keskiviikko 3. elokuuta 2022

Miten kaulasi ja dekolteesi iho voi?

Kaikki varmaan tuntevat ilmaisun tech neck? Se on yleensä seurausta esimerkiksi kännykän liiallisesta tuijottelusta, mikä aiheuttaa kaulan ihon ennenaikaista vanhenemista ja ryppyjä.

Tech neck. Kuva lainattu täältä.

Samaa aiheuttaa istumatyöläisille läppärin tuijottelu, josta syystä isompi ja hyvin korkeudeltaan säädetty näyttö on tietenkin parempi. Plösähtänyt asento ja alaspäin katseleminen tuo ihon horisontaalisten ryppyjen ja kaksoisleuan lisäksi myös fyysisiä ongelmia, kuten:

- kaulan ja etenkin niskan kipu

- olkapääkipu

- jopa alaselkäkipu

Oikea työasento on siis tärkeä! Kuva lainattu täältä.

Mutta mitä tehdä noille horisontaalisille juonteille, joita saattaa olla kaulassa ja dekolteella? Tai kaksoisleualle? Ellei halua mitään invasiisivista hoitoa (leikkaus), voi asiaa auttaa ainakin jossain määrässä näiden vinkkien avulla. Samat vinkit toimivat tech neckin ehkäisyssä.

Entäs sitten, jos rypyt ovat päässeet jo syntymään? Kaksoisleukaa tuskin voi kiristää kosmetiikalla, mutta juonteille voi aina tehdä jotakin.

Havahduin itse juuri jokin aika sitten siihen, että minulla on juuri tuollainen plösahtänyt asento töitä tehdessä, ja tietty muutenkin esimerkiksi tätä blogia kirjoittaessa.

Juonteitakin on alkanut löytyä, ja niille siis pitäisi kiireen kaupalla tehdä jotakin. Dekolteen alue on aikoinaan saanut surutta aurinkoa, joten senkään iho ei ole niitä kaikkein tasaisimpia.

Päädyin siis ostamaan kaulavoiteen, joskin arvelin, että kosteuttava kasvovoide ajaa saman asian. Ehkä.


Huomasin, että kaulavoiteet ovat kyllä yleensäkin aika hintavia. Toisaalta niitä tarvitsevilla, hiukan vanhemmilla ihmisillä on yleensä paksumpi lompsa. 

Tähän väliin täytyy sanoa, että ainoa, suorastaan ihmeitä tekevä kaulavoide tähän mennessä on ollut StriVectinin kaulavoide, mutta samaa formulaatiota ei ole enää olemassa, enkä halua ihan arpomalla ostaa sitä uutta, josta ei koskaan tiedä, toimiiko se samalla tavalla.

Päädyin siis suhteellisen edulliseen Vichy Neovadiol Phytosculpt -voiteeseen, vaikka olinkin todella epäileväinen sen suhteen. Voide on tarkoitettu vaihdevuosi-ikäisille. En kuitenkaan ihan ole sitä, mutta käy kai se nuoremmille ja vanhemmillekin, mistäs se voide käyttäjänsä iän osaisi päätellä 😂. Ihon kunto ei aina välttämättä korreloi iän kanssa.


Voide on kyllä paksuinta, mitä olen koskaan käyttänyt! Sitä on vaikea jopa puristaa tuubista ulos. Sikäli purkki pakkauksena olisi ehkä toiminut paremmin.

Voiteessa on mm. glyseriiniä, kasviöljyjä ja sheavoita. Siinä on myös silikoneja ja Pro-Xylanea. Viimeksimainitun pitäisi tiukentaa veltostunutta ihoa kaulassa 10-13%. Löysin netistä allaolevan taulukon.


Taulukon alussa ja viimeisenä siis ihon ominaisuudet, joita sen pitäisi vähentää (ihon veltostuminen, kaulan juonteet ja nasolabiaaliset, eli ns. marionettijuonteet), ja loppupuolella, viimeistä lukuunottamatta ominaisuudet, joita sen pitäisi lisätä, kuten ihon heleys ja tasaisuus sekä ihon kiinteys. Taulukko on peräisin täältä.

Oman kokemukseni nojalla ihon ulkonäkö kyllä parani aika lailla viikoissa, mutta mitään pysyviä ihmeitähän ei tämäkään tee. Kosmetiikkahan kuitenkin - noh, on kosmetiikkaa!

12 kommenttia:

  1. Harvemmin tulee sitä kaulan ihoa hoidettua. Monesti pidetään kovaa meteliä, kuinka joku julkkis näyttää vielä kuusikymppisenä 30-vuotiaalta, mutta kun katsoo kaulaa niin se voi paljastaa paljon. Vaikka itsellä ei ikää vielä paljoa ole, mutta silti käytän Novage kaula- ja dekolteeseerumia. Tosin en muista käyttää sitä kovin säännöllisesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kaulan ja dekolteen (miksi muuten tälle ei ole keksitty parempaa suomalaista nimitystä?) lisäksi iästä kielivät kädet ja yllättävää kyllä polvet, joita voi tietty peitellä sukilla ja sukkahousuilla.

      Kannattaa hoitaa siis niitä paikkoja paljon mieluummin ennen kuin se on liian myöhäistä ja tarvitaan kirurgin veistä.

      Poista
  2. Oon testaillut kahta kaulalle ja décolleté tuotetta eli Dermalocigan seerumimaista ja ISS Clinicalin voidetta. Molemmat miellyttäviä ja napakoittavia. Molemmat sarjat on aika arvokkaita, mutta hyvin riittoisia tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä tietää. Josko noita vielä joskus myös kokeilisi!

      Poista
  3. Kaula on alkanut lerputtaa ja dekolteessa näkyy että nuorena on otettu innokkaasti aurinkoa. Ja nuo polvet! Tytär nauroi juuri polviani ja sanoi että ne näyttävät vauvan naamoilta kun kävelen. En tiedä johtuuko ylipainosta, nivelrikosta (vettä polvissa) vai ylipäätään vanhenemisesta. Mutta eipä sen niin väliä. Ei ikä ole häpeä. T. EE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ikä ole häpeä, mutta harva haluaa näyttää ikäistään vanhemmalta. Tai ehkä se on myös miten kokee sen ikänsä.

      Poista
  4. Mulla on tullut parin viime vuoden aikana ulkonäköön vuosia lisää paljon nopeammin kuin mitä olen ikääntynyt. Vaihdevuodet varmaan syynä plus se etten ole panostanut liikuntaan ja olen syönyt mitä sattuu. Ei se kiva ole muttei niin iso juttu että viitsisi nähdä vaivaa sen takia. Tai siis olisin mielelläni vaikka kuinka rupsahtaneen näköinen kunhan vaan kunto olisi parempi eikä olisi nivelrikkokipuja. EE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nivelrikko (artroosi) on kyllä kurja ja kipeä vaiva. Tiedän, koska mullahan on leikattu molemmat peukalontyvet sen takia. Onneksi auttoi.

      Eikö sille vedelle polvissa voi tehdä mitään? Punkteerata?

      OT:na, miten K voi nykyään, kun toimenpiteestä alkaa olla vuosi?

      Poista
    2. Tuli muuten vielä mieleen, että eräällä ystävälläni vaihdevuodet aiheuttivat pahoja nivelkipuja, joihin söi monta vuotta kipukynnystä nostavia lääkkeitä (pregabaliini & gabapentiini). Kun v-vuodet menivät ohi, kipukin häipyi.

      Poista
  5. Toinen polvi punkteerattiin kerran, mutta neste tuli aika pian takaisin. En ole sen jälkeen viitsinyt käydä poistatuttamassa. Mulla on röntgenkuvien mukaan paljon pahempi nivelrikko lonkissa kuin polvissa mutta jostain syystä polvi/polvet ovat olleet vuoden verran ärtyneinä, lonkissa ei mitään kipua.

    K voi loistavasti, ihan kuin ei olisi koskaan mitään tautia/hoitoja ollutkaan. Miten itse olet toipunut, hyvin ilmeisesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outs, varmaan todella kipeät nuo lonkat ja polvet.

      Toipuminen on ollut OK, kiitos kysymästä. Mullahan oli luuydin koko ajan puhdas, ja nyt kaikki niin hyvällä mallilla, ettei ylläpitolääkitystä tarvitse. Olikos K:lla nyt mitään lääkettä?

      Selän kipeät murtumat eivät ole parantuneet vieläkään, tosin mitään osteoporoosia ei ole, joten se on mysteeri. Opettelen siis kävelemään uudelleen ja paljon onkin edistystä tullut muutamassa kuukaudessa.

      Poista
  6. Tilanteesi kuulostaa hyvältä, hieno juttu! Paitsi mokomat murtumat. K myös kokonaan ilman lääkityksiä.

    Tsemppiä sinulle edelleen kunnon kohentumiseen!

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!