perjantai 2. syyskuuta 2022

Hermèsin tuoksuja

Aikaisempiin Guerlain-postauksiin viitaten, vielä löytyi varastoista yksi Guerlainin tuoksu, jota en muistanut ottaa mukaan kumpaankaan postaukseen. Siitä tulee postaus erikseen.

Mutta sitten asiaan, eli Hermèsin tuoksuihin joita varastoistani löytyy ainakin kaksi: Galop ja Twilly. Penkomalla noita varmaankin löytyisi muitakin, mutta tarkastellaanpa nyt näitä kahta.


Galop d'Hermes on näistä selvästi omaleimaisempi. Jo pakkauksenkin puolesta. Pullo muistuttaa satulasta riippuvaa jalustinta, mikä vie ajatukset Hermèsin historiaan. Luksusfirmahan aloitti satulakauppana ja hevosiin viittaa myös yrityksen logo. Firma on nykyään erikoistunut nahkatuotteisiin (mm. laukut!), asusteisiin ja parfyymeihin.


Galop on mielestäni aika erikoinen tuoksu, jossa on myös nahan tuoksu vahvasti esillä. Tämä tuntuu jopa maskuliiniselta ja voi jakaa mielipiteitä kahtia. Unisex-tuoksu tämä ei kuitenkaan ole, vaan naisille tarkoitettu. 

Erikoisenmallisen pullon korkista riippuu nahkanyöri ja pullo on pakattu nyörilliseen pellavapussiin.

Pintatuoksuna on kvitteniä ja sahramia. Tuoksu on aluksi nahan lisäksi enemmän kukkainen turkkilaisen ruusun ja osmathuksen myötä. Ruusu ei kuitenkaan mitenkään dominoi. Pohjalla on makeaa valkoista myskiä. Pintatuoksun sahrami tukee nahan tuoksua.

Mielestäni tämä on aikalailla omintakeinen tuoksu, varmaan siitä erikoisimmasta päästä koko tuoksukokoelmaani.

Twilly d'Hermès on taas tyystin erilainen tuoksu kuin Galop. Twillyssä on runsaasti naisellisia valkoisia kukkia höystettynä mausteisella inkiväärillä. Varsinkin tuberosa dominoi, jasmiini ja appelsiininkukka säestävät tuoden puuterimaista vaikutelmaa.

Alkutuoksusta löytää myös sitrushedelmää. Pohjalla on vaniljaa ja puumaisuutta tuovaa santelipuuta. En oikein osaa päättää, kumpi näistä dominoi, joten ne ovat aika hyvin tasapainossa.

Pullo on kantikas, korkkina on hauska musta "knalli" ja pullon kaulassa on värikäs toimikassidoksinen (tvillisidoksinen) "huivi".

Näistä Twilly on ehkä helpompi ja perinteisempi tuoksu. Galop taas aika erikoinen, hämmästyin kun pullon sain ja sitä ensi kertaa nuuhkaisin. Kesti jopa hiukan aikaa tottua sen maskuliinisuuteen, mutta nyt käyttelen sitä sekä päivisin, että iltaisin.

Mukavaa viikonloppua!

Kuvakaappauset tuoksunuoteista: fragrantica.com

2 kommenttia:

  1. Itseltä löytyy Jour d'Hermes, Eau de rhubarbe ecarlate ja Le Jardin de Monsieur Li. Tuo rhubarbe onkin siitä harvinainen tuoksu omassa kokoelmassa, että se ei sisällä lainkaan sitrushedelmää. Sama herra, Jean-Claude Ellena, on luonut monen monta tuoksua tälle merkille (näistä em. ensimmäinen ja viimeinen), jos haluaa hiukan edullisemmin tutustua hänen tuoksuihinsa, oma vinkkini on Le Couvent Aqua Minimes. Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin taitaa tuo "raparperi" löytyä jostakin loodasta. Unohdin sen kokonaan.

      Mielenkiintoisilta kuulostavat nuo muutkin! Varsinkin tuo Herra Linin puutarha. En saisi kyllä yhtään enää lukea Fragranticaa kun se luo kaikenlaisia hinkuja.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!