha Mary Quant -postaus: https://dzinninajatuksia.blogspot.com/2011/12/mary-quant.html#comment-form

      Poista
    2. Oi, Mary Quant, muistan nuo kukkakuviot hyvin ja hiustyylin. Mulla taisi olla joitakin meikkejä, joissa oli koristeena tuota kukkakuviota:)
      Ricililtä taisin käyttää jotain ripsiväriä... jollen ihan väärin muista. Ei sitäkään merkkiä mistään enää löydy, kaiketi niin. Onpa mukava, kun joku muukin muistaa nostalgiamerkkejä;)

      Poista
    3. Niin, tuo LdB, löysin myyjän, kun etsin kuvaa tähän postaukseen, eli sen linkin takaa löytyy, jos kokeileminen kiinnostaa.

      Poista
  2. Minä minä! Arcansil-ripsarit kovassa käytössä ja olisikohan Jane Helleniltä ollut jokin hiusväri tms.

    VastaaPoista
  3. Muistaakseni siinä mun huulipunassani oli joskus hopeanmatta hylsy ja siinä liitoskohdassa tuo musta kukka. Ricilsin kakkumaskara oli sitten eka ripsarini, joskus ammoisina aikoina :D

    Jane Hellenin nimen muistan, mutta en yhtään tuotteita, kumma kyllä. Sitten oli Anytime, joka oli kova sana, ja Laponie, jolla oli meikkejä (nythän ko. brändi on tehnyt comebackin ihinhoitotuotteiden kera). Sitten muistan sellaisen, kun Ellen Betrix. Ilokseni näin talvella sitä merkkiä myytävän Saksassa.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!